– Kuntalaisten puolelta painetta tuntuu olevan enemmän liikuntapaikkoihin kuin ammattioppilaitoksen uudisrakennukseen, mutta meidän on täällä katsottava kokonaisuutta, teroitti kokoomuksen valtuutettu Harri Syrjäläinen.
Ammattioppilaitoksen siirron Huutijärveltä Pikkolaan mahdolliseksi tekevän kaavan suurin huoli liittyi liikuntapaikkojen riittävyyteen: kaava poistaisi Pikkolan hiekkakentän urheilukäytöstä ja toisi alueelle lukion ja yläkoulun seuraksi vielä ammattikoulullisen verran uusia oppilaita. Tekninen johtaja Mikko Ilkka esitteli valtuutetuille jo etukäteen tilattua selvitystä Pikkolan lähialueen liikuntapaikoista.
Tutkittuina vaihtoehtoina Pikkolan hiekkakentän korvaajiksi tarjottiin kentän sijoittaminen joko Finnentien eteläpuolelle Tarpilan kentän kohdalle tai lukion vieressä jo olevalle hiekkakentälle. Olemassa olevan lukion viereisen kentän muokkaus pienkentäksi maksaisi arviolta 10 000 euroa, ja kahden pienkentän laajentaminen samalle paikalle puolestaan olisi noin 100 000 euron projekti. Toisessa vaihtoehdossa Tarpilan kentän kokoinen hiekkakenttä rakennettaisiin noin 70 000 eurolla.
– Nämä eivät ole tarkkoja kustannuslaskelmia. Suunnitelmavaihtoehdoista voimme toteuttaa vaikka molemmat, mutta rahaa ei ole talousarviossa kumpaankaan, tekninen johtaja Ilkka valotti.
Demareiden Hanna Laine muistutti, että korvaavien kenttien rakentamisrahoista päätetään juurikin valtuustosalissa. Hän piti ammattioppilaitoksen uudisrakennuksen ja sen myötä uusien koulutuslinjojen saamista erittäin tärkeänä kunnalle.
– Varsin harmillista, että rakennus sijoittuu kentän päälle. Ammattioppilaitoksen uusi rakennus on ollut kuitenkin strateginen tavoite, ja tällä aikataululla ehditään vielä mukaan niin, ettei koulu lähde esimerkiksi Lempäälään, Tapio Tulenheimo (kok) vahvisti.
Nina-Carita Säpyskä (vihr) arvosteli ison – sirkuksen ja muiden tilaa vaativien tapahtumien järjestämispaikkana olleen – kentän korvaamista pikkukentällä muistaen, ettei lukion tieltä raivatuille luistelu- ja tenniskentille ole saatu vieläkään uutta paikkaa. Vanhoja muisteli myös kristillisdemokraattien Timo Keskinen, joka toivoi pysäköintialueiden riittävyyteen kiinnitettävän erityistä huomiota.
– Kun kannoimme samassa vaiheessa huolta lukion parkkipaikkojen riittävyydestä, meille kerrottiin, että opiskelijat liikkuvat polkupyörällä… Miten sisäliikuntatilat riittävät, jos yksityinen liikuntahallihanke ei lähde liikkeelle? hän mietti.
Kunnanjohtaja Oskari Auvinen uskoi ammattioppilaitoksen siirtymisen todennäköisesti vauhdittavan hallihanketta, koska päiväajan vuorojen kysyntä rakennuksen myötä kasvaisi.
Hanna Heinonen (kok) toi esiin jalkapalloilijoiden karut olot kunnassa.
– Ei ole mitään herkkua treenata ja pelata hiekkakentällä, mutta Pikkola on ollut merkittävässä roolissa huhti–kesäkuussa ennen kuin nurmikentille pääsee pelaamaan.
Puheenjohtaja Raimo Kouhia (sd) huomautti, että valtuuston tulisi huomioida ennemmin koulujen tarve lähiliikuntapaikoille kuin urheiluseurojen harjoittelumahdollisuudet. Kouhia muistutti Liuksialan koulun kentän olemassaolosta ja siitä, että asuntorakentamiselle väläytelty keskuskenttäkin pysyy liikuntakäytössä vielä ainakin vuosikymmenen.
Mika Ollila (kok) toivoi liikuntahallin pysyvän kunnan tärkeysjärjestyksessä yhtä näkyvässä roolissa kuin kaavan esittelytekstissä ja ulkokenttäasioiden järjestyvän juohevasti.
– Muussa tapauksessa jalkapalloilijoiden ainoa toivo Kangasalla on uusi maatalousnäyttely.
Ollila viittasi teknisen johtajan taustoitukseen, jonka mukaan Pikkolan hiekkakenttää ei alun perinkään ollut tarkoitettu urheilukäyttöön vaan maatalousnäyttelyn pitopaikaksi.
Tampereen seudun ammattiopiston on määrä päättää uudisrakennuksen rakennuttamisesta helmikuussa. Kunnanjohtaja Oskari Auvinen arvioi rakennushankkeen pyörähtävän käyntiin aikaisintaan ensi vuonna, eli Pikkolan kentällä pelattaisiin vielä tuleva kesäkausi tavalliseen tapaan. Tämän vuoden aikana nauhataajaman alueelta kartoitetaan paikkaa hiekkatekonurmelle, joka saattaisi rakentua vuonna 2018.
Kunnanjohtaja Auvisen mukaan vaihtoehtoja hiekkakentän korvaajaksi perataan edelleen. Samaa peräänkuuluttanut kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Lyytinen (kok) väläytti käyttöön esimerkiksi vanhan lukion aluetta siihen asti kunnes rakennustyöt siellä alkavat.

Pikkolan kaavamuutoksen lisäksi valtuusto hyväksyi myös Ruutanan Saappaanpohjan asemakaavan laajennuksen. Kaava tuo Ruutanan koulun läheisyyteen Ruutanantien länsipuolelle kymmenkunta uutta omakotitalotonttia ja parikymmentä rivitaloasuntoa. Kaavan pohjana on Ruutanan osayleiskaava, jossa päätettiin lisätä rivitalo- ja omakotitalorakentamista uimarannan ja koulun läheisyyteen.

Joitain vuosia sitten väläytellyn Pikkolan liikuntapuiston liikuntapaikkojen määrä huolestutti myös valtuutettuja.
Viimeisimmät kommentit