Aluearkkitehdistä tulee kunnanarkkitehti

Pälkäneen ja Kuhmoisten yhteisestä aluearkkitehdistä tulee Pälkäneen kunnanarkkitehti. Kunnanvaltuusto päätti viran perustamisesta vuoden viimeisessä kokouksessaan.

Jani Luukkonen (ps) olisi palauttanut asian kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Hänen mielestään arkkitehti voisi olla edelleen naapurikunnan kanssa yhteinen, jotta palkkakustannuksille saataisiin jakaja.

Kunnanjohtaja Janita Koivisto kertoi, että arkkitehti jatkaa Pälkäneen palveluksessa entisellä palkalla. Aikanaan yhteisvirkaan saatiin valtiolta avustusta, mutta sitä ei ole enää jaossa.

Kunnanarkkitehdin viran perustaminen helpottaa kunnanjohtajan työsarkaa, sillä arkkitehti voi edustaa kuntaa esimerkiksi ELY-keskuksen kaavoitusneuvotteluissa. Luukkosen mielestä tehtäviä olisi voitu delegoida kaavoittajalle ilman viran perustamistakin.

Luukkonen toivoi, että kunnanarkkitehti saisi vihdoin eteenpäin Rautajärven kaavan, jonka laatimisesta sovittiin jo yhdeksän vuotta sitten kuntaliitoksen yhteydessä. Rautajärvellä toivotaan, että kaava toisi kylälle uusia rakentajia ja kyläkouluun uusia oppilaita.

 

Aluearkkitehti Marja Kuismasta tulee kunnanarkkitehti.

Aluearkkitehti Marja Kuismasta tulee kunnanarkkitehti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?