Viime perjantaina Pälkäneen kirkonkylä muuttui kuin yhdeksi isoksi markkinapaikaksi, kun paikallisten yrittäjien yhteinen syystempaus, Pimeän kaupan ilta toi kansan kadulle ja liikkeisiin.
Vuosi sitten tapahtumaa kokeiltiin ensi kertaa Pälkäneellä, ja tulos oli jopa odottamattoman hyvä. Toinen kerta todisti, että idea kantaa ja synnyttää uutta.
Pimeän kaupan ilta pitää liikkeiden ovet auki iltayhdeksään, tuo kylälle tanssia, musiikkia ja karaokea, tarjoaa jäätelöä, kahvia, grillimakkaraa ja muita herkkuja, sytyttää kaikkialle ulkotulia, soihtuja ja lyhtyjä ja saa aikaan ihmisvilinän, jollaista kylän raitilla harvoin näkee.
Uutta koettavaa riitti niillekin, joille kylä on läpikotaisin tuttu.
– Piti lähteä katsomaan, mitä kaikkea täällä on. Aika harvoin tämä kylänraitti on sellainen paikka, johon tullaan varta vasten aikaa viettämään, Anja Kukko ja Pirkko Kouhia selittivät.
Entisinä säästöpankin virkailijoina he suunnistivat ensimmäiseksi Aito Säästöpankin Jätskiä ja jytää -tapahtumaan, mutta tarkoitus oli perehtyä kylän tarjontaan laajasti.
– Uskon kyllä, että tällainen tekee hyvää kylän elämälle. Yksi kiinnostava yritys houkuttelee asiakkaita toiseenkin, Kukko pohti.
Kotikylä elää kaikkien eduksi
Carita Lindholm ja Enna Virta syventyivät Pimeän kaupan illan antiin yhdessä tyttäriensä Viola Raatikaisen ja Sini Virran kanssa. Neljän naisen voimin kierreltiin kiireettömästi pitkin kylää ja tutkittiin tarjouksia ja tapahtumia. Viimeisen etapin, S-Marketin jälkeen kaikkia alkoi jo vähän raukaista.
– Ihanaa nähdä kylän raitilla paljon väkeä! Carita Lindholm huokasi tyytyväisenä.
– Olimme viime vuonna tutustumassa tapahtumaan, ja siitä jäi mieleen mukava tapahtuma. Tämänvuotinen oli vielä mukavampi, virkeämpi, Enna Virta arvioi.
Nelikko ehti käydä monessa tutussa liikkeessä mutta myös aivan uusia kokemuksia tuli vastaan.
– Spirraalissa en ollut koskaan ennen poikennut. Nyt tuli käytyä sielläkin, Virta kertoi.
Mutta mikä paikka oli mukavin, sitä tytöt saivat miettiä hetken aikaa.
– Ehkä säästöpankki… siellä oli jäätelöä, Sini mietti.
Spirraalissakin oli mukava katsella, ja siellä sai karkkia.
– Keltainen Talo oli kanssa kiva, koska sieltä sai tikkareita ja ilmapalloja, Viola muisti.
Äidit uskoivat, että tapahtumalla on varmasti vaikutusta yrittäjien ja koko kylän yhteishenkeen. He arvelivat, että perjantai-ilta on paras mahdollinen kotikylän tapahtumalle.
– Lauantaisin monilla on muuta menoa tai halutaan olla kotona. Ja tämä iltatunnelma on niin upeaa, he perustelivat.
– Onhan se hienoa, kun omalla kylällä on hyvä meno ja vilkasta. Kaikenikäisiä ihmisiä on liikkeellä. Kyllä tästä huomaa, että aina ei tarvitse lähteä kauas, kyllä täällä osataan itsekin järjestää, Carita Lindholm pohdiskeli.
Pimeä kauppa kannattaa
Tyytyväisten asiakkaiden ohella Pimeän kaupan illassa tapasi paljon tyytyväisiä yrittäjiä. Kauppa kävi ja yhden liikkeen tarjoukset houkuttelivat poikkeamaan naapureihinkin. Hurjin ruuhka syntyi Rautiassa, missä Kankaanmaantien molemmat reunat lähes koko suoran mitalta oli parkittu täynnä autoja, ja ajoväylä jäi ahtaaksi. Rauhallisin kävelyreitti oman kulkuneuvon luo kulki ojaa pitkin.
Yhtenä rautakaupan tarjouksena olivat halkaisukirveet, joita alettiin myydä kello 16. Neljä minuuttia yli neljän yhtään kirvestä ei ollut jäljellä, ja kassajono ulottui yli puoleen väliin kauppaa. Toiseen suuntaan kulki melkein yhtä pitkä iltapalajono, sillä possutarjoilu oli käynnissä myymälätilan toisessa päässä.
– Kyllä on tosi herkullista, possu- ja salaattiannoksen ensimmäisinä lautaselleen saaneet ruokailijat kiittelivät.
11 minuuttia yli neljän myös edulliset vadelmantaimet oli kannettu autoihin ja niiden hintalappu sai lepattaa puutarhaosaston aidassa yksinään.
– Hirveän hyvin tämä ilta on alkanut. Hienoa, että ihmiset lähtevät liikkeelle Meillä isot myyntitapahtumat ovat yleensä olleet vilkkaita, joten osasimme kyllä varautua ruuhkaan, kiireesti portilla käväissyt myyjä Hanni Sokka kertoi.
Yhteisöllisyys luo vetovoimaa
Samaan aikaan, kun Rautiassa jonotettiin kassalle tai syömään, toisessa päässä kylää pakattiin tiuhaan tahtiin vaatteita asiakkaiden pusseihin.
Venla & Veikan Minna Lehtinen kertoi, että asiakasvirta oli heti ensimmäisen tunnin aikana mukavan tasainen, vaikka hiekkamössöksi möyritty ja toiselta suunnalta suljettu tie oli herättänyt hänessä epäilyksiä.
– Ihmettelin vielä päivällä, viitsiikö monikaan lähteä tänne iltaostoksille, kun tiet ovat tuon näköisiä. Mutta näköjään tapahtuma houkuttelee kuitenkin väen liikkeelle, hän sano.
Naapurissa Fiinassa Annikki Westman oli myös tyytyväinen toiseen Pimeän kaupan iltaan. Kädet olivat täynnä työtä, vaikka liikkeessä ahersi myös apulaisia.
Annikki Westman on alun perin tuonut tapahtumaidean Pälkäneelle, joten hän iloitsi oman liikkeensä suosion lisäksi kaikkien muiden menestyksestä.
– Viime vuonna toivoin kovasti, että yhteisöllisyydestä löytyisi riittävästi voimavaroja näyttävän tapahtuman tekemiseen. Totta kai on hienoa nähdä, että se tosiaan toteutui ja kantaa eteenpäinkin, Westman totesi.