Partiolaiset juhlivat viikonloppuna

Partiolippukunta Kostian Kahlaajat juhlii ensi viikonloppuna 50-vuotissyntymäpäiviään.

Kostian Kahlaajat esittäytyvät keskellä Onkkaalaa lauantaina 3. lokakuuta kello 10–12, jolloin partiolaiset pyörittävät torilla lättyjen ja kahvin myyntipistettä. Herkkujen ohella tarjolla on tietoa paikallisesta partiotyöstä.

Lippukunta järjestää lauantaina myös leikkimielisen ”Amazing Pälkäne” -kisan partiolaisille ja heidän vanhemmilleen sekä kutsutuille yrityksille ja yhteisöille. Tehtävärasteilla koetellaan omia taitoja ja syvennetään samalla tietoja partiotoiminnasta.

Ensimmäinen rasti ja koko reitin lähtöpiste on kello 10 Onkkaalan urheilukentällä. Jokainen partiolippukunnan ikäryhmä pienimmistä sudenpennuista alkaen on suunnitellut kisaan ainakin yhden rastin. Reitti päättyy seurakunnan leirikeskukseen Seitsyeen, jossa alkaa kello 14 hernekeittoruokailu. Ruokailuun ovat kutsuvieraiden lisäksi tervetulleita kaikki entiset ja nykyiset Kostian Kahlaajat. Pienimuotoinen juhla partiolaisille kakkukahveineen alkaa kello 15.

Koko lippukunta juhlii samalla 50-vuotista taivaltaan yhteisellä yöretkellä Seitsyessä lauantain ja sunnuntain aikana.

Kostian Kahlaajien historiasta löytyy kaksi aiempaa lippukuntaa. Tyttölippukunta Kostian Tytöt perustettiin Pälkäneelle vuonna 1965. Aiemmin 1950-luvulla paikkakunnalla oli toiminut poikalippukunta Kostian Korvenpojat, jonka toiminta kuitenkin hiipui jo ennen Kostian Tyttöjen perustamista.

1980-luvulla tyttöjen ja poikien yhteiseksi muodostuneen lippukunnan nimi muutettiin Kostian Kahlaajiksi.  Näin nykyisen lippukunnan perustamisvuodeksi lasketaan vuosi 1965.

Pälkäneläispartiolaisia iltanuotiolla Kotakönkään laavulla syksyn 2012 vaelluksella.

Pälkäneläispartiolaisia iltanuotiolla Kotakönkään laavulla syksyn 2012 vaelluksella.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?