Viime vuosina olen kokenut, että armolahjoista pitäisi olla enemmän opetusta ja jotenkin niitä olisi hyvä saada enemmän käyttöön. Olikin oikein ilahduttavaa huomata, että juuri tänä syksynä Eero Junkkaala piti aiheesta hyvän opetuksen seurakunnassamme.
Seurakunnan toimintaan nuorena mukaan tullessani en tiennyt armolahjoista mitään, mutta sitten sain kuulla kielilläpuhumista ja profetoimista. Kiinnostus heräsi – olisipa mahtavaa, jos minullakin olisi erityinen lahja! Onneksi meidän nuoriso-ohjaaja, Jatta, osasi mielestäni hyvin opettaa ja muisti kertoa myös niistä ei-niin-houkuttelevista armolahjoista, kuten palvelun tai esirukouksen armolahjasta, (jotka monessa kohtaa elämässä ovat niitä kaikkein tärkeimpiä!). Koen että tietopohjaa tuli, mutta omien lahjojen saati toisten lahjojen löytäminen tai käytäntöön ottaminen onkin ollut sitten vaikeampaa.
Armolahjoja, ja nimenomaan tiettyjä lahjoja, ei pitäisi nähdä merkkeinä tosiuskovaisuudesta, mutta minusta on toisaalta ikävää, että armolahjoista puhumista pidetään niin usein liiallisena hengellisyytenä. Pitäisi uskoa vain ”kohtuudella”. Joskus tuntuu, että luterilaisessa kirkossa tapahtuu armolahjojen ”piilottelua”. Ajattelemmeko: ”ettei tehdä tästä ny numeroo”? – Mutta kyllähän Jumala haluaa meille hyvää. Me saamme iloita täydestä sydämestä pelastuksen lisäksi myös kaikista muista saamistamme lahjoista! Omista ja toisten.
Miten sitten saa selville, mikä armolahja kenelläkin on? Onko löytäminen tarpeen? Uskon, että on. Jokaisella meistä kristityistä on armolahjoja ja että ne ovat erityisiä lahjoja ja että niitä tarvitaan seurakunnassa – ihan jokaisen lahjoja. Miksi emme siis miettisi, mitä lahjoja minulla tai ystävälläni on? Miksi emme rohkaisisi toisiamme lahjojen käyttöön? Monen lahjaa ei ole vaikea nähdä. Toiset suorastaan huokuvat auttamisen halua ja toisten leivontapeukalo on vertaansa vailla tai toisen rukouskestävyys on ihan omaa luokkaansa. Miksemme kuitenkaan sano ääneen huomioitamme ja kannusta käyttämään lahjoja? Ehkä yksi syy voi olla ujous. On vaikea uskaltaa yksin tuoda omia lahjoja yhteiseen käyttöön. Tarvitaan niitä, jotka ottavat kädestä kiinni ja vetävät mukaan. On hienoa yhdessä tehden, erilaisina, saada aikaan pieniä – ja joskus suuriakin ihmeitä. Paavali opetti korinttilaisia: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.” (1.Kor.12:12)
Rohkaistaan siis toisiamme! Ja jos et vielä ole omaa lahjaasi löytänyt, niin Eero taisi opettaa lahjojen löytämisestä suunnilleen jotain tällaista: kokeilkaa ja rukoilkaa (tai toisin päin). Kokeilun ja rukouksen lisäksi suosittelen lukemaan Room. 12 ja 1.Kor. 12-14. Siunattua adventtia Sinulle!
Johanna Kankaristo,
seurakuntalainen, Aitoo