Puuhellan lämmössä käy tasainen kalke. Kangaspuiden kolkkeen lomassa kuuluu vaimea puheen sorina.
Vaimeus johtuu osin siitä, että pari kutojaa on syyslomalla. Osin siitä, että puihin on viritelty niin vaativia töitä, että ajatusten on oltava kaiken aikaa mukana.
Kuohijoen kutojat ovat kokoontuneet Palon talolle. Maatilan pienessä sivurakennuksessa toimii maanantaisin melkoinen kangastehdas.
Pieniin huoneisiin on sovitettu tiiviisti kahdet kangaspuut ja tuvan puolelle kolmet. Niiden lomassa mahtuu juuri kulkemaan.
Oven suussa Pirjo Ahola kutoo elämää nähneillä kangaspuilla, jotka ovat itsessäänkin melkoinen käsityötaidonnäyte. Osat on yhdistetty puunauloilla ja komeus kruunattu yksinkertaisilla koristeilla. Vaikka vempaimella on ikää pitkälti toista sataa vuotta, se toimii edelleen luotettavasti.
Leila Palo laskee, että kangaspuiden pitää olla 1800-luvun lopulta.
– Ne ovat Eva-Stina -muorin puut, ja hän kuoli jo 1920-luvulla, Kuohijoen asiat perin pohjin tunteva kyläkirjailija kertoo.
Kankaan kutojia kuudella vuosikymmenellä
Kuohijoen kudontapiiristä on tullut Leila Palolle entistäkin tärkeämpi, kun hän ei enää pääse pyörätuolinsa kanssa kangaspuiden äärelle. Hän lämmittää muille puu-uunia ja -hellaa, keittelee kahvia ja tiskaa astioita, sillä näin pääsee samalla näkemään kylän väkeä ja pysyy asioista osallisena.
Mukana on myös Padasjoen vahvistuksia, sillä Leila Ahola ja Pirjo Ahola käyvät kutomassa naapurikunnan puolelta. Palon jälkeen lyhyin matka on naapuritalossa asustavalla Ulla Suksialla, joka on ollut mukana reilut parikymmentä vuotta.
Kuohijoen kutojissa vaihtuvuus on muutenkin vähäistä. Vuodessa ei valmistu kovin monta työtä, ja uutta opittavaa riittää loputtomasti.
– Erilaisilla kankailla on esimerkiksi erilaiset sidonnat, Siiri Ali-Kippari sanoo.
Konkariopettaja on opettanut kutojia yhtäjaksoisesti siitä alkaen kun Pälkäneelle perustettiin kansalaisopisto vuonna 1968. Wetterhoffilta kotiteollisuusopettajaksi valmistunut kuohijokelainen kiersi pitkään myös muissa kylissä vetämässä kudontaryhmiä. Viime vuodet eläkeläinen on opettanut ainoastaan kotikylällään.
– Olen luvannut jatkaa niin pitkään kuin jaksan, sillä tuskin tänne enää minun jälkeeni uutta opettajaa saa.
Kutomisen lomassa parannetaan maailmaa
Opiston ryhmien minimikoko on seitsemän osanottajaa. Kuohijoella vähimmäismäärä on löytynyt ilman sen kummempaa värväystä. Esimerkiksi viime vuonna kutojia oli yhdeksän.
– Sen sijaan ennakkoilmoittautumisesta on pitänyt hieman muistutella. Ennen riitti, että saapui ensimmäisellä kerralla paikalle, mutta nykyisin ryhmä ei lähde liikkeelle, jos ennakkoilmoittautuneita ei ole riittävästi, Siiri Ali-Kippari sanoo.
Kuohijoen lisäksi monessa muussakin Pälkäneen kylässä toimii kudontaryhmä. Kangaspuut kolisevat Sappeen koululla, Luikalan työväentalolla, Laitikkalan kauppakulmassa, Rautajärven Rautahovissa, Aitoon koululla, Kukkian helmessä Luopioisissa ja Santaharjussa Onkkaalassa.
Monessa pikkukylässä kudontapiiri on viimeisiä kunnan tarjoamia palveluita. Valkeakoski-opiston mielestä niitä on turhankin runsaasti. Kudonnan, käsityöaineiden ja musiikin osuus on Pälkäneellä turhan suuri, ja siksi opetuksen painopistettä pyritään siirtämään muihin aineisiin.
Toki kunnantalolla ja opiston toimistolla tiedetään, että kudontapiireissä syntyy paljon muutakin kuin kangasta. Ne ovat kylien väelle tärkeitä henkireikiä, jotka ylläpitävät sosiaalisia suhteita ja tiivistävät yhteisöjä.
