Uusi kuntalainen ihmettelee

Nyt uutena kuntalaisena ja pitkäaikaisena kunnan kesäasukkaana ihmettelen kunnan verovarojen käyttöä, kun luin Sydän Hämeen lehden 7.1. artikkelia ” Kiinteistöjen korjaus vaati lisää rahaa ”.

Kunnan valtuuston myöntämät ja tekniseen palveluun tarkoitetuista rahoista ymmärrän suurimman osan. Huomioni kiinnittyi kuitenkin 9000 euron summaan, jolla kunta kunnosti entisen kunnantalon toimistotiloja, Paulan kahvioksi ja leipomoksi.

Iso summa siinä mielessä, kun kahvilayrittäjä lopetti toimintansa vain 10 kuukautta toimittuansa.

Kysyn, että minkälaisen sopimuksen kunta on tehnyt ko. yrittäjän kanssa korjausinvestointinsa vastineeksi. Sitoutettiinko yrittäjää sopimuspohjaisesti mitenkään?

Yleensä uuden liikkeen, kahvilankin, menestyksekäs toiminta pitää perustua riittäviin markkinoihin ja näin edelleen liiketaloudellisiin faktoihin.

Liiketaloudessa tosiasia on se, että mikään ei tule helpolla vaan kovan ja pitkäjänteisen työn kautta. Onnistuminen vaatii myös edellytykset onnistumiselle.

Ymmärrän kunnissa päättäjien toiveet ja auttamisen halun myös liiketoimintaa ja työllisyyttä edistävissä hankkeissa, mutta liiketaloudellisia faktoja ei tule unohtaa… Siis tuloja pitää olla enemmän kuin menoja.

Keep it simple.

Uusi kuntalainen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?