Kisojen ensikertalaiset: Petja Vaismaa ja Olli Piekkari voittivat ottelunsa

Kaikki aitoolaiset keräsivät mitaleita

Minikehä pääsi yllättämään Akusti Naulapään (vasemmalla) otteluissa.

Minikehä pääsi yllättämään Akusti Naulapään (vasemmalla) otteluissa.

150 taekwondojunioria eri puolilta maata kilpaili lauantaina Veikkolassa. Kaukaisimmat kisavieraat olivat saapuneet Torniosta saakka.

Aitoon taekwon-do oli mukana viisihenkisellä joukkueella. Parhaiten aitoolaisista pärjäsi Akusti Naulapää, joka otti hopeaa A-junioreiden ottelussa ja liikesarjoissa.

Veikkolan koulun komea sali näytti itseään isommalta. Kehiä oli pienennetty hieman, jotta niitä oli saatu mahtumaan kolme rinnakkain. Tämä paljastui, kun isot ja nopeat kilpailijat alkoivat ottaa toisistaan mittaa.

Akusti Naulapää oli ottelussaan hukassa, kun hän ajautui kerta toisensa jälkeen ulos alueelta. Parin minuutin kiivastempoisessa ottelussa ei ollut aikaa sovittaa tekemistään uusiksi minikehään, ja niinpä aitoolainen koki niukan tappion. Suoritus palkittiin alle 68-kiloisten sarjan hopealla.

Liikesarjoissa Naulapää eteni finaaliin saakka. Siellä vastaan tuli taitavampi kilpailija, ja niinpä päivän saldoksi tuli kaksi hopeaa.

 

Vaismaa ja Piekkari päivän yllättäjiä

Petja Vaismaa (oikealla) voitti pyykkipoikaottelun.

Petja Vaismaa (oikealla) voitti pyykkipoikaottelun.

Aitoon yllättäjiä olivat omat sarjansa voittaneet ensikertalaiset. Vasta keväällä lajin parissa aloittanut Petja Vaismaa oli kisojen ainoita valkovöitä. Kostian koulun neljäsluokkalainen paikkasi kokemattomuutensa tiukalla asenteella ja nappasi heti ensimmäisistä kisoistaan ottelukultaa.

C-junioreiden alimmat vyöt kilpailevat pyykkipoikaottelussa. Siinä yritetään napsia vastustajan pukuun kiinnitettyjä pyykkipoikia. Samaan aikaan pitää liikkua ja suojautua niin, ettei vastustaja pääsi kiinni omaan rinnukseen.

Matalassa asennossa kärppämäisen nopeasti liikkunut Vaismaa ei antanut keltavöiselle vastustajalle mahdollisuuksia, ja niinpä päivän ensimmäisen ottelun päätteeksi nousi pälkäneläisen valkovyön käsi.

Etuhyppypotkussa Vaismaa ei pärjännyt itseään isommille ja kokeneemmille kilpailijoille, vaan putosi ennen niitä korkeuksia, joissa ryhdyttiin ratkomaan mitaleita.

Aitoolaisseuran toisen ensikertalaisen Olli Piekkarin päivä oli pitkälti samanlainen B-junioreissa. Pälkäneläinen esitti kehässä päättäväisiä otteita ja voitti alle 160-senttisten B-junioreiden sarjan ainoan vastustajan.

Etuhyppypotkussa aloitettiin sen verran korkealta, että lautaa piti laskea parin kierroksen ajan, ennen kuin kilpailijat alkoivat saada osumia. Piekkari putosi pelistä ennen mitalikorkeuksia. Myös liikesarjoissa hän jäi mitaleitta.

Tyttöjen puolella B-junioreissa oli sen verran vähän ottelijoita, että sarjoja yhdisteltiin. Sen vuoksi Aitoo taekwon-don Venla Salmi ja Inka Valkeapää kohtasivat avauskierroksella itseään isommat ja kovemmat vastustajat. Molempien torjuntataistelu päättyi tappioon. Enemmän suorituspisteitä kerännyt Valkeapää palkittiin kuitenkin pronssimitalilla. Etuhyppypotkussa ja liikesarjoissa hän ei yltänyt mitaleille.

Venla Salmi sen sijaan pokkasi liikesarjakisasta pronssia. Myös hänet voi laskea kisojen ensikertalaisiin, sillä ennen Veikkolan kisaa luopioislainen oli käynyt vain pikkujunnuna haistelemassa kisailmapiiriä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?