
Kerttu Nuuttila tuuletti lähdöstä alkaen yksivuotiaiden sarjassa, sillä maaliviivalla odotti tuttu ja turvallinen syli.
Yleensä juoksijat nostavat kädet ylös vasta maalia lähestyessään, mutta Pälkäneen muksujuoksuissa pienimmät tuulettavat koko matkan.
Kun isä tai isosisko päästää pikkupinkojan lähtöviivalla irti, äiti käy maaliviivalle odottamaan kädet ojossa. Pienen juoksijan kuvakulmasta äidin syli on korkealla, ja siksi radalla viiletetään kädet pystyssä.
Pälkäneen MLL:n muksujuoksut kirmattiin sunnuntaina tutuksi tulleella tavalla: pienimmät yksivuotiaat juoksivat kymmenen metriä ja kaksivuotiaat 20 metriä. Kuusivuotiaiden esikoululaisten matkana oli 60 metriä, ja vanhin ikäluokka olivat koulunsa tällä viikolla aloittavat.
Hellyttävintä ja hauskinta katsottavaa ovat pienimpien taaperoiden sarjat. Vaikka askel on horjuva, vauhti on melkoinen. Monella oli kuitenkin vielä säätämistä liikkeen suuntaamisessa. Isältä ja äidiltä vaadittiin ripeitä otteita, että eri suuntiin sännänneet vipeltäjät pysyivät edes tiilimurskakentällä.
Yhdet pinkoivat edestakaisin lähtöpaikan avustajan ja vastaanottajan väliä, toiset starttasivat 90 astetta sivuun ja kipaisivat kohti rinteen kannustusjoukkoja.
Tänä vuonna muksujuoksujen esikisana käytiin aikuisten parijuoksu, jossa kilpailijoiden toiset jalat sidottiin yhteen. Muksutkin saivat hauskaa seurattavaa, kun katsomosta radalle intoutuneet vanhemmat etenivät monella erilaisella tyylillä ja tahdilla.
19. kertaa järjestetty tapahtuma ei kerännyt osanottajia aivan huippuvuosien tapaan. Numero rinnassa viivalle asettui 88 lasta. Kaikki palkittiin totuttuun tapaan kultamitaleilla.
Muksuja lähetettiin lähes sarjatulella matkaan, ja kaikki ehtivät juosta ja pokata palkintonsa tunnissa. Ripeän tahdin ansiosta pienimmät eivät läkähtyneet helteiselle kentälle. Isommat lapset viihtyivät vielä juoksun jälkeen poniratsastuksessa ja onnenpyörän äärellä.
Muksujuoksijat 2015.
Tytöt 2014 Kerttu Nuuttila, Lilja Penttilä.
Pojat 2014 Miklas Uotila, Juuso Varvas, Veikko Vilenius.
Tytöt 2013 Aava Aho, Lilli Aho, Laura Bonnet, Julia Bonnet, Milla Kivimäki, Eerica Saari, Lea Sorvakko, Sanni Tauranen, Jadessa Westman.
Pojat 2013 Nico Helmikkala, Matias Humalisto, Jooa Härkönen, Ami Laakso, Matti Mylläri, Luukas Pohjola, Eemeli Stenberg, Eino Ylinen.
Tytöt 2012 Iisa Aho, Maisa Hakala, Paju Kallio, Martta Mathier, Ella Nikkanen, Lempi Nuuttila, Olivia Oksanen, Aada Pehu, Netta Poukkanen, Veera Romu, Jessica Saari, Minea Tikka.
Pojat 2012 Mauno Ahonen, Ilmo Jokinen, Topias Koistinen, Geraud Leadiere, Baptiste Leadiere, Jimi Pfäffli.
Tytöt 2011 Laura Haapasalo, Olga Pusa, Hilma Santala.
Pojat 2011 Tuukka Aho, Casper Halme, Aatu Humalisto, Kristian Keskinen, Aaron Lohtander, Eelis Lohtander, Viljo Penttilä.
Tytöt 2010 Halla Dahl, Sofia Lohtander, Vieno Martikainen, Nelly-Minea Nummela, Eela Suutari, Adeliina Uotila, Nelli Vilenius.
Pojat 2010 Eemeli Hakala, Joona Kotanen, Sampo Kuusi, Nuutti Lindholm, Olavi Penttilä, Väinö Pusa, Julius Rukko, Onni Ylinen.
Tytöt 2009 Elsi Jokinen, Iida Laaja, Ester Ludier, Jenna Minkkinen, Ava Pfäffli, Milja Santala, Hanna Suojoki, Ninni Tikka.
Pojat 2009 Kasper Ketola, Jere Stenberg, Asla Suutari, Kasper Tauranen.
Tytöt 2008 Anni Haimi, Niina Hartman, Klaudia Keskinen, Ella Kilpinen, Katariina Lohtander, Taimi Raivio, Jenna Tohka.
Pojat 2008 Miko Hakala, Daniel Kronlund, Toivo Martikainen, Ville Ylinen.
- Seuraavan erän juoksijat nostetaan viivalle.
- Muksujuoksujen esikisana käytiin aikuisten parijuoksu.
- Muksujuoksujen esikisana käytiin aikuisten parijuoksu.
- Muksujuoksujen esikisana käytiin aikuisten parijuoksu.
- Muksujuoksujen esikisana käytiin aikuisten parijuoksu.
- Milla Kivimäki pyöräytti onnenpyörää, josta sai yhtä hauskoja palkintoja kuin edellisvuosien onginnasta.
