Raudanmaa pokkasi Pirkanmaan Vuoden kyläteko -palkinnon. Kyläteko julkistettiin Pirkanmaan Vuoden Kylän Kuohenmaan iltamissa.
Palkintoraati arvosti sitä, että Raudanmaalla kyläläiset kokosivat voimansa puolustamaan koulua, jonka merkitys ainoana kunnallisena palveluna on kylälle merkittävä. Kautialan koulusta oli taisteltu hyvin tuloksin jo muutama vuosi aiemmin. Lukuisa joukko kyläläisiä otti yhteyttä päättäjiin, teki laskelmia ja ehdotti vaihtoehtoisia säästöjä, jotta koulu säästyisi. Koulu ei ole vain lapsille turvallinen lähikoulu neljänteen luokkaan saakka, vaan tärkeä harrastuspaikka, jossa jumpataan, pelataan sählyä, järjestetään juhlia, discoja ja tapahtumia. Kyläläiset ovat myös ahkerasti mukana koulun toiminnassa, hankkimassa materiaaleja, laittamassa pihaa ja pitämässä kyläkahvilaa. Koulu on kylän sydän, joka tuo ihmiset yhteen harrastamaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. Vähempikin saadaan riittämään, sillä talkoilla tehdään paljon.
Kun päätös koulun säilyttämisestä saatiin, katseet siirrettiin eteenpäin, ja kyläläiset ovat lähteneet uusin voimin kehittämään kylää. Raudanmaalla ollaan kyläläisten toimesta aloittamassa kyläkuidun rakentamista, eli kyliin vedetään valokuituyhteys, jotta kaikenlainen yritystoiminta on alueella mahdollista ja hyvät tietoliikenneyhteydet pysyvät ja kehittyvät. Valokuitu tuo myös koululle mahdollisuudet yhä uudenaikaisempiin oppimisympäristöihin.
Raudanmaalaisten toimesta on lähdetty viemään eteenpäin myös kyläkaavaa. Kunnan on ollut tarkoitus laatia kylään kyläkaava, mutta työ on ollut pitkään lähes seisahduksissa. Jotta asia etenisi, raudanmaalaiset lähtivät itse ajamaan asiaa eteenpäin. Kyläläiset ovat muun muassa selvittäneet mahdollisia rakennuspaikkoja, joihin voisi sijoittaa uutta asutusta. Tavoitteena on, että alueelle saadaan uusia lapsiperheitä käyttämään Kautialan koulun palveluja tulevaisuudessakin.
Kilpailu uudistui
Pirkanmaan Vuoden Kyläteko kilpailuun ehdotettiin tänä vuonna kymmentä eri kylää. Kunniamaininnan saivat Rämsöön kesäteatteri sekä Aitoniemi – Hirvenniemi -Keson vanhan maalaistalon kunnostaminen kylätaloksi. Kylätoiminnan tiennäyttäjinä palkittiin Anne-Maija ja Kaija Kivimäki Pohjois-Kurusta.
Vuoden kylän valintaraadissa olivat mukana Päivi Kiviranta Suomen 4H-liitosta, Jutta Ahro Etelä-Suomen ProAgria/Maa – ja kotitalousnaisista sekä Marja Vehnämaa Pirkan Kylistä.
Pirkanmaan Vuoden kylä kilpailu koki uudistumisen tänä vuonna. Nyt valittiin ensimmäisen kerran Vuoden kylän sijasta Vuoden kyläteko. Jatkossa nämä palkinnot jaetaan vuorovuosittain. Henkilöpalkinnot jaettiin entiseen tapaan.

Kautialan koulun tulevaisuudesta äänestettiin Kangasalan valtuustossa viime vuoden lopulla. Koulu päätettiin säilyttää toiminnassa.
Viimeisimmät kommentit