Kesäkissat

Mökkeily muuttaa muotoaan. Ennen vieraille piisasi ohjelmaksi rankka rasvaisen grillatun ruuan syöminen runsailla väki- ja mallasjuomilla alas huuhdottuna. Ja tietenkin tuntikausia kestänyt saunominen, minkä jälkeen istuskeltiin rannalla tai terassilla hyttysten pisteltävänä aamunkoittoon asti. Äänekkäät puheet muuttuivat sitä nerokkaimmiksi mitä lähemmäs auringonnousu tuli.

Konsepti toki toimii edelleenkin mainiosti ja sitä noudatellaan silloin tällöin. Iän myötä yökukkuminen harvenee, niin kylään kutsutuilla kuin isännilläkin. Pitää keksiä välillä jotakin muuta.

 

Luopioisissa, joka nykyään virallisesti lausutaan Pälkäne, katsottavaa ja näytettävää riittää. Voi ajella vaikkapa kyläkierroksen katselmoimalla Aitoon, Puutikkalan, Rautajärven ja ydinkeskustan kauppaliikkeineen, ravintoloineen sekä muine palveluineen.

Muualta tulleille tulee nopeasti todistetuksi, että kaikkea tarpeellista elämään ja vapaa-aikaan löytyy polkupyörämatkan päästä. Mainio tarjoilu syntyy, kun pakkaa tutun pariskunnan autoon ja kiipeää Sappeenvuorelle katsomaan kesäteatteria.

Tämä mahdollisuus avautui jokunen vuosi sitten, kun hiihtokeskukselle mietittiin järkevää toimintaa varsinaisen lyhyen sesongin ulkopuolella. Kattaus näyttää muotoutuneen ainakin meikäläisille ja samalla tavalla ajatteleville vieraillemme käypäiseksi sopivan kevyeksi musiikkipitoiseksi revitykseksi.

Käsikirjoittajaakaan ei suotta kannata vaihtaa, kun Heikki Vihinen kerran osaa homman. Juonen ja tarinan lopputuleman katsoja toki älyää varttitunnin näytöskappaletta seurattuaan. Mutta eipä sinne kukaan kaiketi mene kovin syvällisiä pohtimaan.

Kriitikoiden mielestä taidenautinto koetaan täydellisenä ainoastaan silloin, kun katsoja tai lukija miettii koko ajan, mitä käsikirjoittaja oikeasti haluaa sanoa. Täydet pisteet tulevat, mikäli esityksen tai kirjan lukemisen jälkeen mielen valtaa päiväkausia kestävä ahdistus.

Nyt ihmissuhteissaan rankasti epäonnistuneet parhaat kaverukset kasaavat kesäksi vanhan bändinsä ja päättävät viettää loman vuokramökissä ilman naisia perinteisesti örveltäen. Viereiseen kesäasuntoon saapuu viehättävä naiskaksikko. Kaikki tietävät, kuinka tässä käy. Kummelimiehen kielikuvat kieppuvat kansaa naurattaen – välillä vatsanpohjasta asti.

Janus Hanski laulaa paremmin kuin muistin. Myös kitara valittaa tai helisee kynsissä yllättävän taidokkaasti. Rooleissa ei kummoisia näyttelijän kykyjä tarvita.

Manu Havisalmi yksinkertaisena roudarina häärää lavalla pontevasti tai kuulostelee saundeja typerä hymy naamallaan toinen jalka nostettuna lavan reunalle. Komeat naiset Anne Tervonen ja Anette Ekholm tulkitsevat olosuhteisiin nähden upeasti nyt jo klassikoiksi kasvaneita hittejä.

Ari Kankaanpään johtaman orkesterin tiesin aikaisempien suvien esityksistä erinomaiseksi. Maestron itsensä ulkonäkö tukee hienosti lakonista ilmaisua kaiken nähneenä ja kokeneena turhautuneena muusikkona. Juicen viimeisimmän säestäjän kitarointi kiilasi jälleen ohi muiden taitavien pelimannien soitannan.

 

Varasin sateisen kesän alkaessa liput elokuun loppupuolelle, sillä lomamme ajoittui sinne. Jälleen kävi tuuri, noin 20 astetta ja aurinko paistoi. Kuka lienee keksinyt lauantain päivänäytöksen, hänelle nostan kuviteltua päähinettäni.

Vieraiden tultua Riukusiltaan sipaisimme pakolliset kuohuviinilasilliset ja paikalliset mansikat kitoihimme. Sitten ajeltiin hyvissä ajoin hiihtokeskukseen mäen syrjään katsomaan Laipanmaahan avautuvaa hiljaiseksi vetävää upeaa maisemaa.

Aiemmin paikalla käymättömät yllättyvät joka kerta rinteiden määristä, pituuksista ja korkeuseroista. Laskettelua harrastamaton kesämökkiläinenkin saa ylpeänä lausua: ”Etelä-Suomen kirkkaasti paras!” Myös lumettomana aikana järjestelyt ovat kohdallaan.

Näyttämöä näytettiin rakennetun nyt aikaisempia kertoja enemmän. Penkeillä istuu ilman pehmustustyynyjä, joskin meitä viisaammat semmoisia alleen asettelivat.

Leijakatto suojannee pieneltä tuulettomalta sateelta. Ravintolateltassa palvelu pelasi sukkelasti kohtalaisesta asiakasmäärästä huolimatta. Jos jotakin saa toivoa, pari bajamajaa voisi lähilepikkoon sijoittaa kiireisimmän hädän varalle.

Jo ennen viittä palasimme hyvällä mielellä takaisin Kalliorantaan valmistamaan ruokaa ja lämmittelemään saunaa. Aikataulu mahdollisti siirtymisen perinteiseen kiireettömään kesäisen lauantain viettoon.

No, ruuaksi tarjottiin broileria ja juomana kevyttä valkoviiniä. Jälkihien kylpemisen päälle nostatti keskiolut.

Kahvin kanssa toki nautimme konjakit, jotta veret eivät vallan seisahtuisi. Joka tapauksessa kovasti lievempää menoa kuin joskus muinoin. Eipä noita vanhoja aikoja ikävä tule.

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas ja Helsingin poliisilaitoksen operaatiopäällikkö.

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas ja Helsingin poliisilaitoksen operaatiopäällikkö.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?