Pälkäneen Kokoomuksen Nuoret ry haluaisi nuoret vahvemmin mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, asioiden valmisteluun ja mielipidevaikuttamiseen.
– Kunnan verkkosivuilla mainitaan, että ’nuoret voivat osallistua ja vaikuttaa nuorisotyöhön monella tapaa’. Kyseinen lause ei ole riittävä eikä se toteudu. Pälkäneellä asuu varmasti paljon yhteiskunnallisesti aktiivisia nuoria, ja olisi kunnankin etu, jos heidät saataisiin mukaan vaikuttamaan, Pälkäneen Kokoomuksen Nuorten puheenjohtaja Kiira Sihvola toteaa.
Pälkäneellä ei tällä hetkellä ole nuorisovaltuustoa. Kokoomusnuoret pitävät nuorisovaltuuston kokoamista ja siitä kertovaa tiedottamista tärkeänä.
– Tällä hetkellä kuntamme nuoret eivät ole tietoisia nuorten vaikuttamisen mahdollisuuksien repertuaarista, koska tiedotus on puutteellista. Nuorten vaikuttamismahdollisuudet jäävät nuorten oman aktiivisuuden varaan, vaikka uudessa kuntalaissa kunnanhallitusta velvoitetaan asettamaan nuorisovaltuusto.
Kokoomusnuorten mielestä nuorisovaltuuston rooli nuorten omien mielipiteiden julkituomisessa olisi merkittävä.
– On mahdollista, että kunnanhallitus, jossa ei tällä hetkellä istu alle 30-vuotiaita edustajia, ei osaa ottaa nuorten näkökulmaa riittävästi huomioon. Nuorisovaltuuston aktivointi toisi Pälkäneen kunnalle myös nuorisoystävällisen kunnan imagoa.
Viimeisimmät kommentit