75 vuotta: Kunnanvaltuutettu Pohjanperä yrittää sovittaa itsensä maailmaan niin, että luontoa säästyisi tulevillekin polville

Perttu, elämäntaiteilija

– Olen aina tuntenut kuuluvani maalaisympäristöön, Perttu Pohjanperä sanoo. Hän on jatkuvasti huolissaan EU:n maatalouspolitiikan seurauksista suomalaisille ruuantuottajille ja vastusti aikanaan unioniin liittymistä, koska pelkäsi maaseudun elämän ja luonnon puolesta. Nyt hän katsoo, että luonto on hyötynyt mutta maatalous kärsinyt EU-Suomessa.

Kukkian Huhtisaaressa on kolmen hehtaarin suuruinen suojeltu metsäalue, lehto, jossa kasvaa muun muassa arvokasta metsälehmusta.

Sen palstan pienviljelijä Aleksi Pohjanperä Luopioisten Niemikunnalta sai ostaa valtiolta niin sanottuna rintamamiesmaana, maatilan toimeentulon vahvistukseksi. Aikanaan sieltä hakattiin 3000 mottia halkoja, sillä kaiken käyttökelpoisen puun hakkaaminen oli vaadittu ostoehdoissa.

Vuonna 2008 Pohjanperän poika Perttu sai Huhtisaaren palstan valtion vapaaehtoiseen Metso-suojeluohjelmaan, lopullisen suojelun alaiseksi. Siitä hän on yhä avoimen onnellinen.

Pitkän linjan luonnonsuojelijana Perttu Pohjanperä tietää, että yhden ihmisen mahdollisuudet ovat rajalliset – mutta saihan ainakin yksi metsäpalanen turvatun tulevaisuuden.

Suojellun metsän ansioista Suomen Luonnonsuojeluliitto on huomioinut aktiivisen jäsenensä. Muitakin myöntämisperusteita oli pitkä luettelo, mutta Pohjanperä ei välitä palata siihen.

– Niitä merkkejä jaetaan sellaisille, jotka ovat mukana järjestötoiminnassa. Monet todelliset luonnonsuojelijat, jotka omalla elämisellään tekevät luonnonsuojelutyötä, eivät saa siitä koskaan mitään tunnustuksia, hän kuittaa.

 

Tavoite vie päämäärään

Pälkäneen ainoa Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu, Mikkolan Navetan perusvapaaehtoinen, kestävyysjuoksija, musiikin ja näyttämötaiteen moniottelija, eläkkeellä oleva lavastemestari ja eri alojen elämäntaiteilija Perttu Pohjanperä täytti 75 vuotta tämän viikon maanantaina, nimipäivänään.

Merkkipäivänä hän oli vaeltamassa Lapissa. Kovakuntoiselle miehelle se ei ole iso juttu, kun maratonkin on taittunut ainakin tähän asti.

– Siitä olen tyytyväinen, että olen paljon paremmassa kunnossa nyt kuin 75 vuotta sitten, silloin en tullut toimeen omine apuineni, hän toteaa.

Juoksuharrastuksessa Pohjanperällä oli kerran kymmenen vuoden tauko työpaikalla tulleen selkävamman vuoksi, mutta kyllähän maratoneja ehtii juosta yli 60-vuotiaanakin.

– Tänä vuonna olen juossut aika laiskasti. Puolimaratonin juoksin ennen juhannusta mutta kokonaiseen kunto ei nyt riittäisi, Pohjanperä pohtii.

Hän lisää, etteivät maratonit ja ajat sinänsä ole pääasia. Tärkeintä on liikunta, mutta se sujuu parhaiten, kun on asettanut itselleen tavoitteen – ja on samanhenkisiä kavereita.

– Luopioisissa on mahtava kestävyysjuoksuporukka. Vanhinkin on minua kymmenen vuotta nuorempi, mutta huolivat silti tällaisen vanhan ukon joukkoonsa! Pohjanperä virnuilee.

Sama pätee muussakin elämässä.

– Minä uskon yhdessä tekemiseen. Sekä vapaaehtoishommissa että työelämässä olen nähnyt sen: kun on hyvä samanhenkinen porukka ja kaikilla usko siihen, että tavoitteeseen päästään, niin sitten siihen myös päästään, hän sanoo.

Melkein anarkisti

Perttu Pohjanperä on ollut alusta asti mukana kehittämässä Mikkkolan Navettaa Luopioisten ja koko Pälkäneen kulttuurikeskukseksi.

Luonnonsuojeluun Perttu Pohjanperä heräsi samaan aikaan kuin monet muutkin ikäisensä, 1970-luvun puolivälissä. Silloin elettiin öljykriisin, Koijärvi-liikkeen ja Lapin tekoaltaiden aiheuttamien luonnonsuojelukiistojen aikaa.

Luontoon kohdistuvien uhkien tiedostaminen teki Pohjanperästäkin melkein anarkistin. Hän lähti mukaan paikalliseen yhdistystoimintaan mutta ajatteli koko maailmaa.

