Suomi on ollut houkutteleva maahanmuuttokohde myös takavuosina. Otetaan esimerkiksi vuosi 1155. Silloin Uppsalan piispa Henrik piti kuninkaan kanssa kalenterikokouksen ja englantilaissyntyinen pyhä mies lähti maahamme käännyttämään pakanoita tai vääräuskoisia läntisen Euroopan katolilaisuuteen.
Vaikka tapaus on toistatuhatta vuotta tuoreempi kuin kristinuskon alkutaipaleen kertomukset, kaikkia yksityiskohtia ei ole vieläkään saatu selville.
Se tiedetään, että Henrik tuli merta myöten. Matka kesti kaksi viikkoa, sillä piispa oli kova poika syömään ja nukkumaan. Hän oleili Jeesuksen äidin nimen mukaan ristityssä Maarianhaminassa kaksi päivää ennen muuta syödäkseen ristiinnaulittua loimulohta, joka oli Ruotsissa harvinainen herkku. Emämaassahan tyydyttiin jo silloin surströmmingiin eli hapansilakkaan, jota pahempaa ruokaa ei ole olemassa. Itselleni tulevat lähimpinä kilpailijoina mieleen ainoastaan Viktorian putouksilla Zimbabwessa nauttimani keitetyt kastemadot.
Kumlingessa piispa ja hänen seurueensa saivat lahjaksi hylkeennahkaturkit. Saaristolaisia kokoontui hartaushetkeen muiltakin saarilta ja viinin ohella kokoontuneelle joukolle tarjottiin ensimmäisen kerran tällä puolueettomalla maaperällä alkupalana öylättiä eli saaristolättyä. Noina aikoina öylätti oli maukas ja mehevä välipala eikä mikään kitalakeen tarttuva ensopahvin pala.
Haaparantaan ei ollut siihen aikaan Uppsalasta kunnon tietä eikä Tornion joella ollut kesäisin maahanmuuttajien rekisteröintiä. Talvisin uusista asukkaista kylläkin pidettiin kirjaa ja niinpä toimenpiteen kantasana on reki.
Seuraavat saarnat piispa Henrik piti Turussa. Turku oli saanut jo aiemmin maistaa uudesta opista. Siksi matka suuntautui Kokemäen ja Ulvilan tienoille. Friitalan nahkatehdas kuvastaa edelleen tuhannen vuoden takaista satakuntalaista pääelinkeinoa. Sen sijaan Timo Koivusalon ja Simo Frangénin sukujuurista ei vielä niiltä ajoilta ole muuta kuin olettamus.
Piispa Henrik alkoi nauttia satakuntalaisesta vieraanvaraisuudesta. Häntä oli ehditty jo kaipailla Uppsalassa, kunnes kirkon sanansaattaja ilmestyi eräänä aamupäivänä katajaiselta Turun purrelta Norrtäljen satamasta.
Hänellä oli hirvittävä uutinen eli kuvaus suomalaisesta siirtolaispolitiikasta. Piispa oli ollut rekiajelulla Köyliönjärven jäällä. Oli eletty tammikuun 19. päivän illansuuta vuonna 1156. Piispalla oli vilu ja nälkä.
Hän pyysi ajuria pysähtymään Lalloilan ökytaloon. Isäntä oli riistanpyynnissä ja nuuka Kerttu-emäntä tarjosi vain leipää ja perunaa. Silti piispa antoi hänelle kultasormuksen.
Lalli-isäntä palasi kotiin ja näki kalliin sormuksen rakastamansa ja mustasukkaisesti varjelemansa vaimon sormessa. Mitään kysymättä Lalli otti oven pielestä sauvat, lylyn ja kalhun sekä liiteristä kirveen ja sauvoi perinteisellä tyylillä piispan hevosen jäljille. Kolmen kilometrin kohdalla hän tavoitti piispan ja ajurin. Kahdella kirveeniskulla peli oli selvä. Hevosen hän irrotti längistä ja kumma kyllä se oli Lalloilan talon pihassa jo ennen vereen tahriutunutta isäntää.
Henrik julistettiin myöhemmin pyhimykseksi ja Lalli sai ehdollisen tuomion, sillä Kerttu kertoi Kokemäen käräjillä sujuvalla pakkoruotsilla piispan käyneen pirtin perällä häneen käsiksi.
Tämän päivän suomalaiset ovat sivistynyttä ja hillittyä kansaa.
