”Voiko sen sanoa toisinkin”

voimaksi4Toukokuussa saimme kuulla, että muusikko, säveltäjä, Lasse Mårtenson on kuollut. Suomalaiset muistavat hänet ennen kaikkea Myrskyluodon Maijasta. Tämä sävellys tutussa televisiosarjassa on varmasti monien tuntema suurenmoinen musiikkiteos. Mutta muistatteko, että hän sävelsi myös upean gospelmessun: ”Voiko sen sanoa toisinkin”. Sävellys oli Mårtensonin ja sanoitukset Sauvo Puhtilan salanimellä Solja Tuuli.

Tästä johtui mieleeni muisto kaukaisilta kouluvuosiltani 1970-luvulta. Koulussani lukiolaiset saivat pitää joskus aamuhartauden. Siispä minäkin ystäväni kanssa pidimme kerran aamuhartauden, joka kaikui keskusradion kautta kaikkiin luokkiin. Soitimme musiikkina ”Voiko sen sanoa toisinkin” –messusta instrumentaaliversion kappaleesta ”Jumala rakastaa maailmaa”. Musiikki soi taustalla ja me luimme tarkkaan harkittuja ajatuksiamme uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Taisimme lainata ajatuksia myös taustalla soivan kappaleen sanoituksesta. Pohdimme ja päätimme, että näin on hyvä.

Seurauksena oli se, että me jouduimme opettajanhuoneeseen puhutteluun. Sellaisia iskelmärenkutuksia ei kuulemma ollut sopivaa aamuhartauksissa soittaa. Olimme tietenkin tyrmistyneitä, eikä auttanut, vaikka todistimme, että musiikki oli hengellistä.  Siispä oppilailta kiellettiin aamuhartauksien pitäminen toistaiseksi. En muista kuinka kauan panna kesti. Syyllisyys oli suuri. Vasta myöhemmin ja itse asiassa Lasse Mårtensonin kuoleman myötä minulle selvisi sekin asia, että hän oli aikeissa lähteä kiertueelle messun kanssa Suomen kirkkoihin, mutta se kiellettiin. Emme silloin nuorina teineinä tämmöisestä olleet kuulleetkaan. Väärä musiikki siis soi hartaudessamme.

Kerroin tästä muistosta tyttärelleni, joka totesi, että nykyäänkin voisi joutua vastaavasta toimesta hyllylle musiikin takia. Toki eri syystä. Niinpä – jos nyt pidettäisiin hengellinen aamunavaus, niin siitä saattaisi jopa rehtori jossain joutua hyllylle. Minun aikani opettajien luulema maallisuus aamuhartaudessa loukkasi, mutta tänään kristillisyys saattaa loukata monia siitäkin huolimatta, että vielä suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon. Voisinko tehdä siitä sellaisen päätelmän, että Suomessa uskotaan Jumalaan, käydään kirkossa ainakin joskus, lapset saavat kasteen ja osallistuvat seurakunnan kerhoihin, nuoret käyvät rippikoulun, avioliitot solmitaan kirkossa ja pappi kutsutaan viimeisen matkan saattajaksi? Ihmiset kirkoissa tunnustavat uskoaan, ristivät kätensä rukoukseen, polvistuvat ehtoolliselle, ottavat vastaan Herran siunauksen, poikkeavat tiekirkoissa ja tykkäävät puhua papin kanssa ihan missä ja mistä vaan.

Jumala, Hänen poikansa Jeesus Kristus, ylösnousemus, elämä ja kuolema – näistä puhutaan työpaikkojen kahvipöydissä, kapakoissa, sukujuhlissa, häissä ja hautajaisissa, elämän kaikissa kirjoissa. Vastauksia etsitään ja elämää ihmetellään. Maailmassa ja meidän jokaisen elämässämme on niin paljon liikkuvia osia, että jostain on hyvä pitää kiinni. Vaikka siitä, että Jumala meitä rakastaa.

”Yksin Jumala vain voi rakastaa tätä kurjaa maailmaa.

Mekin kaikki saamme rakastaa hyvää Isää Jumalaa.

Jumala voi meitä rakastaa, Jumala vain kaiken uudistaa.

Jumala voi yksin parantaa kurjan maailmamme.”

(San. Sauvo Puhtila, säv. Lasse Mårtenson)

Taivaan Isän siunaamia päiviä sinun elämääsi.

Tiina Kokkola
Kankahainen
seurakuntalainen, kirkkovaltuutettu

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>