Temmellykset päättyvät kesällä muistotilaisuuteen

Vuosien varrelta on kertynyt monenlaisia muistoja. Tuomaisen teema-asut roikkuvat takahuoneen seinällä.

Vuosien varrelta on kertynyt monenlaisia muistoja. Tuomaisen teema-asut roikkuvat takahuoneen seinällä.

Martti Servo kuuluu takavuosien temmeltäjiin.

Martti Servo kuuluu takavuosien temmeltäjiin.

Ismo Tuomaala ei nuorempana välittänyt järjestää syntymäpäivinään juhlia. Ei vaan huvittanut olla juhlakaluna.

– Ylioppilaskeväänä en edes pukeutunut penkkareihin mitenkään erikoisesti, enkä pitänyt mitään 30- tai 40-vuotisjuhlia.

Kun mittariin tuli viisikymmentä, meininki muuttui. Vuonna 2006 Tuomaala päätti järjestää synttärit, jotka muistetaan.

– Kutsuin ison joukon kavereita juhlimaan ja tilasin Lapinlahden Linnut esiintymään, Muistelee Tuomaala synttärifestareiden alkutaivalta.

Rehupiikles oli toisen Temmellyksen pääesiintyjä.

Rehupiikles oli toisen Temmellyksen pääesiintyjä.

Eräjärven takamailta kotoisin oleva Tuomaala omistaa veljiensä kanssa kotinsa läheltä entisen Tammisen kyläkaupan, jonka alueella juhlat pidettiin. Kekkerit nimettiin kaupan mukaan luontevasti Tammisen Temmellykseksi.

Vaikka juhlat olivat railakkaat, jäi niistä sen verran hyviä muistikuvia, että sankari jatkoi hyvin alkanutta perinnettä. Toisena vuonna pääesiintyjänä oli Rehupiikles.

– Hommahan lähti sitten vähän käsistä ja kolmantena vuonna tapahtuma paisui kaksipäiväiseksi. Sikäli kyllä viisasta, että kun kaiken suunnittelee ja rakentaa, niin ei tarvitse heti lopettaa ja purkaa pois, sankari myhäilee.

Viime vuonna Jytämimmien kanssa Temmellyksessä esiintynyt Jukka Nousiainen on mukana myös tänä vuonna.

Viime vuonna Jytämimmien kanssa Temmellyksessä esiintynyt Jukka Nousiainen on mukana myös tänä vuonna.

Kaksipäiväisiin juhliin piti tietysti hommata jo reilusti bändejä, joista osa on aina ollut paikallisia. Oriveteläinen Äijäparkki oli pitkään vakiesiintyjänä.

Joka vuosi Tuomaala houkuttelee Temmellykseen myös nimiesiintyjiä. Temmeltämässä ovat käyneet muiden muassa Remu & Hurriganes, Tuomari Nurmio, 22-Pistepirkko, Pertti Kurikan Nimipäivät, Mariska, Pelle Miljoona ja Martti Servo.

– Tässä pääsee järjestäjänä mukavasti lähelle esiintyjiä, ja kai sitä jotenkin tykkää olla itsekin esillä. Tärkein syy näiden tekemiseen on kuitenkin saada syrjäkulmille toimintaa, Tuomaala filosofoi.

– Vähän kalliiksi tämä kyllä tulee. Antaisinkin neuvon, että kannattaa mieluummin käydä muiden juhlissa kuin järjestää omia, mies kuitenkin naurahtaa heti perään.

 

Kutsuvierastilaisuus

Esiintyjät ja aikataulut merkitään selkeästi autojen konepelteihin.

Esiintyjät ja aikataulut merkitään selkeästi autojen konepelteihin.

Talouspuolta helpottavat monet sponsoriyritykset läheltä ja vähän kauempaakin. Tukijoitaan Tuomaala kiittelee vuolaasti.

– Pääsylippuja Temmellykseen ei myydä, vaan ihmiset kutsutaan mukaan. Sponsorit kutsuvat kumppaneitaan ja kaverit omia kavereitaan. Järjestyshäiriöitä ei ole, kun melkein kaikki tuntevat toisensa. Viime aikoina kutsuja on lähtenyt noin 500 vuodessa.

Koska kaikkea tupataan kieltämään nykyään, on Tuomaala vastapainoksi julistanut oman tapahtumansa ”savulliseksi ja päihteelliseksi”, vaikka ei itse tupakoi.

Ismo Tuomaalan synttäreillä on riehakas meininki.

Ismo Tuomaalan synttäreillä on riehakas meininki.

Joka vuodelle on jokin teema, jonka mukaan osa vieraista – ja varsinkin juhlakalu – pukeutuu ja käyttäytyy. Teemoja ovat olleet zombiet, kasarimeininki, eläintarha ja tietenkin naisellisuus.

Temmellyksessä on vahvasti läsnä maalaishulluus ja Kummeli-tyyppinen pöhköhuumori. Tuomaista ei yhtään hetkauta, jos joku katsoo sen takia vähän vinosti.

– Sain joskus neuvon olla oma itseni välittämättä, mitä muut siitä ajattelevat. Sitä olen noudattanut.

Omaleimaisuutta lisää tapahtumapaikan miljöö, johon kuuluu melkoinen määrä erilaisia ajoneuvoja menneiltä vuosikymmeniltä. Pissatauko 60-luvun Wartburgin takana on paljon Bajamajaa myönteisempi kokemus.

Alkuvuosina lavana palveli traktorin kärry.

Alkuvuosina lavana palveli traktorin kärry.

Kun Tuomaala täyttää tänä kesänä 60, on viimeisen Tammisen Temmellyksen aika. Viimeistä vuotta juhlistetaan peräti kolmena päivänä. Teemana on itsestään selvästi hautajaiset.

Tilaisuus on kutsukortin mukaan haudanvakava, joskin iloinen hautajaishulluus on suotavaa.

– Seppeleet on kielletty, mutta musta juhlapuku vaaditaan, varsinkin lauantaina, päähenkilö ohjeistaa.

Muistamiset pyydetään osoittamaan pankkitilille, sillä käärinliinoissa ei ole taskuja – eikä ruumisautossa peräkoukkua.

Värikäs mies tarvitsee myös värikkään "virka-auton".

Värikäs mies tarvitsee myös värikkään ”virka-auton”.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?