Hankala homejahti

Sotien jälkeen tarvittiin nopeasti koteja ja kohta sen jälkeen kouluja. Molempia tehtailtiin samanlaisella mallilla: tyyppitalon piirroksia monistettiin tarvitsijoille.

Asuintaloja nousi lähes pelkällä tahdolla olemattomista materiaaleista. Tiilet poltettiin ja laudat sahattiin itse.

Kun suuret ikäluokat varttuivat 1950-luvun alussa kouluikään, koulutaloja tehtiin lähes samaan tahtiin. Sen aikakauden kivikoulu on rintamamistalon kaltainen klassikko.

Kestämään tehdyt koulutalot eivät tarvinneet isoja remontteja vuosikymmeniin. Mutta jälkikäteen niihin tuotu tekniikka on aiheuttanut odottamattomia ongelmia. Koneellinen ilmanvaihto onkin imenyt kosteutta rakenteisiin ja kierrättänyt ilman epäpuhtauksia kaikkien riesaksi.

Rakennuksessa ja sen ympäristössä tehtyjen muutosten vaikutuksia ei ole ymmärretty. Piharemontin jälkeen kosteutta onkin kertynyt seinustalle. Jopa käytöstä poistunut ja kylmennyt savupiippu on saattanut tuoda taloon sade- ja sulamisvesiä.

 

Koulujen kosteusongelmat eivät yleensä johdu äkillisistä vahingoista. Rakenteet eivät kastu yhtäkkiä pettävistä vesijohdoista tai viemäriputkista, vaan kosteus kertyy vähitellen. Siksi sen jäljille on vaikea päästä – etenkin kun vuosikymmenten varrella kertyneellä kiinteistömassalla on entistä vähemmän vaalijoita.

Koulujen arjessa eläneet talonmiehet on saneerattu ajat sitten tehostamisen nimissä. Harvat huoltomiehet keskittyvät jatkuvan kunnossapidon sijaan tulipalojen sammutteluun. Kiinteistöhuollon väki saapuu paikalle vasta siinä vaiheessa, kun tarvitaan jo järeämpiä keinoja.

Vähitellen syntyneiden sisäilmaongelmien alkuperä on vaikea selvittää, vaikka mekanismi tunnetaan pääpiirteissään: kostuneisiin rakenteisiin kasvava home ja bakteerit levittävät itiöitä ja tuottavat ilmaan myrkkyjä.

Myrkkyjen tunnistaminen on vaikeaa, ja vielä hankalampaa on tunnistaa, miksi vain osa ihmisistä sairastuu niistä. Riittävän annoksen saatuaan altistuneesta voi kuitenkin tulla niin herkkä, että hetkikin homerakennuksessa aiheuttaa oireita.

 

Kirkonkylän koulu Luopioisissa on sotien jälkeisen jälleenrakennuskauden tyylipuhdas edustaja: päädyssä opettajien asunnot ja käytävien varrella selkeitä luokkia. Koululla on parin vuoden ajan etsitty ja korjailtu kosteusvaurioita, mutta sisäilmaongelmista ei ole päästy.

Koulu ei ole seudun eikä Suomen ainoa sisäilmaongelmia poteva koulutalo. Samanlaisia tapauksia on sadoittain.

Sisäilmaongelmia selviteltäessä ei kannata keskittyä hakemaan syyllisiä menneisyydestä. Koululaisten ja koulun henkilökunnan työympäristö ei kohene sillä, että tuomitaan takavuosien rakentajat, rakennusmateriaalit tai ylläpito.

Suomessa asutaan sellaisessa maailmankolkassa, että rakennuksilta tarvitaan poikkeuksellisia ominaisuuksia. Meillä pitää jatkossakin pystyä rakentamaan ja ylläpitämään kouluja, jotka pysyvät lämpimänä ja kuivana kymmenien asteiden pakkasissa.

Jotkut ovat valmiita tarjoamaan Valkeakosken reseptiä: kutsutaan sisäilmatyöryhmän sijaan purkufirma. Naapurikaupunki on purkanut jo monta vanhaa koulua, kun niissä on ilmennyt sisäilmaongelmia.

Kaikki eivät ole siihenkään tyytyväisiä. Pikkukoulujen puolustajien mielestä kosteusongelmia ilmaantuu yllättävästi, kun päättäjät haluavat lakkauttaa kyläkouluja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?