Tavoite: Korvaavat tilat tiedossa marraskuun loppuun mennessä

Rekola-kodon päiväkeskuksessa sisäilmaongelmia, korvaavia tiloja selvitetään

Rekola-kodon päiväkeskuksen toimitilojen sisäilmaa ja rakenteita on selvitetty. Saatujen tutkimustulosten perusteella Kangasalan kunnan sisäilmatyöryhmä suositteli kokouksessaan syyskuun viimeisenä päivänä, että päiväkeskus siirtyy korvaaviin tiloihin. Jatkoselvittelyä tekee vanhuspalvelun esimiehistä koostuva työryhmä yhteistyössä tilapalvelun kanssa. Työryhmän puheenjohtajana toimii vanhustyön johtaja Mia Kannisto.

Rekola-kodon päiväkeskuksen kuntosalitilaa ja Annan salia voidaan käyttää satunnaisesti. Kokoaikainen työskentely tiloissa ei ole mahdollista ja sen vuoksi päiväkeskuksen tilat siirretään pois nykyisistä tiloista, jotta voidaan turvata asiakkaiden terveellinen toimintaympäristö ja työntekijöiden turvallinen työskentely.

Suunnittelutyöryhmä selvittää lokakuun loppuun mennessä mennessä, miten Rekola-kodon päiväkeskuksen toiminnot järjestetään ja sijoitetaan. Asiakkaita/omaisia ja henkilöstöä tiedotetaan välittömästi toimintatavan ratkettua ja samalla sovitaan käytännön järjestelyistä. Tavoitteena on siirtää päiväkeskuksen toiminta nykyisistä tiloista marraskuun loppuun mennessä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?