Mummon murinat

Muistojen lumoissa

Oli kiva tavata eräs vanhojen aikojen tuttava. Hän asui Luopioisissa vuosikymmenet, kunnes muutti Kangasalle kahdeksankymmentäluvun lopulla. Sanotaan häntä vain Lissuksi, ettette tunnista tätä suorapuheista tyttöä.

Ei hän mummoa tullut tapaamaan, mutta kun hän serkkuineen tuli vastaan kylänraitilla, niin juttua riitti. Päätettiin joukolla suorittaa kierros nykyisessä taajamassamme.

 

”Syrjäkylähän tämä nyt vain on, vaikka ette Kangasalaan liittyneetkään”, vieras virnuili, kun me paikalliset yhä puhuttiin kirkonkylästä.

”Tietävätköhän ne siellä Pälkäneellä lainkaan, millainen tämä liitetty alue on? Liekö kunnanvaltuustokaan käynyt bussiretkellä tutustumassa pitäjänsä uusiin kolkkiin?”

Tuohon emme muistaneet vastausta, mutta aloitimme silti kyläkierroksen iloisin mielin.

Oli poutasää ja uimaranta vilkkaassa käytössä. Se sai hyvät pisteet ja herätti Lissussa muistoja kesistä, jolloin hän oli ollut sorea tyttö jopa bikineissä.

Kun vielä kerroimme Kukkia Triathlon -tapahtumasta, hän ihan mykistyi kunnioituksesta.

 

Rajalanniemen kierrokselle hankimme ihan autokuljetuksen. Esittelimme ylpeinä rantanäkymiä, laadukasta tiestöä, katuvalaistusta autioillakin alueilla ja hienoja taloja, joista ei Lissun täällä asuessa ollut tietoakaan.

Hän nikotteli, että marjassahan me täällä käytiin ja kehui, että tasokas alue pienessä kylässä. Sitten hän muisti, että eikös tänne kaavailtu suurta matkailuhotellia silloin, kun Sappeenvuoren hiihtokeskusta tehtiin.

Sitten erosimme autokuskista Arteknon nurkilla ja jatkoimme matkaa kävellen.

Tehtaan laajennukset herättivät ihmetystä, kun käveltiin sen ohi hautausmaalle. Siellä vieras ei ollut käynyt vuosikymmeniin, koska hänen omaistensa leposijat ovat muualla, mutta hänellekin tuttuja nimiä oli tullut paljon lisää.

 

Hautausmaalta siirryimme koulun alueelle. Siellä oli isot kaivelut käynnissä.

Kaunis entinen alakoulurakennus viehätti vierastamme. Ehdittiin pikipäin katsastaa kirjastokin, kiitosmaininnoin. Tenniskenttäkin sai pluspisteitä.

Sitten piti jo mennä Liekkiin kahville. Sekin oli vieraallemme silloin muinoin tutuksi tullut paikka, entiseltä nimeltään Lyhty.

Oli hellettä, joten menimme terassille. Lissu ihasteli nykyisen ulkotilan avaruutta. Ilostui, kun tapasi muutaman vanhan tuttavankin, jotka kehuivat, että tyttö oli yhtä nuorekas kuin silloin muinoin.

Sitten välähti, että käydään katsomassa Seuratalo. Siihenhän liittyi hempeitäkin muistoja. Oli oltu monissa juhlissa siellä, myös ohjelmallisissa iltamissa kuten Näytelmäseura Lyhdyn esityksissä.

Käveltiin mäkeä alas. Lissu pällisteli, että tämä oli ollut myynnissäkin ja vanhan piharakennuksen seinä oli noin ränsistynyt.

Ei me paikalliset ole sitä maalin rapistumista huomattu. Vaan mitä mustaa rapaa sen katolta olikaan pihaan tippunut?  Naakat kai melskanneet sammal- tai  jäkäläpeitteen tuusan nuuskaksi.

 

Seuratalon pääoven seutukin näytti kulahtaneelta. Vieras muisteli 80-luvun isoa remonttia, kun tehtiin talosta hieno ja nykyaikainen. Nyt ei sisätiloja päästy katsomaan. Suojeluskuntalaatta ulkoseinässä nähtiin.

mummeliKäveltiin talon taakse, muistorikas Lissulle se takapihakin.

Nyt hänen silmänsä osuivat vesikaton reunaan. Hän huudahti, että tuo rännihän on ihan kyljellään ja vesi voi valua siitä seinään.

Ehkä asia oli niin. Ei mummo noita asioita ymmärrä, ihmetteli vain, miten äkkiä Lissun romanttiset kuhertelumuistot vaihtuivat vesirännin epäkunnon pällistelyyn.

Semmoista se ikääntyminen on, itse kullakin.

Mymmeli

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?