Aurinkotervehdys tutuksi

Viintilan vintti tarjosi kurssilaisille tunnelmallisen miljöön astangajoogan saloihin tutustumiseen.

Laitikkalassa tutustuttiin joogaan toissaviikonloppuna, kun Rönnvikin viinitilalla järjestettiin astangajoogakurssi. Kurssi veti tilan vintille kymmenkunta kiinnostunutta Laitikkalasta ja lähikylistä.

– Meillä oli mukava viikonloppu. Suurin osa kävijöistä oli ensikertalaisia, jotka olivat tutustumassa urheilulliseen ja dynaamiseen astangajoogaan, kurssin järjestelyistä vastannut Annika Heikkilä kertoo.

Kurssin ohjaajat, Anna Lammivaara ja Jenni Syvälä, tulivat Laitikkalaan tamperelaiselta Lentävä matto -nimiseltä salilta.

– Anna on serkkuni ja saimme yhdessä sellaisen idean, että olisipa kiva tuoda joogaa näillekin nurkille. Tuumasta toimeen siis. Rönnvikistä löytyi tarkoituksenmukainen tila ja se oli sopivana viikonloppuna vapaana, Heikkilä kertaa kurssin taustoja.

Kurssilaiset tutustuivat astangajoogaan kolmena peräkkäisenä päivänä parisen tuntia kerrallaan. Kurssin toisena päivänä halukkaat saivat mahdollisuuden tutustua myös tempoltaan rauhalliseen yin-joogaan, joka sisältää paljon venytyksiä.

– Viinitilan vintti toimi harjoittelupaikkana tosi hyvin. Valo siivilöityy kauniisti sisään, ja tila on tarpeeksi iso, joten kaikki mahtuivat tekemään omat harjoituksensa oikein mukavasti, Heikkilä kertoo.

Fyysinen joogamuoto

Astangajooga on urheilullinen ja dynaaminen joogalaji, joka eroaa muista joogalajeista siinä, että se keskittyy samanlaisena toistuvien liikesarjojen suorittamiseen hengityksen tahdissa, ilman välirentoutuksia. Astangajoogan tunnetuin liikesarja lienee aurinkotervehdys.

Harjoitukset tehdään kehoa lämmittävän ujjayi-hengityksen tahdissa, ja asennot tehdään aina samassa järjestyksessä. Astangassa siirrytään asteittain yhä vaativampiin asentoihin oman osaamisen mukaan. Kullakin asanalla – jooga-asennolla – on omat terapeuttiset vaikutuksensa. Laji vahvistaa fyysistä kuntoa, lisää notkeutta ja kehittää sekä keskittymiskykyä että tasapainoa.

Annika Heikkilä tutustui astangaan alkeiskurssilla viime keväänä. Astangajooga tuntui heti hyvältä. Heikkilä kertoo sen olevan hyvää vastapainoa muulle liikunnalle, esimerkiksi kuntosaliharjoittelulle ja juoksemiselle.

– Joogatunnin jälkeen on vaan niin hyvä olo, en osaa astangan viehätystä sen kummemmin perustella, Heikkilä tuumaa.

Innostuneita olivat myös Laitikkalan kurssille osallistuneet joogaajat – jopa siinä määrin, että Heikkilä ja ohjaajat selvittelevät nyt, olisiko kurssille mahdollista saada jatkoa Laitikkalan suunnalla.