Raimon grammari soi Terhokerhossa

Raimo Salokannel vieraili grammareineen Terhokerhossa Kostiakodilla.

Raimo Salokannel vieraili grammareineen Terhokerhossa Kostiakodilla.

Kostiakodin Terhokerhoon sunnuntaina saimme vieraaksemme Luopioisten Holjasta Raimo Salokanteleen grammareineen. Hänen Columbia-merkkinen gramofoninsa on vuodelta 1912, ja sen on tuonut Suomeen musiikkituottaja Otto Brand. Raimolle soitin kulkeutui huutokaupan kautta. Hän uskoo tämän olevan ainoita niistä Brandin tuomista soittimista vielä toimintakuntoisena.

Salokannel harrastaa vanhojen radioiden ja äänityslaitteiden keräämistä. Luopioisiin Mikkolan Navetalle hän on koonnut noin sata kappaletta kokoelmastaan näytteille. Raimo Salokanteleen käsin veivattava grammari on harvinaisemmasta päästä; sitä museotkin himoitsevat. Äänitorvi on puuta, eikä metallia, kuten useimmissa vanhoissa gramofoneissa. Lisäksi laitteessa on kaksi jousta, kuten hän esitteli soittimensa. Salokannel sanoikin leikkisästi levyn vaihdon yhteydessä koneensa tarvitsevan ”kauroja”, ennekuin se lähtee pyörimään. Pitää veivistä pyörittää, ennen kuin savikiekoksi kutsuttu hieman rahiseva levy lähtee soimaan. Ruotsista hän pyytää tuttujaan tuomaan soittopeliinsä neuloja, totesi teräsneulojen olevan parempia kuin messinkiset.

Ensimmäisenä saimme kuulla Erkki Junkkarista vuodelta 1952, Valssin menneiltä ajoilta, jossa Toivo Kärjen yhtye säesti laulajaa. Seuraavan levyn ollessa vuorossa Salokannel näytti Kostiakodin asukkaille tunnistavatko he kuvasta laulajaa? Useammalle heistä Olavi Virta oli tuttu nuoruudestaan. Siinä Virta lauloi Kulkijapojan lemmestä, missä kulkijan tiellä eivät kasva ruusut eivätkä liljatkaan.

Seuraavaksi Tauno Palon levyttämä Tuohinen sormus Dallaben säestämänä oli vuodelta 1938. Kauko Käyhkö lauloi murteella Iisalamen Ievasta, sanoituksessa torimyyjän kahvi kävi kaupaksi, vaikka oli kallista hinnaltaan ja Palosjoen pintaan heijastui pimeällä kuutamo. Tämä oli kuulijoille tuntematon levytys. Hiski Salomaan Iitin Tiltu oli kaikille tutumpaa ja myös hänen Lännen Lokarinsa, jossa Salomaa luettelee Amerikasta paikkakuntia, jossa kulkijana on poikennut.

Välissä grammarin soittaja lepuutti konettaan, ja yleisö halusi kertoa omia muistojaan kotinsa gramofonista ja nurkkatansseista. Tansseihin ei menty ennen kuin papin näpit oli nuoltu, se tarkoitti rippikoulun käyntiä ja ehtoollista. Ruumiilliselta rangaistukselta ei vältytty, mikäli karkasi sen aikaisiin piirileikkeihin omalla luvallaan. Raimo Salokannel oli muiden mukana ollut 1950- luvulla Torvoilassa heinäkuussa rukouslauantaina piirileikkitapahtumassa. Niin kauan meni hyvin, mutta kun kuului poliisiauton pillin ääni, kukin juoksi pakosalle, näin totesi Salokannel. Siihen aikaan oli kieltoja ja pyhäpäiviä, jolloin ei sallittu huvitilaisuuksia. Erään paikalla olijan talonpoikaiskodin pirtin sisustukseen ei hänen isänsä mukaan sopinut levysoitin. Kekseliäät veli-pojat laittoivat grammarin isoon arkkuun, sen isäkin hyväksyi.

Tauon jälkeen saimme kuulla Henry Theelin Orpopojan valssin, taustalla Rytmiorkesteri säesti. Orpopojan tie on laulun sanoittajan mukaan ohdakkeinen. Eräs paikalla ollut Kostiakodin hoitaja tiesi Theelin äänen pelastaneen leikkaus, monet muistavat hänen esiintyneen lapsen äänellä. Toisena Henryn tuotannosta Kostiakodin vanhusten muistoihin sopiva Rantamökissä- levytys, jossa vanhus harmajapää muistelee elettyä elämäänsä. Ainoa ystävä pettämätön hänellä oli kukka akkunalla.

Naisten oli aika saada esiintymisvuoronsa, ensimmäisenä olivat Metrotytöt, kiteeläisistä Väkeväisen sisaruksista ja heidän serkustaan alkujaan 1947- 48 koottu lauluryhmä esitti Häämuistoja valssina. Monen kuulijan häävalssin huuma oli haihtunut, kuten laulussa sanottiin, tanssitaito oli useammalla tallella. Raimo Salokannel kertoi Annikki Tähden saaneen ensimmäisen kultalevyn Suomessa Monreposta. Vuonna 1952 laulajan uran vakituisesti aloittanutta Tähteä tällä kuulemallamme Monrepos- levyllä säesti Skandia orkesteri.

Matti Louhivuori lauloi vuonna 1953 levytetyllä savikiekolla Kievarin Kirstistä ja Hurmalan häistä Jorma Metsi. Hurmalan häät-levytyksen takana on ollut Sointu-yhtye, alkujaan Eino Kettusen sanat ja Harry Bergström säveltänyt. Levypinkkaan hautautunut, hetken itseään haetuttanut Juokse sinä humma, oli monelle maaseudun asukkaalle hyvinkin tuttu.

Puolitoista tuntia vierähti rattoisasti ja kuulijat olivat haltijoissaan, tyytyväisyys loisti heidän kasvoiltaan. Raimo Salokannel perinneasuun pukeutuneena pyyhki otsaltaan hikeä ja jutteli kahvipöydässä tulevista esiintymisistään. Hän jos kukaan oli harrastukseensa paneutunut ja kertoi tekevänsä sitä vapaaehtoisuuden pohjalta, kuten myös me Terhokerhon vapaaehtoiset.

Anneli Kivelä

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?