Teippausurakka: Helmikkalan Liikenne Oy:n auton kyljet kuvitettiin lasten piirustuksilla

Pälkäne-bussi valmistui matkaamaan maailmalle

- Hieno idea, pakko myöntää, tuumivat toimitusjohtaja Jorma Linna (keskellä) ja kuljettaja Risto Tuomi (oikealla).

– Hieno idea, pakko myöntää, tuumivat Helmikkalan Liikenne Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Linna (keskellä) ja kuljettaja Risto Tuomi (oikealla).

Alkuviikolla elettiin vielä keskellä tammikuun pakkasia, mutta Helmikkalan Liikenne Oy:n bussin kylkiin ilmestyi pala palalta vihreä kukkiva kesämaisema. Veikko Leeve ja Kim Vuorinen autoteippausfirma On the Road Europe Ltd Oy:stä urakoivat kaksi päivää auton kuvituksen kimpussa, jotta Pälkäne-bussi ehtisi viikonlopuksi liikenteeseen.

Teippausta jouduttiin siirtämään kylmien säiden takia muutamalla päivällä, sillä 30 pakkasasteen korvilla ei voitu olla varmoja, että työtilan lämpötila saataisiin pysymään tarpeeksi korkeana.

Teippien asennuksen aikana lämmintä täytyy olla vähintään 20 astetta, samoin ainakin vielä yhden yön yli työn valmistuttua, sillä liiman aktivoituminen kestää pari vuorokautta. Toinen olennainen asia on teipattavan pinnan puhdistus. Auto pestään ensin normaalisti ja sitten käsitellään rasvan- ja liimanpoistoaineella, jotta sen pintaan ei jää epäpuhtauksia.

– Kun niistä asioista on huolehdittu, voidaan luottaa, että teippaukset pysyvät kaikissa keleissä. Teipatun auton voi myös pestä tavalliseen tapaan, Veikko Leeve kertoo.

 

Pälkäneläisvoimin alusta loppuun

Helmikkalan liikenne Oy:n kuvitettu bussi sai alkunsa kunnanvaltuutettu Janne Helmikkalan ajatuksesta tarjota autonkylkiä avuksi Pälkäneen kunnan markkinointiin. Samalla syntyi hauska pitkän matkan bussi, jonka ulkoasu on ainoa laatuaan koko maailmassa.

Pälkäne-bussista tuli alusta asti paikallinen projekti: kotiseutuaiheinen kuvitus hankittiin Kostian koululla järjestetyn piirustuskilpailun tuloksena, kuvituksen kokonaisuuden suunnittelusta vastasi paikallinen graafikko Mari Laesterä, ja auton kuvitti pälkäneläinen firma.

– Totta kai käytämme paikallisia kaikkeen mihin voimme, mikään muu ei olisi tullut mieleenkään, vakuuttaa Helmikkalan Liikenne Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Linna.

– Tuolla on varmasti hauska ajella. Kyllä se kerää katseita, teippausta seuraamassa ollut kuljettaja Risto Tuomi arveli.

 

Teippausten suosio kasvaa

Joka paikkakunta ei pääse kehuskelemaan omalla autoteippausfirmalla. 12 vuotta yrityksensä kanssa puurtanut Veikko Leeve kertoo, että työkeikkoja tehdään ympäri Suomen ja työtä olisi tarjolla enemmän kuin ehditään tehdä. Toistaiseksi firmalla on kaksi toimipistettä, Pälkäneellä ja Lahdessa, mutta kasvattamisen varaa olisi, sillä autoteippausten kysyntä kasvaa koko ajan.

Hän sai keksi aikanaan ajatuksen teippausfirmasta Vendin silkkipainossa työskennellessään, mutta ei silloin vielä arvannut, miten kannattavaan yritysideaan tuli tarttuneeksi.

 

– Joskus olen matkustanut lentokoneella kohteeseen, kun päivämatkat kestäisivät muuten liian kauan. Vaihtelevuus on tässä työssä hienointa, kun päivät ovat aina erilaisia eikä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tulee eteen, Leeve kuvailee.

– Se on kyllä huono puoli, että en koskaan osaa varmaksi sanoa, milloin pääsen kotiin, hän lisää.

Pälkäne-bussi on ensimmäinen pälkäneläinen auto, jonka Leeven firma pääsee kuvittamaan kauttaaltaan.

– Nimiteippauksia ja muuta pienempää olen tehnyt paikallisiin autoihin, mutta en ennen Pälkäneellä näin suurta työtä, hän kertoo.

Näillä näkymin Pälkäne-bussi tekee ensimmäisen kuvallisen matkansa ensi lauantaina. Se on ensisijaisesti pitkän matkan bussi, joten Pälkäne-kuva kulkee jatkossa sen mukana pitkin poikin Suomea ja ulkomaillakin tarvittaessa.

Veikko Leeve (edessä) ja Kim Vuorinen viimeistelevät teippiliuskojen kiinnitystä.

Veikko Leeve (edessä) ja Kim Vuorinen viimeistelevät teippiliuskojen kiinnitystä.

Lasten piirustukset on tulostettu kontaktimuoviliuskoja muistuttaville autoteipeille. Veikko Leeve kiinnittää niitä paikoilleen.

Lasten piirustukset on tulostettu kontaktimuoviliuskoja muistuttaville autoteipeille. Veikko Leeve kiinnittää niitä paikoilleen.

Yksi kommentti

  1. Luostarin puutarhassa

    Pentti Oskari Kankaan ja Seitsemän seinähullun bussin kyljessä luki isoilla kirjaimilla ”Hullujen Kuljetusauto”, mutta ei siinä muistaakseni kuvia tainnut olla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?