Kun Pekka Ryynänen katsoo Kukkia-järvelle, hän tarkkailee usein valoa. Mökin pihassa se näyttää ihan erilaiselta kuin vaikkapa Välimerellä.
– Pohjoisessa valo on aivan erisävyistä kuin etelän kirkkaudessa, Ryynänen miettii.
Rautajärvellä vuodesta 1965 asti mökkeillyt mies kerää mökilläkin usein taiteilijatarvikkeensa kasaan ja alkaa maalata. Pälkäneellä kuvataiteilijaa inspiroi erityisesti Kukkia-järvi ympäristöineen. Ryynänen tekee useimmiten akvarelleja, joita on helppo tehdä myös maastossa, paikan päällä.
– Luonnossa tavoittaa paremmin juuri tietyn hetken tunnelman. Tavoitteena on aina ikuistaa paperille mahdollisimman aitoja, eläviä sävyjä, mies perustelee.
Lapissa talvella maalatessaan hän kuitenkin toimii toisin kuin yleensä.
– Lapissa on usein niin kylmä, että sormia alkaa paleltaa nopeasti. Niinpä maalaan siellä usein A5-kokoisen luonnoksen paikan päällä ja teen varsinaisen työn myöhemmin valmiiksi työhuoneellani, Ryynänen kertoo.
Talviaikaan aiheetkin ovat toisenlaisia: tuolloin ne löytyvät sisätiloista ja erilaisista asetelmista. Ryynänen on tehnyt maisemien ohella paljon alastontutkielmia, ja hän pitääkin piirustustaitojaan yllä piirtämällä elävää mallia Helsingissä Taidehallin piirustusilloissa.
Maisematöihin ikuistuu useimmiten perinnemaisemia. Ryynänen arvostaa kaiken vanhan säilyttämistä, ja tämä näkyy myös maalausaiheiden valinnassa. Aiheina ovat esimerkiksi venevajat, kylätiet tai Lapin maisemat. Vuosien varrella mies onkin maalannut kulttuurimaisemia niin Hämeessä kuin saaristossa ja Itä-Suomessakin.

Irma ja Pekka Ryynänen, pariskunta keskellä, viettämässä aurinkoista kesäpäivää ystävien kanssa Kukkian rantalaiturilla 1994.
Perinteisiä mökkipuuhia
84-vuotias Pekka Ryynänen lomailee edelleen vaimonsa Irman kanssa joka kesä rakkaalla Rautajärven mökillään. Kesä- heinä-elokuussa pariskunnan tapaa varsinkin hyvillä keleillä kesämökiltä perinteisistä mökkipuuhista.
– Remonttiahan riittäisi säännöllisin väliajoin, samoin puiden kaatamista ja pilkkomista. Irma hoitaa kukkia ja kasveja. Saunassakin toki käydään. Verkkokalastuksen jätän nykyisin nuorempien vastuulle, mutta katiska meillä tuossa rantavedessä toki on, Ryynänen kertoo.
Ryynäset asuvat Hyvinkäällä, jonne on sopivanpituinen matka palata, mikäli mökkikelit muuttuvat kovin sateisiksi. Kun perheen lapset olivat pieniä, Ryynäset viettivät joulujakin mökillään.
– Rautajärvestä on tullut meille tosi tärkeä paikka, Ryynänen pohtii.
Ahkera akvarellisti
Pekka Ryynänen opiskeli 1950-luvulla Taideteollisessa oppilaitoksessa. 1960-luvun lopulta lähtien akvarelli on ollut hänelle mieluisin työskentelyväline.
– Paitsi että akvarelleja on kätevä tehdä luonnossa, sillä maalatessa ei tule myöskään hajuhaittoja, uransa aikana lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä pitänyt Ryynänen perustelee.
Ryynänen toimii näyttelytoimikunnan jäsenenä Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksessä. Hän on myös Hyvinkään Taiteilijaseuran jäsen. Akvarellitaiteen yhdistyksen jäsenet järjestävät vuosittain kuvataiteen suuren maalaustapahtuman Helsingissä 10. heinäkuuta, Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä.
– Schjerfbeck ansaitsisi oma liputuspäivänsä, niin paljon hän on vaikuttanut kuvataiteen kehittymiseen Suomessa. Olemme ajaneet oman liputuspäivän saamista hänelle monta vuotta, ja työ jatkuu edelleen, Ryynänen mainitsee.
Pekka Ryynänen: Akvarelleja Sydämellä 14.7.–7.8 AteljeeGalleria Virpi & Orbissa Vuolijoella. Salin kuistilla ja eteisessä Anja Tyrväisen grafiikkaa. Taidegalleria, kahvio ja aittapuoti ovat avoinna to–su klo 13–18 ja keskiviikkoisin tapahtumiin osallistuville. Kivityöateljee auki sopimuksen mukaan.
Viimeisimmät kommentit