- Miklas Uotila palkittiin kultamitalilla, kuten kaikki muutkin muksujuoksijat.
- Lea Sorvakko on tyytyväinen suoritukseensa.
- Vera Suutari palkitsee Eino Ylisen kultamitalilla.
- Pienen ohjauksen avulla Veikko Vilenius löysi ensimmäisenä yksivuotiaiden poikien kymmenen metrin maaliin.
- Kerttu Nuuttila maalissa.
- Kerttu Nuuttila heittäytyy maaliin.
- Yksivuotiaiden Kerttu Nuuttila ja Lilja Penttilä starttaavat matkaan.
- Viime vuonna yksivuotiaiden sarjassa pinkonut Kerttu Nuuttila tuuletti lähdöstä alkaen, sillä maaliviivalla odotti tuttu ja turvallinen syli.
- Yksivuotiaiden poikien lähdössä on hieman erimielisyyttä juoksusuunnasta. Juuso Varvas painelee kohti katsomoa, Miklas Uotila teki heti U-käännöksen ja Veikko Vilenius ehtii kymmenen metrin matkalla pinkoa jokaiseen pää- ja väli-ilmansuuntaan.
- Juuso Varvas lähestyy värikkäiden vaiheiden jälkeen kymmenen metrin juoksun maalia.
- Luukas Pohjola kiihdyttää räväkimmin kaksivuotiaissa pojissa. Nico Helmikkala suuntaa kohti radan varren nousua.
- Luukas Pohjola on saapumassa kaksivuotiaiden poikien 20 metrin maalialueelle, jossa sankat kannustusjoukot odottavat omiaan.
- Kansainvälistä väriä muksujuoksuihin tuonut Julia Bonnet pinkaisi kaksivuotiaiden tyttöjen toisessa erässä sellaiseen vauhtiin, että muut jäivät kannoille ihastelemaan.
- Jadessa Westman sai loistostartin ja karisti kilpasiskot kannoiltaan kaksivuotiaiden tyttöjen ensimmäisessä erässä.
- Eerica Saari osoitti kaksivuotiaiden 20 metrillä hienoa urheiluhenkeä kannustamalla juoksun ohessa viereisen radan Lilli Ahoa.
- Eemeli Stenberg pinkaisi kaksivuotiaiden 20 metrin erävoittoon, kun sisäradan Jooa Härkönen luuli ottaneensa varaslähdön ja palasi puolimatkasta takaisin.
- Kolmevuotiaiden Topias Koistinen askeltaa keskittyneesti Jimi Pfäffli ja Mauno Ahonen kannoillaan.
- Topias Koistinen oli kolmevuotiaiden poikien pikaisin muksujuoksija.
- Olivia Oksanen, Martta Mathier ja Veera Romu vauhdissa kolmevuotiaissa tytöissä.
- Kolmevuotiaiden 30 metrillä paineltiin letit hulmuten. Kärjessä Lempi Nuuttila ja kannoilla Maisa Hakala, Iisa Aho sekä Paju Kallio.
- Jessica Saari painelee hymy huulillaan Minea Tikan ohi kolmevuotiaiden erävoittoon. Taustalla Ella Nikkanen.
- Tuukka Aho, Aatu Humalisto ja Kristian Keskinen painelevat neljävuotiaiden 40 metriä.
- Aatu Humalistoa ei harmita, vaikka Tuukka Aho ehtii ensin maaliin neljävuotiaiden 40 metrillä.
- Olga Pusa vauhdissa.
- Olga Pusa vauhdissa.
- Aaron Lohtander kiihdyttää neljävuotiaiden sarjassa Eelis Lohtanderia ja Viljo Penttilää vauhdikkaammin.
- Vieno Martikainen ja Sofia Lohtander kisaavat viisivuotiaiden 50 metrillä.
- Nelli Vilenius, Halla Dahl, Nelly-Minea Nummela ja Adeliina Uotila etenevät tasatahtia viisivuotiaiden 50 metrillä.
- Nelli Vilenius, Halla Dahl ja Nelly-Minea Nummela etenevät tasatahtia viisivuotiaiden 50 metrillä.
- Joona Kotanen, Julius Rukko, Nuutti Lindholm ja Väinö Pusa viisivuotiaiden 50 metrillä.
- Eemeli Hakala, Onni Ylinen, Olavi Penttilä ja Sampo Kuusi viisivuotiaiden 50 metrillä.
- Milja Santala, Jenna Minkkinen ja Ava Pfäffli olivat tasaväkisiä kuusivuotiaiden 60 metrillä.
- Kasper Ketola, Kasper Tauranen ja Jere Stebberg painelivat tosissaan tulevien esikoululaisten 60 metrillä.
- Hanna Suojoki oli mukana kesän kaikissa viikkokisoissa.
- Keskiviikkona koulunsa aloittavat Toivo Martikainen, Miko Hakala, Daniel Kronlund ja Ville Ylinen kilpailivat viimeistä kertaa muksujuoksuissa.
- Keskiviikkona koulunsa aloittavat Taimi Raivio, Anni Haimi, Katariina Lohtander ja Ella Kilpinen kilpailivat viimeistä kertaa muksujuoksuissa.
- Keskiviikkona koulunsa aloittavat Klaudia Keskinen, Jenna Tohka ja Niina Hartman kilpailivat viimeistä kertaa muksujuoksuissa.
Viimeisimmät kommentit