Kuuran koristamat hiukset, viiltävä viima tempoo hupun pois päästä. Elohopea velloo kolmenkymmenen tienoilla, eikä nyt puhuta plussan puolesta.
Kesä on kaihoisa muisto pimeässä pohjolassa, talvihorros houkuttelee itse kutakin. Sormet jäätyvät rukkasiin, hanki tunkeutuu sisään villasukan varsista.
Talvi ei anna armoa, se ruoskii routaisella ruoskallaan hartiat kyyryyn ja mielen mustaksi.
Kun tähtitaivas aukeaa koko komeudessaan ja revontulet roihahtavat latvojen ylle, kun hanget helmeilevät kuulaana aamuna ja hengitys nousee huuruna taivaalle, voi jotain antaa anteeksi.
Kun maailma nukkuu lumipeitteen alla ja metsän kuiske on vaiennut, kun illat muuttuvat sinisiksi, voi taas hetken hengähtää. Kaamos ei ole kuolemaksi, pimeässä oppii kulkemaan.