– Keräsin työpaikalla rahaa Altan padon rakentamisen vastustajien avuksi, hän muistelee.

Vuotoksen allashanketta vastaan harattiin pitkään, ja hyvä niin, Pohjanperä toteaa.

– Siinä olisi taas iso ala Lappia veden alla – korvaamatonta luontoa.

Suomen poliittisen vihreän liikkeen syntysanat tulivat luetuksi 70-luvun tapahtumien tiimellyksessä. Mutta Pohjanperä ei ollut vihreä vaan vasemmistolainen.

– Vasemmistolaisuus on minussa vanhempaa perua kuin luonnonsuojeluideologia. Mutta 60- ja 70-lukujen vasemmistoaate ei muistuttanut nykyistä vihervasemmistolaisuutta, vaan se oli aika kovaa politiikkaa. Minä olin siinä jonkinlainen toisinajattelija enkä koskaan lähtenyt kärjekkäimpien riviin, hän kertoo.

Sen sijaan Pohjanperä oli monella tavoin kärjekäs kotikuntansa paikallispolitiikassa.

– Kun Ämmätsän kyläkoulu lopetettiin, minä muutin kirjani Tampereelle. Ämmätsän kylä oli siihen aikaan vireä vaikka olikin pieni, ja koulussa oli lopettamishetkellä oppilaita yli silloisen vähimmäismäärän, jolla kyläkoulua sai valtion puolesta pitää. Ajattelin, että en maksa verojani kuntaan, joka tekee sellaisia päätöksiä, hän muistelee.

Anarkisti nosti hänessä päätään vielä silloinkin, kun neuvoteltiin kuntaliitossopimusta Pälkäneen kanssa. Pohjanperä ei itse ollut silloin Luopioisten kunnanvaltuutettu, mutta hän toi kyllä oman mielipiteensä julki:

– Valtuustossa oli viisi naista, jotka vastustivat liitosta. Minä ostin jokaiselle ruusun!

Yhden miehen lentokielto

Vanhat tempaukset huvittavat Perttu Pohjanperää nyt. Ikä on hionut särmiä sileämmiksi ja tuonut armeliaan ymmärryksen, etteivät asiat ole niin yksiselitteisiä.

– Kyllä kuntaliitos olisi ennemmin tai myöhemmin ollut edessä joka tapauksessa. Luopioinen oli liian pieni kunta tähän nykyiseen yhteiskuntaan, hän arvelee.

Ei hän kuitenkaan kadu jyrkkyyttään.

– Itseäni kohtaan olen jyrkkä vieläkin, joissakin asioissa. Ajattelen niin, että jos en jotain hyväksy, aloitan sen vastustamisen itsestäni.

Siksi Pohjanperä yrittää välttää esimerkiksi turhan tavaran ostamista. Sen mitä on, hän käyttää niin loppuun kuin mahdollista. Esineiden elinkaari pitenee korjaamalla eikä kaiken tarvitse olla viimeistä huutoa.

– Kauhistuttaa se tavaramäärä, minkä suomalaiset heittävät hukkaan, hävittävät käyttökelpoista ja korvaavat käytettyä uudella. Samaten ruuan tuhlaaminen tekee pahaa. Yritän elää itse niin, ettei tarvitsisi laittaa jätteeksi mitään syötäväksi kelpaavaa, hän kertoo.

Luonnonsuojelusyistä Pohjanperä ei matkusta lentokoneella. Vain kahdesti elämässään hän on sen tehnyt.

– Vuosina 1976–1977 olin Pohjoismaisen työprikaatin joukoissa kehitysaputyössä Kuubassa, rakennettiin yliopistonkampuksen asuntolaa Santiago de Cubaan. Toisen lentomatkan tein Kreikkaan vuonna 2005, kun kaverit houkuttelivat minut mukaan Ateenan maratonille. Sen koommin en ole lentänyt, hän kertoo.

Lentoliikenne kiihdyttää voimakkaasti ilmaston lämpenemistä.

– En tuomitse niitä, jotka lentävät, mutta minulle tämä on yksi ekologinen valinta, jonka pystyn tekemään, Pohjanperä sanoo.

Silti hän kirjaa syntilistaansa myös liikenteen.

– Auto on minun paheeni. Ajelen autolla monesti silloinkin, kun sen aivan hyvin voisi korvata polkupyörällä, hän myöntää.

Elokuvamaailmaan puita pitkin

Perttu Pohjanperän kädenjälki näkyy muun muassa sellaisissa tv-elokuvissa ja -sarjoissa kuin Kalle Holmbergin Rauta-aika, Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas,

Perttu Pohjanperä näyttelee, soittaa ja laulaa ja luo tarvittaessa esityksille puitteet minne tahansa. Kuva Jani Körhämö.

Jouko Turkan Seitsemän veljestä, Reima Kekäläisen Putkinotko ja Carl Mestertonin Metsolat.

