Valokuvakilpailu: Rakennusjärjestyksen kansilehteä varten kuvatuissa valokuvissa tiivistyy Pälkäneen henki

Luonto, yhteisöllisyys ja aktiivisuus

Jenna Munukka (edessä) ja Marja Kuisma tutustumassa kirjaston vitriininäyttelyn.

Jenna Munukka (edessä) ja Marja Kuisma tutustumassa kirjaston vitriininäyttelyn.

Viime kevään ylioppilaalla Jenna Munukalla on selkeä käsitys siitä, mistä Pälkäneen henki syntyy.

– Luonto, vesi ja yhteisöllisyys. Ehdottomasti nämä, Munukka sanoo.

Tällaisia elementtejä sisältäviä kuvia Munukka valitsi myös mukaan valokuvakilpailuun, jossa etsittiin Pälkäneen uudelle rakennusjärjestykselle kansilehteä. Hän valitsi omista arkistoistaan kisaan mukaan kolme kuvaa, joista kaksi sai kunniamaininnan. Kunniamaininnalle ylsivät kuvat Kostianvirralta sekä Seitsyen rannalta.

Kostianvirralla kuvattua maisemakuvaa palkintoraati, jonka muodostivat kunnanarkkitehti Marja Kuisman lisäksi kunnanjohtaja Janita Koivisto sekä rakennusjärjestystä laativa arkkitehti Helena Väisänen, kiitteli rauhallisesta tasapainoisuudesta. Seitsyellä otettua kuvaa raati puolestaan kehui sen levollisesta ja kiinnostavasta sommitelmasta.

– Järven rannassa otettu valokuva kuvaa hienosti myös ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Ylipäätään Jennan kuvat olivat kaikki hyvin tunnelmallisia, kisan ideoinut ja läpivienyt kunnanarkkitehti Kuisma kehuu.

Pälkäneellä 8-vuotiaasta asti asunut Munukka on ollut innokas kuvaaja aina. Yläkoulussa ollessaan hän sai stipendin, jonka turvin hän hankki ensimmäisen järjestelmäkameransa. Munukan mielestä hyvä kuva on sellainen, jonka tunnelmaan tekee mieli hypätä mukaan.

– Kuvaan eniten ihmisiä, maisemia ja vettä. Vesi on itse asiassa elementti, jota on todella hauska kuvata, Munukka mainitsee.

Kisan voittaja kuvaa aktiivisesti

Kevään aikana julki tulevan uuden rakennusjärjestyksen kantta koristaa pälkäneläisen Vera Suutarin ottama kuva. Myös Suutari on aktiivinen ja innokas kuvaaja. Metsässä otetun voittajakuvan etualalla on koira, taaempana lapset. Palkintoraati ihastui kuvaan välittömästi. Kuisma kehuu, että kuva on latautunut aktiivisella ja positiivisella hengellä.

– Pälkäneellä parasta on ehdottomasti luonto. Myös rauniokirkko on kaunis ja minulle tärkeä paikka, joten kuvaan usein sen ympäristössä, kaksi ja puoli vuotta perheensä kanssa Pälkäneellä asunut Suutari kertoo.

Vera Suutarin kaksi muuta kilpailutyötä, hiihtoaiheinen sekä rauniokirkon kupeessa kesällä kuvattu otos, palkittiin kunniamaininnoin.

Kunniamaininnalla palkittiin myös Seppo Kääriäisen Luopioisten torilla ottama kuva. Palkintoraati kiitteli kuvasta välittyvää tekemisen meininkiä ja sen eläväistä, yhteisöllistä henkeä. Kääriäisen mielestä kunnan henki kiteytyy pitkälti juuri aktiivisuuteen.

– Pälkäneen henki on isojen kaupunkien lähellä olevan maaseutuyhteisön elinvoimaa, Kääriäinen miettii.

Vitriininäyttely Arkissa

Kunnan kaavoituskatsauksia ja erilaisia selontekoja koristavat yleensä arkkitehdin tai kulloisenkin työryhmän itsensä ottamat kuvat. Kuisma kertoo, että kansikuvakilpailun yhtenä ideana oli avata kuntalaisille tätäkin puolta ja saada heitä näin osallistumaan. Ensimmäiseen kilpailuun lähetettiin yhteensä vajaat 20 kuvaa.

– Kokemus oli aivan mainio. Varmasti teemme jatkossakin jotakin samansuuntaista, Kuisma uskoo.

Kilpailun voittajatyöt ovat esillä vitriininäyttelyssä Pälkäneen pääkirjasto Arkissa 20. helmikuuta asti.

Vera Suutarin voittajakuva.

Vera Suutarin voittajakuva.

Rauniokirkolla. Kunniamaininta. Kuva: Vera Suutari

Rauniokirkolla. Kunniamaininta. Kuva: Vera Suutari

Talvipäivän viettoa. Kunniamaininta. Kuva: Vera Suutari

Talvipäivän viettoa. Kunniamaininta. Kuva: Vera Suutari

Elävä Luopioinen. Kunniamaininta. Kuva: Seppo Kääriäinen

Elävä Luopioinen. Kunniamaininta. Kuva: Seppo Kääriäinen

Näkymä Seitsyeltä. Kunniamaininta. Kuva: Jenna Munukka.

Näkymä Seitsyeltä. Kunniamaininta. Kuva: Jenna Munukka.

Kostianvirta.  Kunniamaininta. Kuva: Jenna Munukka.

Kostianvirta. Kunniamaininta. Kuva: Jenna Munukka.

Uusi rakennusjärjestys etenee

Uusi rakennusjärjestys on tarkoitus saada helmi-maaliskuussa kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Sen ehdotusvaiheen lausuntoja käsiteltiin ohjausryhmän kokouksessa maanantaina.

Kunnan rakennusjärjestystä määrittelee vaikeaselkoinen laki, mutta uusittavassa rakennusjärjestyksessä asiat on pyritty esittämään mahdollisimman selkeästi. Toive selkokielisyydestä lähti kuntalaisilta, samoin toive helpotuksien myöntämisestä ja rantarakentamisen säätelyn keventämisestä. Kevennyksiä aiempaan linjaan ovat esimerkiksi tietyin reunaehdoin luvanvaraisuudesta vapauttaminen rakennuksen julkisivun muuttamisessa, laiturin rakentamisessa ja pienen rakennelman, kuten vajan tai jätekatoksen, rakentamisessa. Uusi rakennusjärjestys poikkeaa edeltäjästään myös ulkoisesti, sillä informatiivisuutta ja käytön helppoutta on pyritty lisäämään värein, kuvin ja nettilinkein.

Rakennusjärjestystä on pohdittu ryhmässä, johon arkkitehti Väisäsen lisäksi on kuulunut luottamushenkilöitä ja kunnan viranhaltijoita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?