– Kangaspuiden äärellä vaihdetaan kuulumisia ja parannetaan maailmaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on ainakin yhtä tärkeää kuin se että pääsee näkemään kättensä jäljen, kutojat sanovat.
Ryhmä viihtyy keskenään niin hyvin, että se tekee yhdessä muutakin kun kutoo. Toisinaan askarrellaan Siiri Ali-Kipparin johdolla, joskus kutojat käyvät Hauholla syömässä tai kesäteatterissa. Lisäksi on tehty retkiä muun muassa Tampereella käsityömessuille ja pidetty omia näyttelyitä.
Kangaspuut eivät enää mahdu kotiin
Kuohijoen kutojat ovat kokoontuneet pitkään Leila Palon tarjoamissa tiloissa. Vuosikymmenten aikana kangaspuut on pitänyt siirtää moneen kertaan. Aiemmin kudottiin Passilan pirtissä, Lammintien risteyksen talossa ja Veparilla.
Nyt kankaita valmistuu seitsemien puiden voimin. Niistä osa on Palon talon perintökalleuksia, osa ryhmän itse hankkimia.
– Pälkäneen opiston aikaan kansalaisopisto osti jotkut puut, mutta ei niitä koskaan tänne asti saatu, Siiri Ali-Kippari muistelee.
Ryhmä elää omavaraisesti: jos tarvitaan lisää puita, kerätään rahaa ja ostetaan sellaiset. Leila Palon mielestä oman kylän kudontatupa on entistä tärkeämpi, koska harvalla löytyy enää kotoa tilaa kangaspuille.
– Ennen kangaspuut olivat kuin huonekalu ison pirtin nurkassa, hän muistelee.
Ulla Suksia arvostaa myös perinteiden välittämistä uusille sukupolville.
– Ennen käsityötaidot siirtyivät äidiltä tyttärelle. Nykyisin kylistä ei enää löydy taitajia, jotka opettaisivat muita. Tällaiset taidot katoaisivat ilman Siirin kaltaisia osaajia, hän muistuttaa.
47 vuoden aikana Ali-Kippari on ehtinyt opettaa jo monta sukupolvea.
– Melkein voi sanoa, että kaikki Kuohijoen naiset ovat olleet minun opissani, Siiri Ali-Kippari sanoo.
Kuohijoen kutojat ovat Liisa Aholaa lukuun ottamatta mummoja. Iäkkäiden harrastajien arkeen päiväryhmä sopii hyvin.
– Nuoret käyvät työssä pitkien matkojen päässä. Eivät he enää työpäivän päätteeksi jaksa lähteä kutomaan, Leila Palo tietää.
Monesti Palon talolla palaa valo myös iltaisin, sillä kutomassa saa käydä muulloinkin kuin maanantai-iltapäivisin. Ja niin harrastajat tekevätkin, sillä heidän mukaansa kudonta on kuin tauti; se vie mennessään.
Mahdollisten pulmien kanssa ei tarvitse odottaa maanantaihin – tai että kurssit lähtevät uudelleen kesä- tai joululoman jälkeen
– Minut saa aina puhelimella kiinni ja tulen tarvittaessa auttamaan, Siiri Ali-Kippari sanoo.
Kahvipöytä kootaan nyyttikestiperiaatteella
Palon talolla syntyy pöytä- ja kaitaliinoja, raanuja, pyyhkeitä, hame- ja takkikankaita sekä mattoja lattialle ja keinutuoliin. Erikokoiset kangaspuut pysyvät tehokäytössä, sillä jokaisella on tekeillä erilainen työ.
Kun edellinen alkaa tulla valmiiksi, ideoidaan jo seuraavaa. Ajatukset jalostuvat yhdessä Siiri Ali-Kipparin kanssa.
– Joskus joku on esimerkiksi mietitty, mitä vintiltä löytyneistä vanhoista langoista saisi.
Opettajaa tarvitaan vähän, kun työt ovat hyvässä vauhdissa. Toisin on silloin kun kangaspuihin viritellään uutta työtä tai eteen tulee jokin pulma.
– Siiri on meistä edelleen notkein pujahtamaan konehuoneeseen, jos kangaspuiden kanssa tulee jotain ongelmia, Ulla Suksia kehuu konkariopettajaa.
Mutta tuotanto ei pysy käynnissä ilman kahvitaukoa.
– Olkaas hyvät, huudellaan puuhelan ääreltä.
Nyyttikestiperiaatteella kootusta kahvipöydässä löytyy sen seitsemää sorttia.
