Pälkäneläispäättäjät kysyivät, olisiko edullisempi rakentaa vanhojen koulujen tilalle uusia sen sijaan että niiden korjauksiin syydetään jatkuvasti rahaa.
– Kouluja pitää remontoida, jos ne eivät ole siinä kunnossa, että oppilaat pystyvät opiskelemaan. Mutta kuinka kauan vanhoihin rakennuksiin kannattaa pumpata rahaa, Mirva Kittilä (kesk) kysyi.
Keskustelun herätti yhteiskoulun keittiö- ja ilmastointiremontin vaatima lisämääräraha. Kesän aikana korjaillaan myös kirkonkylän koulua Luopioisissa. Sen sisäilmasta löytyi muun muassa sädesientä.
– Tiukennamme vyötä, mutta samaan aikaan syydämme rahaa vanhoihin koulurakennuksiin. Uusien rakennusten ylläpitäminen olisi edullisempaa. Kunnan pitäisi miettiä laajemmin, mikä kouluverkko tulee olemaan ja mitkä rakennukset halutaan pitää pystyssä, Kittilä linjasi.
Jarkko Pihkala (kok) muisteli tehneensä jo aiemmin samansuuntaisia ehdotuksia.
– Yhteiskoulua korjattiin juuri 700 000 eurolla. Tämänvuotisiin korjauksiin oli varattu budjetissa 150 000 euroa ja nyt myönnetään toinen mokoma lisämäärärahaa.
Pihkalan mielestä osasyy löytyy sotien jälkeen käytetyistä kehnoista materiaaleista, osasyy 1990-luvun remonteista.
– Nyt korjataan niitä, mitä silloin jäi tekemättä. Joskus kannattaisi pysähtyä hetkeksi ja laskea vaikka 40 vuoden aikajänteellä, mikä olisi järkevää.
Yhteiskoulun kesäkorjaukset kasvoivat, kun uudet ilmastointikoneet eivät mahtuneet vanhojen koneiden paikalle, vaan niille pitää tehdä uusi konehuone rakennuksen päätyyn. Lisäksi koululla korjataan keittiön lattiaa, kattoa ja akustiikkaa. Remontti parantaa ilmanvaihtoa keittiössä, opetuskeittiössä ja ruokalassa.
Työt hoituvat kotikylän voimin. Rakennusurakan sai tehtäväkseen Rakentajat Saarikko. Pälkäneen Putki ja Puhallin vastaa LVI-töistä ja Saaris-Sähkö Oy sähköurakasta.
Viimeisimmät kommentit