Lukijan runo
Usein kysymyksen kuulla saan
miksi Lappiin lähden uudestaan?
Nyt vastauksen kuulla saat,
ja taudinkuvaani tarkennat.
Avaraa maisemaa,
rakkaa ja kanervaa,
taivaanrantaa tavoittaa
kulkijan silmä siellä saa.
Syksyin rinne tunturin
pukeutuu ruskan väreihin.
Kauneus näkemättä jää
kun joskus murku yllättää.
Vaikkei näe juuri mitään
on usvaa raikas hengittää.
Sumuun ystäväkin katoaa,
jos ote kädestänsä irtoaa.
Suo kutsuu tuoksullaan
pitkospuitaan kulkemaan,
lammen kaislat laulullaan
saa vaeltajan viihtymään.
Virkistää saa matkalaista
saivon vesi janoista.
Illan hämy varjoillaan
leiripaikan rauhoittaa,
tervastuli viihdyttää
nokikahvin nauttijaa.
Noidat, keijut, maahiset,
nuo iltahämyn ihmehet,
tarkkana kun olen vaan,
niitä joskus nähdä saan.
Yöhyt kun on talvinen,
mua kylmä kynsii paukkuen,
loiste hurmaa taivainen –
on aika revontulien.
Jängät ja rinteet lumiset
suksimiehen arvoiset,
ladut vallan mahtavat
hiihtämään mua kutsuvat.
Elementit kaikki nuo
myös kotipaikka mulle suo,
mutt’ pakettina nauttien
täältä niitä löydä en.
Antti Nikkinen
Sappee
