Sisäilmaongelmiin haetaan ratkaisua

Ruuvinvääntimet surisevat, pölynimurit hurisevat ja vasara naputtaa Luopioisten ala-asteella. Koululla on jo muutaman viikon ajan painittu ilmanvaihtoa kohentavien toimenpiteiden parissa. Erityistä huomiota on kiinnitetty paikkoihin, joissa on vanhoja lävistyksiä.

Hiljattain tehty rakenteellinen tutkimus viittasi ongelmaan juuri vanhojen lävistysten, kuten ilmastointikanavaputkien läpivientipaikkojen, kautta tulevassa korvausilmassa.

Pälkäneen kunnan teknisen johtajan Matti Vesavan mukaan läpivientien tiviistämisen lisäksi käydään läpi myös esimerkiksi jalkalistat ja ikkunapuitteet.

– Kaikki läpikäytävä on oman aikansa rakennustekniikan mukaista. Kyseessä on normaali korjaustyö, mutta hyvin tarkka sellainen, hän kuvailee.

Lisäksi remontin yhteydessä yhden luokkahuoneen ilmastointia tehostetaan nykyisestä.

Viime kesänä ala-asteen alakerta remontoitiin esikoulun käyttöön.

Hiihtolomalla tekninen toimi teetti koululla ilmastointikanavien tasapainotuksen ja sittemmin myös Vahanen Tampereen toteuttaman sisäilmatutkimuksen. Keväällä koululta oltiin yhteydessä oppilaiden ja henkilökunnan keskuudessa havaituista erilaisista nuha- ja kurkkukipuoireista, ja koululla tehtiin vielä rakenteellisen tutkimuksen lisäksi homekoiratutkimus.

Tekninen lautakunta käsitteli kuntotutkimuksen tuloksia jo ennen juhannusta mutta päätti palata niihin vielä heinäkuun alussa.

 

Ilma vaihtuu yhteiskoulullakin

Myös Pälkäneen yhteiskoululla urakoidaan ilmanvaihdon  kohentamiseksi. B-rakennuksen vanhaa ilmastointia viritellään nykyaikaan paremmin sopivaksi.

– Sisäilmaongelmia ei ole ollut, mutta ilmastointi on sen tasoinen että sitä on tarpeen parantaa, tekninen johtaja Vesava kertoo.

Sekä yhteiskoululla että Luopioisten ala-asteella pyritään siihen, että työt ovat pitkälti valmiit, kun koulut alkavat elokuun puolivälin tuntumassa.

Myös yhteiskoululla tehtiin viime vuonna remonttia, eikä Vesavan mukaan yhteiskoululta tai Luopioisten ala-asteen aiemmin remontoidusta osasta ole tullut valituksia sisäilman laadusta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?