Kostia-areena: Valtio osallistuu hankkeeseen 750 000 eurolla

Pälkäneen liikuntahalli saa maksimiavustuksen

Liikuntahallin suunnittelu on vasta alkamassa. Salla Paakkunainen esitteli kaavoitustilaisuudessa näkemyksiään siitä, miltä halli voisi näyttää. Kostia-areenasta tulisi Lahdentien ohikulkijoille elävä maamerkki, jos kahta kenttää yhdistäisi valaistu lasiseinäinen aula.

Liikuntahallin suunnittelu on vasta alkamassa. Salla Paakkunainen esitteli kaavoitustilaisuudessa näkemyksiään siitä, miltä halli voisi näyttää. Kostia-areenasta tulisi Lahdentien ohikulkijoille elävä maamerkki, jos kahta kenttää yhdistäisi valaistu lasiseinäinen aula.

Pälkäneen liikuntahallihankkeelle on myönnetty maksimivaltionosuus vuodelle 2017.

Kunnanvaltuusto on edellyttänyt, että hankkeelle saadaan merkittävä valtion rahoitus. 750 000 euron avustus on enimmäismäärä mitä liikuntahallihankkeille myönnetään.

Pälkäneen Kostia-areena on vuonna 2017 Länsi- ja Sisä-Suomen alueen ykköshanke. Ähtäri saa sinä vuonna liikuntahallin rakentamiseen 720 000 euroa ja Evijärvi 690 000 euroa. Ensi vuonna maksimivaltionosuus saadaan Länsi- ja Sisä-Suomen alueella kahdelle hankkeelle: Killerin harjoitusjäähallille Jyväskylässä sekä Harjuniityn liikuntahallille Nokialla.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee neljän seuraavan vuoden aikana liikuntapaikkojen rakentamista 16,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi alehallintovirastojen kautta jaetaan 7,6 miljoonaa euroa pienemmille, alle 700 000 euron hankkeille.

Tampereen monitoimiareena on noteerattu valtakunnallisesti merkittäväksi liikuntahankkeeksi. Areenalle on luvassa miljoona vuonna 2018 ja kolme miljoonaa vuonna 2019.

 

Pääkäyttäjät mukaan suunnitteluun

Arviolta kuusi miljoonaa euroa maksava Kostia-areena rakennetaan kirjaston ja yhteiskoulun väliin. Liikuntahallin alta puretaan heikkokuntoiset rivitalot. Alueen kaavamuutos on parhaillaan nähtävillä. Kaava on tarkoitus hyväksyä vuodenvaihteen jälkeen.

Tekninen lautakunta on valinnut hallille suunnittelijat. He pääsevät töihin, kun päätös on saanut lainvoiman.

Hallin suurimpia käyttäjiä tulevat olemaan Luja-Lukon salibandy-, koripallo- ja lentopallojaostot. Pääkäyttäjät kutsutaan jo tällä viikolla palaveriin, jossa he voivat etukäteen esittää toimivaksi tiedettyjä ratkaisuja suunnittelijalle.

– Käyttäjillä voi olla esimerkiksi näkemys siitä, miten pukuhuoneet kannattaa sijoittaa suhteessa sisäänkäyntiin. Toki myös valitulla suunnittelijalla on paljon kokemusta vastaavista liikuntatiloista, sillä sama toimisto on suunnitellut muun muassa Ylöjärven ison liikuntakeskuksen, liikuntasihteeri Petri Ketola kertoo.

Valtionosuuspäätöksen ansiosta näyttää siltä, että hankkeen tiukka aikataulu pitää ja rakentamaan voitaisiin päästä jo vuoden 2016 lopulla.

– Jos kaikki on valmista, työt voidaan aloittaa ensi vuoden puolella kunnan omalla rahalla. Silloin halli voisi olla valmis marraskuussa 2017, Petri Ketola sanoo.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?