”Meit oli poikia raitilla viis”. Tyttöjä ei ollut mukana siis. Viisi serkusta oli päättänyt tehdä kesäretken lapsuutemme kunnaille. Kuudentena porukan vahvisti Heleniuksen Eppu joka kuuluu sakkaan vaikkei sukuun. Lähdin jo aikaisin Turusta ja matkalla poikkesin ottamaan Pentin kyytiin Kangasalta. Poikkesimme ensin hautausmaalla missä edesmenneiden kyläläisten kivet palauttivat mieliimme heidät, joiden kanssa samoja kujia kuljimme. Halmeen veljekset tulivat vielä mukaan ja Jorman kyydissä sitten lähdimme tälle ”muistojen bulevardille”.
Kaupasta hieman evästä mukaan ja sitten matkaan. Pakkalan kautta vanhaa Kuhmalahdentietä ohi Iso-Mattilan joka nykyisin on kyläläisten avoin ”väentupa”. Tulimme Holtannotkoon, ohitimme Elkelän ja istten Aholankulmasta käännyimme Kiviaholle. Vuosikausiin ja osaksi-kymmeniin, en ollut tuota tietä kulkenut, mutta kummasti palautui lapsuuteni maisema mieleen ympäristön muutoksista huolimatta.
Entinen Järvisen kauppa jäi oikealle. Kävin siellä mummuni kanssa. Hän vei sinne pienen erän kotikirnuttua voita ja vastineeksi sai vähän ohrajauhoja. Pula-aika kun näet oli. Jauhoista mummu sitten teki sitä maailman parasta ”riävää”. Muurahaismäellä muistelimme seppä-Arvia ja miten Pentin kanssa keväisin koivun mahlaa pulloon juoksutettiin. Ei ollut koivuja enää. Pesälän isoa kuustakin korvasi koivu ja tiekin oli nyt puun toisella puolella. Kapeata väylää jota ennen nimitettiin tanhuaksi, saavuimme mummulan pihalle. Suutari Mäkisen pirtti oli vielä pystyssä vastapäätä mummulaa. Nostalgisen haikeana katselin maisemaa. Mummulasta oli jäljellä enää se iso kivi joka polun päässä navetan nurkalla aina ensin ohitettiin. Tontin perällä oli vielä se pienenpieni aitta, mutta siinä kaikki. Poissa olivat omenapuut, joista Jussinpuun omenat olivat parempia kuin Annanpuun hedelmät. Ei ollut enää niiden välissä kulkenutta polkua, joka päättyi pienen harmaan päreillä vuoratun mökin ovelle, ohi ikkunan alla kukkivan juhannusruusun pensaan. Ei ollut perunamaata, saunaa eikä kotaa missä kylpyvesi lämmitettiin.
Poikkesimme vielä ”Rummakossa”. Timo otti sieltä mukaan ison kannullisen kahvia ja minä poikkesin Tatjaanan tuvalla ja täytyy todeta, että en muista enne nähneeni niin kaunista ja hyvin hoidettua pihapuutarhaa. Sen eteen oli todella tehty paljon työtä, tällä koivikkoisella rinnetontilla. Palailimme sitten ohi Haaviston, jossa muistan enne olleen hevoskierrolla käyneen puimakoneen. Näitä muistelimme istuessamme juuri lopetetun Lahdenkulman koulun pihalla, missä joimme sitä Timon tuomaa kahvia ja Sahramin pullaa. Pentti muisteli Salakan Kallea yläkoulun opettajanaan ja Mäkisen Almaa alakoulusta. Hän oli oman kylän asukas ja paremmin ”pikinyskynä” tunnettu. Lämpimät muistot jäi kaikkien tuntemista opettajista.
Koska emme voi kääntää historian pyörää paluusuuntaan, on vain hyväksyttävä nykyaika tällaisena ja jatkettava matkaa. Riemulan pirtti siinä koulun vieressä on vielä olemassa, samoin Siltanen. Ennen siihen taloryppääseen kuuluivat vielä seppä-Huotila ja Lemola. Ohitimme nykyisin asuntona olevan Korvan kaupan. Koivusalon tienhaarasta jatkoimme vaivaista kärrytietä kohti äijänpäänmäntyä. Tätä tietä Ylisen onnikka rämisteli kohti Kivisalmea ja nyt sitä ei tahdo enää edes henkilöautollakaan päästä. Jatkoimme minulle vieraampaan seutuun, mutta ohitimme ainakin Nurmisen kauniin ja hyvin hoidetun pihapiirin sekä Eskolan ja monet muut, kunnes tulimme Keljontielle. Siellä näimme Niinisen Jussin pirtin sekä Koskelan. August ja Saimi olivat kummejani. Kantatiloja olivat Seppälä ja Nikkilä. Moltsiaa Keljosta päin lähestyttäessä oli ennen vasemmalla pieni Murremäen tupa, mutta ne isommat talot Arrat muistan paremmin. Niiden välistä polkumme mummulasta Korpiniemeen luikerteli pitkin pellonreunoja yli vaarallisten ojien. Ympyrä sulkeutui Puotolassa.
Paljon palasi muistoja, paljon on hävinnyt, mutta kuten olen aina sanonut muistikuvat ovat omiani, voivat pettää. Korjatkaa jos olen väärässä. Aika kuin riepumatto täynnä kaikenvärisiä raitoja.
Kosti Tuominen