Pohjanperä oli pitkään tunnetun suomalaisen lavastajan Ensio Suomisen luottolavastemestari. Heitä yhdisti erityisesti kiinnostus epookkiin, ja mennyttä maailmaa huippuohjaajien ja -näyttelijöiden tarpeisiin rakennettiin antaumuksella monia vuosia.

Perttu Pohjanperän lavastemiehen ura TV2:ssa alkoi vuonna 1970.

– Olin sitä ennen töissä Vatialan puusepissä. Se oli hyvä firma, joka teki muun muassa kokonaisia sisustuksia ja yksilöllisiä arkkitehtien suunnittelemia töitä. Opin siellä paljon, mutta kaipasin jotain toisenlaista – ehkä vaihtelevampaa työtä. Olin jo aikaisemmin hakenut televisioon, mutta toisella yrittämällä pääsin, hän muistelee.

Hän nautti siitä, että lavastuksissa sai käyttää luovuutta eikä kahta samanlaista päivää koskaan sattunut. Työ vei pitkin maata ja maan historiaa.

– Lavastajahan suunnittelee lavastuksen ja lavastusmiehet toteuttavat hänen visionsa. Mutta kyllä siinä itsekin piti kehitellä monta asiaa. Jos rakennuksen pitää olla 1000-luvulta, ei siinä saa näkyä moottorisahan jälkeä. Koko ajan piti pohtia, millaisia esineitä ja työvälineitä minkin aikakauden ihmisillä on ollut käytössä, ja miten he ovat hahmottaneet elinympäristönsä, Pohjanperä selittää.

Kaikkein mittavin projekti oli 1980-luvun kohuttu Kalevalaan perustuva tv-elokuva Rauta-aika. Sitä tehtiin neljä vuotta, ja lavastajat olivat läsnä joka kohtauksen tekemisessä. Siinä yhteydessä tuli askarreltua monenmoista, muun muassa kokonainen karjalaiskylä.

– Pääkuvauspaikassa Ilomantsissa ostimme ja purimme kymmeniä latoja ja varmasti kilometrikaupalla puuaitaa kylien rakennustarvikkeiksi, Pohjanperä naureskelee.

Röllin ja Metsoloiden muistoja

Kotiseutu oli Perttu Pohjanperälle rakkain paikka silloinkin, kun hän vakituisesti asui jossakin muualla, ja toisinaan työ seurasi hänen kannoillaan Luopioisiin asti.

Eräitä suomalaisten idoleja, kuten Rölli-peikkoa ja Erkki Metsolaa kuvattiin Pohjanperän kotinurkilla, ja hän naputteli ryhmänsä kanssa kokoon kuvausten jälkeen turistikohteenakin olleet Röllin ja tämän kavereiden asumukset Vohlisaaressa.

Ski Sappeen varhaisimmat rakennusvaiheet ja Metsoloiden kuvaukset moni katsoja osaa liittää yhteen, mutta kaikki eivät ehkä muista, että Luopioisten kunnantalon valtuustosali on nimetty Metsola-saliksi.

Kari Hakalan näyttelemä Erkki esitteli siellä laskettelukeskushankkeensa ja saikin valtuuston puoltamaan Urjanrinteiden rakentamista.

Seitsemässä veljeksessäkin vilahtaa Pohjanperän ansioista luopioislaista maisemaa. Hän keksi avun, kun tarvittiin mökki Männistön muorille.

– Holjassa oli Vileniuksen Ennin vanha maalaamaton hirsimökki, jota arvelin sopivaksi, ja tarjosin sitä Suomiselle. Mutta hän valitsikin saunan, joka oli vielä pienempi rakennus samalla tontilla. Katto vain oli Aleksis Kiven aikaiseksi liian jyrkkä, joten omistajien luvalla madalsimme katonharjan kulmaa, Pohjanperä kertoo.

Vaikka eläkkeelle jäämisestä on jo aikaa, rakentamisen ja patinoimisen kutina on jäänyt hänelle sormiin pysyväksi vaivaksi, joten hän pitää Mikkolan Navetalla pientä yhdenmiehen verstasta. Pertun Puu ja Patina rakentaa, korjaa ja entisöi pieniä huonekaluja ja muita tavaroita asiakkaiden pyynnöstä vapaalla aikataululla.

– Jos joku tuo oikeasti arvokkaan esineen, kehotan viemään sen ammattientisöijälle, Pohjanperä tarkentaa.

Mutta aina siinä jokunen käytetty esine saa jatkoaikaa ja sitä myötä luontokin.

Yksi kommentti

  1. raija naskali

    Etevä mies tämä Perttu.Tunsin hänet 1959 olimme Lempäälän Kotiteollisuus koulussa.Minä tosin naisten koulussa.Olisi mukava saada sen ajan oppilaisiin yhteys.Ja viettää ensi vuonna 60.v.Juhlia. Voisikohan Perttu olla aloitteen tekijä. On ehkä liikaa pyydetty.?t.Raija Naskali.os.Koiranen.Viiala.Akaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?