Luonnon laki

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas ja Helsingin poliisilaitoksen operaatiopäällikkö.

Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas ja Helsingin poliisilaitoksen operaatiopäällikkö.

Kari Hotakainen ajeli vankkatekoisella Volvollaan rauhallisesti noudattaen säädettyä nopeusrajoitusta sulaa maantietä myöten kohti kesäasuntoaan maaliskuussa 2012. Vastaantulevan iäkkään pariskunnan kuljettajan tehtäviä hoitaneen miehen ohjaama auto ajautui selittämättömästä syystä vastakkaiselle kaistalle ohjautuen suoraan kirjailijan ajoneuvon keulaan.

Törmäyksestä tuli erittäin raju. Volvo lyheni lähes metrillä koneen työntyessä Karin syliin. Hotakaisen kaikki raajat murtuivat, eri puolille kehoa syntyi mittavia ruhjeita, sisuskalut kärsivät pahasti ja vain pää näytti päällisin puolin ehyeltä.

Molemmat vastaan tulleet kuolivat. Vammoistaan miltei täydellisesti toipunut Kari Hotakainen arveli jälkikäteen selvinneensä hengissä ainoastaan turvallisen automerkkinsä ansiosta.

 

Rajusta kokemuksesta syntyi ensin kirja ja nyt 2016 näytelmä. Veroja mahdollisuuksiensa mukaan kierrellyt maalämpöyrittäjä Jussi Rauhala joutuu pahaan kolariin ja ajautuu kirjailijan tavoin muiden hoteisiin ja hoidettavaksi kuukausien ajaksi. Kun pää pelaa, yrittäjä kykenee seuraamaan hänelle itselleen sekä samoissa tiloissa toipuville tehtäviä hoitotoimenpiteitä.

Kirjassa tehdään tarkkoja laskelmia kalliin hoidon kustannuksista. Kaikkia käsitellään ja hoidetaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä jalattomaksi ja älyttömäksi itsensä ryypännyt juoppo, keuhkosyöpään kuoleva himotupakoitsija tai rikas johonkin muuhun kovaan sairauteen pikapuoliin menehtyvä äveriäs henkilö. Yhteiskunta maksaa.

Taantuma painaa päättäjät miettimään mistä leikataan verotulojen vähentyessä.

 

Näissä teoksissa kuvataan päähenkilön lisäksi muun muassa hänen iäkkäitä vanhempiaan ja esikoistaan odottavaa tytärtään. Rooleissa nähdään leikkauslistoja päätöksentekijöille räknäävä hämärä tyyppi ja salaperäinen Ruotsin kautta Suomeen ajautunut Sierra Leonen mies sekä muutama muu.

Itse Kuolema kuljeskelee sammuttelemassa elämänliekkejä. Sängyn pohjalta tehdään tarkkoja havaintoja hoitohenkilökunnan, läheisten sekä muiden ihmisten suhtautumisesta avuttomaan potilaaseen.

Hotakaisen napakka teksti kääntyy oivallisesti näytelmäksi. Pääroolin vetää tyylikkään sympaattisesti kirjailijan vanha tuttu Pertti Sveholm, joka Arto Nybergin haastattelussa tammikuussa kehui päässeensä helpommalla kuin koskaan maatessaan lähes koko näytelmän ajan petissä selällään. Vasta lopussa mies nostetaan istumaan pyörätuoliin.

Ammattitaitoisia näyttelijöitä esiintyy nykyesityksistä poiketen kaiken kaikkiaan peräti kaksitoista. Helsingin kaupunginteatterin evakkoretki remontin vuoksi jatkuu edelleen, joten yhtenä näyttämönä käytetään Ryhmäteatterin vanhoja karuja tiloja Pengerkadulla. Sveholm palaa näin itsensä sanoja käyttäen rikospaikalle.

 

Kirjan ja näytelmän alussa ensihoitaja toistaa auton romusta irrotettavalle potilaalle samaa lausetta: ”Älä katso itseäsi, katso taivasta!”

Minua viisaammat näkevät ohjeessa kaksi ulottuvuutta. Siinä kielletään käytännönläheisesti tarkastelemasta ruhjoutunutta vartaloa ja samalla pyydetään ottamaan koko asiaan laajempi näkökulma.

Kari Hotakainen arvostaa todella korkealle Veikko Huovisen tekstit. Ei voi välttyä vertaamasta kahden mestarin samantapaista syvää luotaavaa mietiskelyä ympäröivästä maailmasta ja elosta täällä. Elämme toki nyt hyvin toisenlaisessa maailmassa kuin Konsta Pylkkänen.

Hotakainen kuvaa terävästi, mutta samalla arvostavasti ihmisestä huolehtimista. Rautala piirretään kohtalaisen viisaaksi ja hyvähoksaiseksi miekkoseksi, joka joutuu sairaalan laverilla pötkötellessään miettimään omia arvojaan ja ihmissuhteitaan uusiksi. Rankempaa aihetta tarinalle saa hakea, siitä huolimatta välillä naurattaa kunnolla.

Alituisessa rahapulassa ja kiireessä kärvistelevä sairaalayhteisö potilaineen ja hoitohenkilökuntineen saadaan sinänsä vähäisin fyysisin järjestelyin kuvatuksi totena. Vuotavat sprinklerit korvaavat kuvitellut reiät vesikatossa ja koko yhteiskuntajärjestelmässä.

Paikalle välillä kannettavissa pylväissä kiikkuvat soittokellot, kun vain joku kuulisi ja tulisi. Itsensä höperöksi nauttineet tai liian vanhaksi eläneet horisevat omiaan sekä välillä viiltävästi tosia karkaillen hoitajilta.

 

Kävimme katsomassa näytelmän 19.2.2016 illalla. Seuraavana aamuna luin Hesarin pääkirjoitussivulta lehden hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaan ansiokkaan tekstin On lottovoitto sairastaa Suomessa. Hänen sydämensä eteiskammio oli lakannut toimimasta tiputtaen sykkeen alle kolmenkymmenen. Perisuomalaiseen tapaan juuri täydellisen kiiltäväksi remontoituun Meilahden sairaalaan hakeuduttiin vasta tuntien kuluttua.

Makoillessaan Lähteenmaa pohti Rautalan tavoin saamansa erityisen hyvän hoidon todellista hintaa ja sai seuraavan päivän lehdessä yleisönosastolta mainioita vastauksia. Itse maksettavaa tulee 32,50 euroa vuorokaudessa hoidon kaikkien todellisten kustannusten hallintopäällikön tapauksessa pyöriessä vähintään tuhannessa eurossa per päivä. Kokonaiskustannusten määräksi räknättiin yli 12 000 euroa.

Kotiutettaessa rinnan jyskytystä vakautti tahdistinten Mercedes. Älykkäimmät noista laitteista maksavat noin 20 000 euroa. Täsmälliset summat voi tutkia Kari Hotakaisen kirjasta tai 23.2.2016 valtakunnan päälehdessä julkaistusta laajasta juttukokonaisuudesta.

Minä ja muut 29 seurueeseemme kuulunutta pidimme näytelmästä kovasti. Onneksi kukaan ei ollut ottanut todesta Helsingin Sanomien kriitikon ensi-illan jälkeistä tylyä arviota.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?