Luin äskettäin hyvin mielenkiintoisen kirjan, Matti Alahuhdan teoksen Johtajuus (Docendo 2015). Vaikka teoksessa käsitelläänkin pääasiassa liiketoimintojen johtamista, niin hän siinä sivussa käsittelee joitakin suomalaisen yhteiskunnan ongelmia. Hän näkee hyvin ongelmallisena sen, että ”me suomalaiset emme ole täysin ymmärtäneet sitä, kuinka perinpohjaisesti työelämä on viime vuosina myllertynyt ja kuinka perinpohjaisesti se tulevina vuosina vielä myllertyykään”.
Olen tässä täysin samaa mieltä, ja arvaukseni on, että emme voi oikein kuvitellakaan, minkälaisissa työympäristöissä ja -tehtävissä toimitaan kymmenen vuoden kuluttua, niin tavattomasti robottien tulo valmistukseen ja jopa palveluihinkin, digitalisaatio ja tietysti tämä globalisaatio maailmaa vielä muuttavat. On aivan pakko muuttaa monia toimintatapoja. Voi olla suorastaan kohtalokasta, että tätä asiaa ei ole ammattiyhdistysliikkeessä oivallettu – miksi siellä muuten pidettäisiin suorastaan hampaat irvessä kiinni kaikesta vanhasta.
Ovatkohan poliitikkommekaan täysin tajunneet tätä asiaa. Hallitusohjelman kärkihankkeista yksi on koulutus. Myös Matti Alahuhta uskoo, että koulutus kuuluu hyvinvoivan Suomen tulevaisuuden peruspilareihin. Hänen mukaansa koulutuksen tulee olla mahdollisimman laadukasta peruskoulun ensimmäisestä luokasta lähtien. En ole nyt aivan varma siitä, miten hallitus on tämän asian mieltänyt, kun koulutuksesta ollaan leikkaamassa, ja erityisen raskaalla kädellä korkeimmasta yliopistotasoisesta opetuksesta.
Koulunkäynti valmentaa lapsia ja nuoria tulevaisuuden yhteiskuntaan ja antaa valmiuksia sellaiseen työelämään, jonka kaikista muodoista emme vielä edes tiedä. Siksi koulutuksen on kasvatettava nuoret sopeutumaan ennakkoluulottomasti kaikkeen eteen tulevaan, samalla kun oppilaiden on saatava riittävän laaja, yleissivistävä tietopohja. Monipuolisen kielitaidon merkitys tulee olemaan aivan ratkaisevaa useimmissa ammateissa.
Nykyisestä koulumaailmasta kantautuu hälyttäviä viestejä järjestyshäiriöistä, huonoista oppimistuloksista. On inhimillistä, että paljon huomiota kiinnitetään ns. erityistä tukea tarvitsevien asemaan ja tasavertaisen koulutuksen järjestämiseen heille, mutta on lyhytnäköistä, jos erityislahjakkaat eivät saa osakseen samaa huomiota. Mahdolliset opetustoimen määrärahojen leikkaukset eivät saisi vaikuttaa opetuksen laatuun; sekin mukaan lukien, että häiriöttömään työskentelyyn luokissa on panostettava.
Niin, miten jaksaa tämä hallituksen kärkihanke? Hallitukselta vaaditaan rohkeutta nostaa Suomi tavalla tai toisella kasvu-uralle, mutta samalla rohkeutta olla supistamatta yliopistojen ja korkeakoulujen toimintaedellytyksiä. Alahuhdan mukaan ”meidän täytyy saada yhteinen ymmärrys maamme tämän hetken huolestuttavasta tilanteesta ja sen hälyttävästä kehityssuunnasta”. Tämä näyttää vaikealta, mutta se on hallituksen tehtävistä tärkein. Jos se onnistuu, koulutuksestakaan ei tarvitse leikata.
Paul Tiililä
Pälkäne
Viimeisimmät kommentit