Pudotuspelit: Seuraavaksi vastaan Uplakers Ylöjärveltä

Eagles kätteli KPK:n lomille

Kisa-Eaglesin kausi jatkuu voittoisien KPK-pelien jälkeen heti keskiviikkona.

Kisa-Eaglesin kausi jatkuu voittoisien KPK-pelien jälkeen heti keskiviikkona.

Kangasalan Kisa-Eagles selvitti tiensä jatkoon jääkiekon kakkosdivisioonalohkonsa pudotuspeleissä. Kotkat peittosivat puolivälierässä mänttäläisen Koillis-Pirkan Kiekon viikonlopun aikana kahdesti. Lauantaina kangasalalaiset hakivat vieraskentältä 3–6 -voiton, ja sunnuntaina KPK kaatui Kangasalla maalein 5–2.

Valmentaja Arto Leino oli tyytyväinen jatkopaikkaan mutta ei tapaan, jolla se otettiin.

– Pelasimme hieman liiaksi vastustajan mukaan. Lauantain pelissä johdimme ensimmäisen erän jälkeen 5–0, sunnuntain pelissä taas 4–0. Motivaatiota ei tämän jälkeen enää riittänyt koko pelin ajaksi, ja vastustaja pääsi kirimään eroa jonkin verran umpeen, Leino ruoti.

Viikonlopun kangasalalaisonnistujia olivat erityisesti maalivahdit. Lauantain pelissä veräjänvartijana oli Antti-Jussi Harjula ja sunnuntaina Niklas Myllynen.

Niklas Myllynen pelasi varmasti sunnuntain kotiottelussa.

Maalivahti Niklas Myllynen pelasi varmasti sunnuntain kotiottelussa.

Tiivis ottelutahti

Keskiviikkona Kotkien playoff-taival jatkuu vierasottelussa Ylöjärven Uplakersia vastaan. Valmentaja Leino odottaa pelaajiltaan parannusta erityisesti pelinopeuteen ja pelin systemaattisuuteen. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljästi. Kolmasti voiton korjasi runkosarjan kolmonen Kisa-Eagles, kertaalleen runkosarjassa toiseksi sijoittunut ja pisteen Kotkia edellä ollut Uplakers.

– Edessä on uusi sarja, ja vanhat pelit pitää nyt unohtaa, Leino muistuttaa.

Myös välierät pelataan kahdesta poikki -systeemillä. Uplakers vierailee Kangasalla tulevana lauantaina ja tarvittaessa pelataan vielä sunnuntaina Ylöjärvellä. Ottelutahti on siis varsin tiivis. Toisessa välieräparissa kohtaavat HKH Hyvinkäältä ja RuoSKa Ruovedeltä.

Välierien voittajat kohtaavat ensi viikolla loppuotteluissa. Finaalien voittaja etenee halutessaan Suomi-sarjan karsintaotteluihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?