Markkinaviikonloppu: Kesä alkaa Kangasalta jo 25. kerran

Katujuna, hyväntekeväisyyshuutokauppa, Kangasala Home&Fashion ja ysäritunnelmaa

Kangasalan kevätmarkkinat viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.

Kangasalan kevätmarkkinat viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.

Kangasalan Kevätmarkkinat viettävät tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa. Keskustan kulttuurikortteliin saapuu tulevana viikonloppuna yli 120 myyjää. Myös ohjelma on uudistunut, ja jopa kolmessa paikassa tapahtuu yhtä aikaa. Markkinoiden yleisömäärän odotetaan nousevan jopa 15 000 kävijään. Uutuutena Keskuskentän yleisöpysäköinnistä markkina-alueelle puksuttelee katujuna.

Markkinoiden teemoja ovat 1990-luku eli ysäri sekä nuoriso. Sportticornerilla sekä Mc Mane&Mansesterin ikärajattomalla ilmaiskeikalla pyritään houkuttelemaan markkinoille possujunaiän ohittaneet. Kangasalan Yrittäjät järjestää myös hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotto ohjataan paikalliseen nuorisotyöhön. Huudettavana on lahjoituksia yli 50 yritykseltä.

Viime vuonna järjestetty ensimmäinen oheistapahtuma, Kangasala Wedding&Fashion, veti Kangasala-taloon yli 3500 kävijää. Tänä vuonna häät vaihtuvat kotiin ja sisustukseen, kun Kangasala Home&Fashion 2016 täyttää lauantaina Kangasala-talon ja pääkirjaston. Tapahtumassa on lukuisia näytteilleasettajia, sisustustietoiskuja, pop up -studio, tuunausnurkka ja Tredun fantasiakakkunäyttely. Luvassa on myös muotinäytöksiä, ja tapahtuma huipentuu Kangasalan ensimmäisen mallikilpailun, KangasalaFacen, finaaliin.

Ohjelmaa kaikenikäisille

Ohjelmassa ei ole unohdettu perinteitä eikä perheen pienempiäkään. Pikkuväelle on luvassa pikkutivolia, poniratsastusta, hälytysajoneuvoja sekä taikashow ja lelukoiranäyttely. Perinteisessä ohjelmassa pysyvät myös markkinahartaus, yrittäjien ja kunnan haastekisa sekä Vuoden Kangasalalaisen julkistaminen. Markkinat avaa Vuoden Kangasalalainen 2015 Pekka Simojoki.

Ikärajallisen markkinateltan päiväohjelmassa on kahvipakettibingo sekä harmonikkataiteilija Olavi Niemen säestämät päivähypyt ja yhteislaulut. Maksullisissa iltabileissä ysärin eläneet pääsevät fiilistelemään, kun perjantaina coverbändi Hunters soittaa rautalankarokkia ja comebackin tekee kulttiorkesteri Oho&Eiku+alv. Lauantaina soitetaan ensin juhlabändi Casetin A-puoli. Tämän jälkeen lavalle astelee raspikurkkujen kuningas Harri Marstio, jonka jälkeen käännetään vielä Casetin B-puoli. Yllätysohjelmasta vastaavat tankotanssi- ja burleskitaiteilijat Piagrina ja Janet.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>