Liikunnasta tulee elämäntapa jo lapsena

Menestystä niittävät urheilijat muistavat usein kiittää vanhempiaan, jotka ovat toimineet kannustajina, kuljettajina ja kustantajina. Myös useimmat terveet aikuiset voisivat kiittää vanhempiaan siitä, että liikunnasta tuli elämäntapa jo lapsena.

Kun on lapsena oppinut liikkumaan säännöllisesti ja saamaan siitä hyvää oloa, tapa jatkuu läpi elämän. Ja  lasten kanssa touhutessaan vanhemmat pysyvät itsekin aktiivisina ja hyvässä kunnossa.

– Liikkukaa lastenne kanssa, Helena Heikkilä kannustaa lapsiperheiden vanhempia.

Lasten kanssa liikkuminen ei edellytä lämpimiä halleja, lumetettuja rinteitä tai hoidettuja latuja. Ympärillä on lasten mielikuvitusta ruokkivia metsiä, joiden poluilla ja laduilla kulkeminen on monipuolista liikuntaa.

– Isät, äidit ja lapset saavat liikunnasta yhdessä mahtavia elämyksiä, eikä se vaadi kuin pientä viitseliäisyyttä vanhemmilta. Liikkuminen on lapsille hirvittävän tärkeää. Joskus heitä saa vähän tuuppiakin, sillä eivät lapset aina haluaisi lähteä liikkeelle. Samahan se on koulunkin kanssa: sinnekin pitää joskus patistella, aitoolainen Heikkilä sanoo.

Liikkeelle kannustaminen on nykyisin entistä tärkeämpää, sillä peli- ja viihdevempainten vuoksi lapset eivät enää liiku itsekseen ja luonnostaan kuten ennen.

 

Juokseminen vei migreenin

Lapsia työkseen hoitava Helena Heikkilä on liikkunut paljon omien lasten, lastenlasten ja hoitolasten kanssa.

– En ole mikään taiteilijaihminen, vaan olen tarjonnut lapsille liikuntaa.

Lasten vuoksi oma liikkuminen jäi kuitenkin välillä liian vähiin. Rattaiden työntely ei riittänyt Heikkilälle liikunnaksi, vaan migreenit loppuivat vasta juoksu- ja hiihtolenkkien avulla.

– Liikunta imaisee mukanaan, kun huomaa voivansa ja jaksavansa paremmin, Helena Heikkilä tietää.

Hän on kiinnostunut urheilusta, muttei kilpailemisesta.

– Minun ei tarvitse kilpailla muiden kanssa, sillä tiedän että olen aina viimeinen, hän vitsailee.

Sen sijaan itseään Heikkilä haastaa mielellään.

– Innostuin jopa kokeilemaan maratonia. Juoksin sen kaksi kertaa ja se oli sitten siinä.

Ajalla tai sijoituksella ei ollut väliä, sillä Heikkilä oli todistanut itselleen pystyvänsä juoksemaan reilun 42 kilometrin kuninkuusmatkan.

 

Hiihtäminen intohimona

Helena Heikkilä sanoo olleensa aina kova liikkumaan.

– Se alkoi pienenä, kun painoin isosiskon perässä.

Kun omat lapset innostuivat urheilusta, äiti toimi tausta- ja huoltojoukoissa Luopioisten Lujan ja Tapanilan Erän yhteisleireillä. Urheiluopistojen lisäksi tutuksi tulivat pohjoisen lumikohteet, joissa poika leireili Hakan hiihtäjien kanssa. Ruuanlaiton lomassa Helena Heikkilä ehti itsekin hypätä suksille.

– Innostuin hiihtämisestä uudestaan. Hiihtäminen on aivan ihanaa. Minun on helppo lähteä ladulle, kun mies laittaa sukset valmiiksi, Heikkilä kiittelee maajoukkuehiihtäjien huoltotiimissä suksia voitelevaa Timo Heikkilää.

Suksen pohjiin kiinnitettävistä pitokarvoista innostunut Heikkilä uskoo tosin törmänneensä vihdoin toimivaan ratkaisuun, joka vapauttaa voitelun vaivasta.

– Hiihto on nautinto, kun suksi toimii.

