Vuoden autoilija: Matti Vaittinen ryhtyi taksikuskiksi, koska ihmisten kanssa touhuaminen on mukavaa

 

Taksi on kuskin toimisto

Äänestäjät kuvasivat Kanta-Hämeen Aluetaksin Vuoden autoilijaksi valittua Matti Vaittista positiiviseksi ihmiseksi, jonka kanssa saa sujuvasti hoidettua asian kuin asian.

Äänestäjät kuvasivat Kanta-Hämeen Aluetaksin Vuoden autoilijaksi valittua Matti Vaittista positiiviseksi ihmiseksi, jonka kanssa saa sujuvasti hoidettua asian kuin asian.

1980-luvulla pälkäneläinen taksikuski Matti Vaittinen kuljetti asiakkaitaan usein ravintoloihin.

– Oli paljon kosteita lounaita ja juhlia, joihin mentiin taksilla. Yksittäinen taksi teki paljon hommia, koska elettiin vaurauden aikaa ja taksien kokonaismäärä oli pieni, Vaittinen kertoo.

Moni asia on muuttunut sitten uran alun. Nykyään taksikyydit hoidetaan välitystoimistojen kautta, ja takseissa on sähköiset maksupalvelut erilaisia maksutapoja varten. Yksityishenkilöiden juhlarientojen sijaan iso osa maaseututaksin ajoista on sosiaalipuolen ajoja, sairaskyydityksiä ja koulukyytejä.

– Olen ilahtunut siitä, etteivät ikäihmiset pidä tänä päivänä taksilla ajamista liiallisena ylellisyytenä,  Kanta-Hämeen Aluetaksin Vuoden autoilijaksi valittu Vaittinen sanoo.

 

Mukava rupatella ihmisten kanssa

Vaittinen kertookin kuljettavansa erityisen mielellään vanhusväestöä. Heidän kanssaan on mukava rupatella, he ovat kohteliaita ja he ilahtuvat pienistä palveluista.

– Lasten suista kuulee hauskoja tarinoita. He kertoilevat kaikenlaisia asioita koulusta, kodista ja ystävyyssuhteistaan. Ryhdyin taksikuskiksi, koska ihmisten kanssa touhuaminen on mukavaa.

Taksikuskia sitoo vaitiolovelvollisuus. Se mitä taksin ovien sisällä puhutaan, jää sinne.

– Olen kuullut tarinoita, joita asiakkaat eivät ole kertoneet edes läheisilleen, Vaittinen toteaa.

 

Jouluaattona päivystetään

Vaittinen astui 1980-luvulla taksin rattiin enonsa innoittamana. Sitä ennen hän oli työskennellyt metallialalla 17 vuotta.

– Halusin avata uuden oven ja katsoa, mitä sen takana on, Vaittinen sanoo.

Ei oven takaa ainakaan mitään kauheuksia löytynyt, sillä Vaittinen on ajanut taksia 29 vuotta.

Vaikka moni asia on muuttunut sitten 1980-luvun, on yksi pysynyt: auton merkki.

– Mercedes Benz on luotettava ja turvallinen merkki. Taksi on kuskin toimisto, ja siksi auton on oltava turvallisuuden lisäksi sellainen, jossa kuski viihtyy.

Vaittisella on ollut ajoja kaikkialla Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Rattiin hypätään minä vuorokaudenaikana  tahansa.

Jouluaattona Vaittisella on edessään yöpäivystysvuoro. Tosin maaseudulla jouluyöt ovat taksikuskille usein rauhallista aikaa.

Vaittinen kertoo viettävänsä jouluaaton vaimonsa ja cavalier kingcharlesinspanieli Pepin kanssa.

– Vietämme aivan rauhallisen, perinteisen joulun, Vaittinen sanoo ja kaivaa hymyillen lomakostaan valokuvan suurisilmäisestä säyseän oloisesta pikkukoirasta, jonka pitkään turkkiin lumi on kiinnittynyt valtaviksi paakuiksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?