Julkilausuma

Pälkäneen taajamia on alettu tänäkin keväänä kaunistaa, ja tehtävää ohjaamaan on palkattu kuntaan puutarhuri.  Nähtävästi juuri kaunistamistarkoituksessa hakattiin 26.4. Uimarannatie 12:n ja nurmikentän välissä kasvanut pieni lepikko kokonaan pois, pienempien puiden mukana kaikki hyvin järeät harmaalepät.

Yhdessä puussa kiinni ollut linnunpönttö lähes valmiine tiaisen laatimine pesineen poistettiin ennen puun kaatamista.  Yksi ohut leppä säästyi ilmeisesti siihen niin ikään kiinnitetyn pöntön ansiosta, mutta siitäkin asukas tuli häädetyksi.  ”Kaunistaminen” johti siis selvään tahalliseen ympäristönsuojelulain vastaiseen rikokseen, lintujen pesinnän tuhoamiseen.

Ne ”epämääräiset ryteiköt” ja ”pusikot”, joiden kimppuun kaunistajat tällä tavoin mieluusti käyvät, ovat pikkulinnuille välttämättömiä suojapaikkoja, ja niitä tulisi sietää myös kuntien taajamissa, edes puistomaisten alueiden laidoilla.

Maaseututaajamien viheralueiden puleeraaminen kaupunkipuistoja jäljittelevästi on tyylitöntä ja mautonta, kun luontoperäinen metsä on usein näköetäisyydellä. Siistiminen täällä meillä ei siis saisi olla elinympäristöjen hävittämistä. Tuskin taajamiemme asukkaat toivovat pääsevänsä pikkulinnuista ja niiden laulusta eroon.

Jos puita on tällaisista paikoista välttämätöntä kaataa tai pesäpönttöjä jostain syystä poistaa, se tulee tehdä syksyllä tai talvella.

Hyviin tapoihin myös kuuluu, että naapurikiinteistölle tiedotetaan etukäteen tällaisista lähimaisemaa olennaisesti muokkaavista operaatioista. Sillä tavoin saa usein myös palautteena uutta tietoa ja mahdollisuuden aiottua parempaan harkintaan.

 

Pälkäneellä 29.4.2016

 

Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry.

Hallitus

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?