Haaste

Kerran unen ja valveen välimailla olin Jesajan kirjan 1:18 mukaan tuomiolla.

Minä jäin kiinni, ja sain haasteen leivättömän pöydän ääreen.

Haaste kuului: Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme.

Kun tuomioistuimeen haastetaan, sinne on mentävä.

Tuomarina oli itse Kaikkivaltias Jumala, syyttäjänä Pimeyden Ruhtinas ja hänellä syyttäjän todistajia pilvin pimein. Puolustuksessa minulla oli vain yksi, mutta hän oli Jeesus.

 

Syyttäjä aloitti, ja osoitti vastaansanomattomasti, että minä olen enemmän kuin korviani myöten velkaantunut, velkaa velan päälle eikä mitään yritystä edes korkoja hoitaa.

Enkä minä voi sitä kiistää, velkasummani on määrätön, ja täysin mahdotonta että siitä joskus selviäisin.

Mutta puolustajani sanoi: Se velka on jo maksettu. Minä maksoin sen korkoineen.

Tältä osin syyte raukeaa.

 

Sitten syyttäjä osoitti kohta kohdalta, miten minä olen rikkonut joka ainoaa käskyä vastaan, ja miten olen syyllinen kaikkien lain kohtien mukaan. Tämän kaikki syyttäjän todistajat vahvistavat.

Ja vaikka Saatana on ollut valehtelija alusta asti, nyt joka sana on totta.

Mutta puolustajani sanoo: Laki on täytetty tämän syytetyn puolesta, minä olen täyttänyt sen viimeistä piirtoa myöten.

Ja laki vaikenee, sen osalta ei ole enää vaateita.

 

Silloin syyttäjä oikein hyökkää, suureen ääneen todistaa miten kelvoton ja saastainen minä olen, ei tuollaisella ole oikeutta elää. Ja syyttäjän todistajat huutavat kuolemantuomiota, tuollainen on kivitettävä, ristiinnaulittava!

Minun Puolustajani sanoo: Kieltämättä syytetty ansaitsee kuolemantuomion, mutta se on jo toimeenpantu. Se on täytetty. Minä olen kärsinyt sen tuomion, eikä samasta rikoksesta voi kahdesti tuomita. Olen myös puhdistanut hänet hänen saastaisuudestaan kasteen vedellä ja sovintoverellä, myös hänen vaatteensa on valkaistu Karitsan verellä.

Ei ole enää syyttäjällä mitään sanottavaa.

 

Sirpa Marttinen-HuhdanpääJa Korkein Tuomari toteaa yhteenvetonaan: Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

Ja minä lähdin oikeudesta vapaana, viattomana Kristuksen tähden.

Ilman tätä puolustajaa ei noilla käräjillä selviä.

 

Sirpa Marttinen-Huhdanpää

seurakuntalainen, Pälkäne

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?