Varmistajat: Suojeluskunnan poikaosastolaiset hoitivat jatkosodan aikana ilmavalvontaa Laitikkalassa

Kuusi minuuttia lisäaikaa tamperelaisille

Heimo Rönni muistelee, että Alhosen veljekset kaiversivat ilmavalvontapaikan muistolaatan sodan jälkeen. Mänty, jossa tähystyslava oli, kasvoi Unnaanmäen korkeimmalla kohdalla kivestä hieman vasemmalle. Katkaistu puu on aikoja sitten lahonnut ja poistettu.

Heimo Rönni muistelee, että Alhosen veljekset kaiversivat ilmavalvontapaikan muistolaatan sodan jälkeen. Mänty, jossa tähystyslava oli, kasvoi Unnaanmäen korkeimmalla kohdalla kivestä hieman vasemmalle. Katkaistu puu on aikoja sitten lahonnut ja poistettu.

Heti jatkosodan alettua alkoivat kotirintamallakin talvisodasta tutut toimet.

Pälkäneen tärkein ilmavalvontapaikka oli Syrjänharjun näkötornissa, jonka alapuolella sijaitseva Tervapirtti eli suojeluskunnan ampumamaja toimi huoltopaikkana. Harjulla ilmavalvontaa hoitivat lotat, joilla oli suora radioyhteys Tampereelle.

Ensimmäinen kesä käytiin kiivasta hyökkäyssotaa. Suomen armeija eteni ripeästi kohti itää, ja vastapuolen pommittajat hyökkäsivät voimalla Viron suunnasta. Pälkäne sijaitsi Tampereen vartioinnin kannalta keskeisessä paikassa, joten ilmavalvontaan haluttiin saada varmistuspiste vähän etelämmäs Syrjänharjusta.

Uusi valvontapaikka rakennettiin männyn latvaan Laitikkalan Unnaanmäelle, ja sitä hoitivat suojeluskunnan poikaosastolaiset, Heimo Rönni muiden mukana.

– Se oli Alhosen metsää, mistä katkaistiin latva isosta männystä. Sinne tehtiin rappuset ja lava, ja havulaavu meillä oli. Kaksi poikaa kerrallaan oli vahdissa, hän kertoo.

 

”Mänty” varoitti Syrjänharjua

Laitikkalan etuvartiosta oli radioyhteys Onkkaalaan Syrjänharjulle. Puhelinkeskus, jonne johto valvontapaikasta oli vedetty,

Muistolaatta kiven kyljessä Unnaanmäellä kertoo jatkosodan aikaisen ilmavalvontapaikan.

Muistolaatta kiven kyljessä Unnaanmäellä kertoo jatkosodan aikaisen ilmavalvontapaikan.

sijaitsi Heikkilän talossa. Pojat pystyivät havaitsemaan lähestyvät pommikoneet hieman aikaisemmin kuin näkötornin päivystäjät ja varoittamaan niistä. Yksikön tunnussana oli ”Mänty”.

Rönni kertoo, että siten saatiin tamperelaisille 6 – 7 minuuttia lisäaikaa hakeutua suojaan ja hävittäjille nousta ilmaan.

– Pimeänä aikana meidän ei tarvinnut olla siellä, mutta päivä valvottiin kahdessa vuorossa. Ensimmäinen pari tuli kuudelta aamulla ja puolen päivän aikaan oli vaihto. Poistua sieltä ei saanut. Meille oli lainattu Kokkolasta kiikari, oikein semmoinen kallis ja hieno vehje, joka ei saanut kastua yhtään, niin että sateella piti aina huolehtia se suojaan, hän muistelee.

Laitikkalassa oli vuonna 1941 paljon väkeä, joten ilmavalvontaan riitti innokkaita poikia. Omanpaikkaisten lisänä olivat kylään asutetut karjalaiset perheet, joissa oli paljon lapsia, ja nuorison määrää kasvatti vielä Laitikkalaan evakuoitu Suistamon lastenkoti.

Laitikkalan ilmavalvonta lopetettiin talveksi, mutta keväällä 1942 se alkoi uudestaan.

– Mutta se oli erilaista. Saksa oli miehittänyt Viron eikä Neuvostoliitolla ollut enää Baltiskin tukikohtaa, mistä tänne suuntaavaa pommikoneet yleensä nousivat. Pommitukset vähenivät, pieniä muutaman koneen lentueita vain joskus näkyi. Asemasotavaiheen aikana ilmavalvontaa ei juurikaan tarvittu, Heimo Rönni kertoo.

 

Desantteja kuulostelemassa

Valvonnan tarve ei silti loppunut, sillä ilmasta käsin vaani toinenkin uhka. Keskenkasvuiset pojat turvasivat kylää kivääri kädessä.

– Vuonna -42 tai -43 meille pojillekin jaettiin aseet. Semmoisia vanhoja kolhiintuneita pystykorvia ne olivat, enkä ole varma, olisiko niillä kaikilla voinut ampuakaan, mutta kymmenen patruunaa annettiin jokaiselle. 1943 oli paha desanttikesä, ja siksi meitä piti varustaa, Heimo Rönni muistelee.

Hän kertoo, että Pietarin suunnasta lähestyvät desantteja pudottavat koneet erotti helposti äänestä: ne olivat pieniä ja lensivät matalalla. Desantteja pelättiin kovasti Laitikkalassakin. Tiedettiin, että lähiseudut eivät olleet turvallisia.

– Valkeakosken ja Kuljun välillä oli siihen aikaan isot metsät eikä juuri asutusta. Sinne niitä oli hyvä pudottaa, Rönni kertoo.

Kerran jonain myöhäisen syksyn päivänä nuoret suojeluskuntalaiset hälytettiin vartioon Kyllön sillalle. Kaikki kulkuneuvot piti tarkastaa, koska liikkui tieto desantista.

– Kaksittain tutkittiin joka auto ja peräkontti, linja-autokin. Toisella pojalla oli ase ja toinen oli ilman. Ei siinä vilkasta liikennettä ollut emmekä me mitään desanttiakaan löytäneet, mutta oli se niin jännittävä tehtävä, että vieläkin muistan sen tunteen, Rönni kuvailee.

 

 

 

 

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>