Pilkahduksia luonnosta

– Kun selkäpiissä menee kylmänväreitä linssin läpi katsoessa, tietää, että ollaan jo aika lähellä hyvää valokuvaa, Elina Rauhala-Kari pohtii.

Kangasalla työskentelevän kirjastonhoitajan kollegat Jaana Laakso ja Sanna Niemi nyökyttelevät vieressä. Kolmikon mielestä hyvän kuvan syntymiseen tarvitaan ennen kaikkea valoa ja varjoja.

– Valoa pitää olla, mutta ei liikaa, Rauhala-Kari jatkaa.

– Minä pidän veden pinnalla näkyvien heijastusten kuvaamisesta, mutta keskikesän kirkas auringonpaiste tai tasaisenharmaa pilvinen keli ei ole siihen paras mahdollinen sää, Laakso toteaa.

– Hellesää onkin varmasti vaikein mahdollinen tilanne kuvata, Niemi täydentää.

Täydellisen kuvan syntymiseen vaikuttaa kolmikon mielestä moni asia. Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja kuvausolosuhteiden tulee olla kunnossa. Tilannekohtaiset tekijätkin vaikuttavat. Joskus näkee täydellisen maiseman, johon sopisi loistavasti esimerkiksi hirvi tai jokin muu eläin.

Eläimen ilmestyminen sopivasti paikalle ei vain luonnossa ole mikään itsestäänselvyys.

Kamera lähes aina mukana

Laakson, Rauhala-Karin ja Niemen valokuvia on parhaillaan nähtävillä Vatialan kirjastossa Kangasalla. Myöhemmin keväällä näyttely matkaa Kuhmalahdelle ja sieltä edelleen Sahalahdelle. Näyttelyssä on esillä luontokuvia: Rauhala-Karilta lintukuvia, Laaksolta maisemia ja Niemeltä pääasiassa vesiteemaisia maisemakuvia.

Yhteisnäyttely syntyi paitsi kuvaajien omasta halusta myös työkavereiden lievästä yllytyksestä. On mahdollista, että kirjastokierroksen jälkeen näyttely viedään esimerkiksi vanhusten palvelutaloihin.

Kolmikko kertoo kulkevansa lähes aina kamera mukana, ja esimerkiksi lenkille tulee harvoin lähdettyä ilman kameraa. Poikkeuksiakin tosin on:

– Ajan töihin Valkeakoskelta Kangasalle, ja työmatkani kulkee kolmen järven ohi. Työmatkoilta minun onkin pakko jättää kamera pois matkasta,

sillä muuten en varmaan pääsisi ikinä töihin, Laakso naurahtaa.

 

 

Jaana Laakso

Kirjastovirkailija Kangasalan pääkirjastossa tai kirjastoautossa

Asuu Valkeakoskella omakotitalossa

”Sain ensimmäisen pokettikamerani 8-vuotiaana vuonna 1976. Ensimmäisiin otoksiini tallensin kaikki kaverini omalla tai kaverin pihalla. Kamera on ollut mukana myös luokkaretkillä ja lukuisilla kesäleireillä. Nyt vanhojen 9×9 cm suuruisten paperikuvien värit ovat kellertyneet tai vihertyneet.

Ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani Saksan reissulla parikymppisenä. Siellä hyvät kamerat olivat melkein puolet halvempia kuin Suomessa. Dokumentoin elämäni huippuhetkiä ja perhetapahtumia.

Dokumentoinnista olen yhä enemmän siirtynyt taiteellisen kuvakulman löytämiseen tai vuodenaikojen vaihtumisen tarkkailemiseen luonnossa kamerani kanssa.

Yleiskuvien eli laajojen näkymien sijaan haen erilaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia niin luonnosta kuin rakennetusta ympäristöstä. Värit, muodot sekä valot ja varjot kiinnostavat minua. Kaupungissa katseeni hakee yksityiskohtia rakennuksissa tai katutaidetta.

Vapaa-aikana viihdyn järven rannalla tai saaristossa. Haastan itseni katsomaan tuttuja paikkoja uusin silmin. Haluan kehittyä, – ja oppia tuntemaan paremmin valokuvausvälineitä. Siitä syystä liityin Kangasalan Kameraseuraan pari vuotta sitten.”

 

Sanna Niemi

Lähikirjastonjohtaja Sahalahden kirjastossa

Asuu Sahalahdella

”Valokuvaamiseni alkoi ala-asteikäisenä isäni kameraa lainatessani esimerkiksi luokkaretkille. Kuvaamiseni olikin pitkään erilaisten reissujen ja perhejuhlien taltioimista. Yläasteikäisenä sain oman pienen filmikameran ja valokuvaamisessa luonto sekä maisemat alkoivat kiinnostaa.

Muutettuani Sahalahteen menin kansalaisopiston valokuvauskurssille ja hankin ensimmäisen digikamerani. Pian seurasi ensimmäinen järjestelmäkamerani. Olen yhä opiston valokuvausryhmässä ja nykyään myös Kangasalan Kameraseurassa.

Valokuvaamisesta on tullut luonteva osa luonnossa liikkumistani. Luontokuvauksessa minua kiehtovat muuttuvat tunnelmat ja valot. Se, miten sama maisema voi näyttää eri aikoina niin erilaiselta. Samoin minua kiehtoo vesi ja miten se eri muodoissaan, jäätyneestä höyryyn, muuttaa tuttuakin maisemaa.”

 

Elina Rauhala-Kari

Työskentelee Kangasalan pääkirjastossa musiikki- ja taideosastolla

Asuu Tampereella

”Opiskeluaikojen harrastus, valokuvaus, tuli uudelleen elämääni vuosituhannen vaihteessa hankittuani siirtolapuutarhamökin. Ostin ensimmäisen digipokkarin ikuistaakseni puutarhan ruusuja. Vähitellen harrastus syveni ja siirryin järjestelmäkameraan.

Visuaalisuus alkoi kiinnostaa muutenkin ja aloin opiskella taidehistoriaa. Taidehistorian aineopintojen jälkeen halusin kokeilla itse tekemistä ja nyt olen edennyt Sara Hildén -akatemian aikuisten kuvataiteen perusopetuksen syventäviin opintoihin. Kuvataiteen opiskelu on tuonut valokuvaukseen uuden ulottuvuuden: valokuva voi olla taideteoksen raaka-ainetta. Valokuvaa voi yhdistää grafiikkaan, maalaukseen, piirustukseen tai mihin vain.

Kamera kulkee mukana lähes päivittäin. Liikun lähiluonnossa, katselen ympärilleni ja kuvaan pieniä yksityiskohtia, muotoja, kuvioita, varjoja, valon heijastuksia ja… lintuja. Lintukuvauksen pariin minut houkutteli pikkuinen, peloton punarinta, joka ilmestyi eräänä syyspäivänä puutarhaan.”