Luottokanta kasvoi taloustilanteesta huolimatta

Matala korkotaso piti yllä lainojen kysyntää vaikeasta taloustilanteesta huolimatta, uusia luottoja nostettiin Kangasalan Seudun Osuuspankista viime vuonna noin 94 miljoonan euron edestä. Pankin luottokanta kasvoi kaikkiaan vajaat kolme prosenttia. Pankinjohtaja Aila Lampaisen mukaan henkilöasiakkaiden asuntotarpeisiin ohjautui noin 58 miljoonaa euroa. Yritysluottojen vajaan 30 miljoonan euron kysyntä painottui puolestaan toimitilarakentamiseen sekä perinteisiin kalusto- ja laiteinvestointeihin.

– Vahva vakavaraisuus mahdollistaa kykymme rahoittaa asiakkaitamme myös vaikeissa olosuhteissa, sanoo toimitusjohtaja Mika Kivimäki.

Viime vuosina vahvistunut pankin vakavaraisuus oli viime vuonna 37 prosenttia. Vakavaraisuuden kohenemisen taustalla ovat Kivimäen mukaan asiakkaiden kiinnostus tuotto-osuuksien merkitsemiseen ja suotuisa tuloskehitys. Omistaja-asiakkaat merkitsivät pankin tuotto-osuuksia vuoden aikana yli kymmenellä miljoonalla eurolla.

– Kaikkiaan pankin taseessa on tuotto-osuuksia yli 21 miljoonaa, mikä on vahva luottamuksen osoitus omistaja-asiakkailtamme pankkia kohtaan, Kivimäki näkee.

Asiakkaiden talletusten määrä kasvoi kolmisen prosenttia. Etenkin rahastopääomissa kasvu oli tuntuvaa, yli 30 prosenttia. Sijoituspäällikkö Terhi Salmisen mukaan matala korkotaso on kannustanut asiakkaita hakemaan varoille parempaa tuottoa osakemarkkinoilta juuri rahastojen ja sijoitusvakuutusten kautta.

OP Kangasalan 9400 omistaja-asiakkaalle jaettiin bonuksina ja tuotto-osuuksien korkoina yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Pankin liikevoitto oli 6,0 miljoonaa euroa. Tulosta vahvistivat OP Ryhmän sisäisistä omistusjärjestelyistä johtuvat, yhteensä noin 2,5 miljoonan euron suuruiset kertaerät.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?