Paloasemilla tapahtuu lauantaina

Kuhmalahden ja Aitoon VPK ovat jälleen mukana valtakunnallisessa 112-päivässä. Paloturvallisuuden korostamiseksi pidettävän teemapäivän kunniaksi lauantaina 13.2. ovet ovat avoinna paloasemalla ja viereisellä toimintatilalla. Kuhmalahdella tapahtumaa vietetään kello 11–14 ja Aitoossa kello 13–15.

Aitoossa VPK:n paloasemalla esitellään nuoriso-osaston ja hälytysosaston toimintaa. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa käsisammuttimien huoltoa, makkaranpaistoa, alkusammutusharjoituksia, elvytysharjoittelua ja kalustoesittelyä.

Kuhmalahdella esillä on sekä hälytystoiminnassa olevaa että historiallista kalustoa. Nuoriso-osaston näytös pidetään kello 11.30 ja museokaluston esittely kello 12.30. Väliin mahtuu Pirkanmaan Jätehuollon tietoisku. Paikalla on lisäksi naisosaston kahvio, arpajaiset, sammutin- ja linnunpönttömyynti sekä mahdollisuus kokeilla alkusammutusta.

Kuhmalahden VPK on toiminut nykymuodossaan perustamisvuodesta 1949 lähtien. Vuodesta 2003 VPK on toiminut Pirkanmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana. VPK:lla on käytettävissään ajanmukainen Kuhmalahden kunnan vuonna 1999 rakennuttama paloasema ja pelastuslaitoksen ylläpitämä kalusto, jonka lisäksi palokunta on itse hankkinut tarpeellista välineistöä, kuten säiliöauton, miehistönkuljetusauton ja mönkijän.

Vuonna 1882 perustettu Aitoon VPK on Hämeen toiseksi vanhin maalaispalokunta. Sammutusosaston asemapaikkana toimii 1988 rakennettu paloasema Honkalanmäellä.

Hälytysten määrä vapaapalokunnalla on kasvanut tasaisesti koko palokunnan olemassa olon ajan: vuonna 1882 hälytyksiin lähdettiin neljästi, mutta viime vuosina jopa lähes sata kertaa vuodessa. Ensimmäinen paloauto Aitooseen saatiin vuonna 1949, kun meijerin maitoauto muutettiin paloautoksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?