 

Lenkkeilijät tuntevat toisensa pipoista

Pälkäneen liikuntatoimi palkitsi Helena Heikkilän kunnon kuntalaisena. Palkinto on tunnustus kuntalaiselle, joka edistää liikunnan harrastusta omalla esimerkillään tai toiminnallaan.

Heikkilä tunnetaan sekä esimerkkinä että toimijana. Kesät maastopyörän satulassa viihtyvä Heikkilä liikkuu jokapäiväisenä muistutuksena siitä, että matkasta ja maisemista voisi nauttia muutenkin kuin auton ratissa. Viime kesänä hän polki 3800 kilometriä.

Heikkilä kuului pitkään Luopioisten yleisurheilutoiminnan kantaviin voimiin.

– Nykyisinkin tulee poljettua ainakin pari kertaa kesässä sarjakisoihin. Vaikken enää niin osallistukaan järjestelyihin, niin on mukava käydä katsomassa touhua.

Seudun kuntoilutapahtumien talkooporukoissa Heikkilä on vakiokasvo. Hän ei vedä numeroa rintaansa Kukkia Triathlonissa, Aitoo Trailissa tai Kaukkalan ympärijuoksussa, vaan on mukana rakentamassa hienoja tapahtumia muille.

Heikkilästä on upeaa, että kotikonnuille on syntynyt valtava määrä omaleimaisia kuntoilutempauksia, jotka innostavat väkeä liikkeelle. Lisäksi uudet maastopyöräilyt ja polkujuoksut tekevät tunnetuksi seudun mahtavia polkuja ja luontokohteita.

Tärkeintä tapahtumissa on kuitenkin henki, joka syntyy siitä, kun lenkkiteillä ja laduilla pipoista toisensa tuntevat kuntoilijat kohtaavat.

– Tapahtumissa tutustuu samanhenkisiin ihmisiin eri puolilta maata.

 

Kunto auttoi jaksamaan raskaat hoidot

Helena Heikkilä on elävä esimerkki liikunnan hyödyllisyydestä. Laduilla ja pyörän päällä vietetyt tunnit palkittiin korkojen kera syöpähoitojen aikaan.

– Hyvä kunto auttoi jaksamaan rankat hoidot fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti. En tiedä, miten pää olisi kestänyt, jos en olisi ollut niin hyvässä kunnossa ja päässyt liikkumaan myös hoitojen aikana.

Toissa vuonna leikkausten ja sytostaattihoitojen välissä Heikkilä pyörili 2700 kilometriä. Yhdeksi merkkipaaluksi muodostui Pihtisalmen retro syksyllä 2014.

– Olin sytostaattien jäljiltä vielä keskiviikkona niin heikkona, että hyvä kun jaksoin kylällä kävellä. Askel oli verkkainen, ja jouduin pysähtymään vähän väliä. Kävin silti joka päivä lenkillä. Launtaiaamuna oli niin upea keli, että sanoin lähteväni katsomaan Pihtisalmen Retroa. Mies vielä vannotti, ettet sitten lähde itse viivalle. Mutta olo oli niin hyvä, että ilmoittauduin mukaan ja kävelin lenkin ajassa 1.24. Moni tuttu tiesi, miten heikkona olin ollut vielä pari päivää ennen. Vähän väliä joku ajoi rinnalle tai soitteli matkan varrelle ja kyseli, tarvitsenko kyytiä, Heikkilä muistelee.

Hoitojen aikaan Heikkilä käveli tuhat kilometriä ja kävi jopa Lapissa vaeltamassa. Nyt hän sanoo sairastuvansa, jos jää sohvalle.

– Jos on tehnyt oikein pitkän lenkin, niin tällä iällä voi tarvita välillä pari, kolme vapaapäivää. Mutta jos on sen pidempään liikkumatta, niin pää on heti kipeä.

Helena Heikkilä ei tarvitse ryhmän tukea ja painetta päästäkseen liikkeelle.

– Olen ehdottomasti yksiläliikkuja. Mutta syksyllä törmäsin elämäni ensimmäiseen ryhmäliikuntaan, joka vei minut täysin mennessään. Olen aina rakastanut tanssia, ja innostuin laviksesta, jossa liikutaan lavatanssin tahtiin.