Nuijantalo: Elisabeth Rehn, Anna Kortelainen ja Johanna Sinisalo pohtivat naisen paikkaa

”Naisen paikka on kaiken keskellä”

"Naisen paikka" -tapahtuman paneelikeskustelijoita olivat kirjailijat Johanna Sinisalo (vasemmalla) ja Anna Kortelainen. Paneelikeskustelua juonsi Marketta Vaismaa (kuvassa oikealla).

”Naisen paikka” -tapahtuman paneelikeskustelijoita olivat kirjailijat Johanna Sinisalo (vasemmalla) ja Anna Kortelainen. Paneelikeskustelua juonsi Marketta Vaismaa (kuvassa oikealla).

Perjantaina Nuijantalolla puheenvuoro oli vahvoilla naisilla. Naisen paikka -tapahtumassa pohdittiin mikä on naisen osa 2010-luvulla. Keskustelijoina olivat Finlandia-palkittu kirjailija Johanna Sinisalo ja yhteiskunnallinen keskustelija sekä kirjailija Anna Kortelainen.

Ministeri Elisabeth Rehn joutui työkiireidensä vuoksi perumaan läsnäolonsa tapahtumassa. Hän kuitenkin piti oman puheenvuoronsa puhelinyhteyden kautta.

Paneelikeskustelua johdatteli Pälkäneen kulttuurituottaja Marketta Vaismaa, ja koko tilaisuuden juonsi Eero Laesterä. Tapahtuman järjestäjänä toimi Pälkäneen Suomalainen Nuija ry.

 

Joutilaat miehet herättävät pahennusta

Tilaisuuden alustavan puheenvuoron piti taidehistorioitsija, kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija Anna Kortelainen. Kortelainen kertoi havainnoistaan, joita hän on tehnyt pakolaiskriisin liittyen.

Tilaisuuden alustavan puheenvuoron piti taidehistorioitsija, kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija Anna Kortelainen. Kortelainen kertoi havainnoistaan, joita hän on tehnyt pakolaiskriisin liittyen.

Paneelikeskustelun alusti kirjailija Anna Kortelainen. Hän tarttui puheessaan ajankohtaiseen aiheeseen, pakolaiskysymykseen.

Kortelainen totesi pakolaisten peilaavan suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja huonoja piirteitä. Hän kertoi puheessaan, kuinka joutilaat nuoret miehet herättävät aina pahennusta – ajasta ja paikasta riippumatta.

Kortelainen kertoi, kuinka 70 vuotta sitten Suomessa kohdattiin samanlaisia ongelmia kuin nykyään, pakolaiset tulivat vain paljon lähempää.

– Ensimmäisen välirauhan jälkeen Kannakselta siirtyi muualle Suomeen näköalattomia nuoria miehiä, jotka kiertelivät ympäri maata. Lopulta Urho Kekkonen järjesti siirtopoikien työpalveluleirit. Nuoret miehet koottiin leireille tekemään työtä. Esimerkiksi Viipurissa heidät laitettiin rankkoihin siivoustöihin. Vuonna 1941 sota jatkui ja järjestelmä loppui.

Anna Kortelainen siirtyi puheessaan Kannakselta takaisin kotikulmillensa Helsingin Kallioon, jonka kaduille pakolaiset ovat myös ilmestyneet.

Kortelaisen mielestä kannattaa muistaa, että ei ainoastaan kantaväestö koe uudenlaisen tilanteen uhkaavia puolia, vaan myös pakolaiset voivat kokea suomalaisen yhteiskunnan pelottavaksi. Monet asiat – kuten naisten näkyminen katukuvassa – voi tuntua kaoottiselta. Vieraan kulttuurin erilaisuus saattaa myös vahvistaa oman kulttuurin konservatiivisia arvoja.

 

Toiset ovat tasa-arvoisempia

Anna Kortelainen muistutti, että vaikka suomalaisten naisten asema on hyvä, niin kaikilla naisilla ei tässäkään yhteiskunnassa mene yhtä hyvin. Teoriassa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta todellisuudessa jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Seksikauppaa löytyy kaikkialta päin maailmaa – myös Suomesta.

– Eräänä päivänä Kalliossa kulkiessani huomasin, kuinka pakolaiset ovat kerääntyneet thaihieromoiden eteen. He olivat tunnistaneet Suomalaisen yhteiskunnan porsaanreiän ja sen, kuinka systeemi toimii. Hyvinvointi ei ulotu aivan kaikille, useimmiten ei ulkomailta tulleille naisille.

Anna Kortelainen oli kuitenkin onnellinen ajatellessaan niitä mahdollisuuksia, joita pakolaistytöille avautuu, jos integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuu.

– Olen niin iloinen niiden pakolaistyttöjen puolesta, jotka ovat päässeet Suomeen. Muutosta voi verrata aikakoneeseen. Yhtäkkiä on vapaus valita mitä haluaa tehdä; voi kulkea vapaasti kadulla.

Tyttöjen ja poikien kasvatusmetodeihin Anna Kortelainen kaipaisi laajaa muutosta: pojista ei tule kasvattaa ruhtinaita eikä tytöistä prinsessoja.

Toisaalta muutosta on jo tapahtunut. Sen Kortelainen on huomannut jo naisten uudenlaisessa tavassa ottaa kadut haltuun; naisten kävelytyyli on muuttunut itsevarmemmaksi ja päättäväisemmäksi. ”

– Nuorten naisten peesiin vaan niin hyvä tulee, Kortelainen rohkaisi.

 

Naiset rauhan asialla

Ennen varsinaista paneelikeskustelua annettiin puheenvuoro puhelinyhteyden kautta ministeri ja ihmisoikeustaitelija Elisabeth Rehnille. Rehn totesi, että Suomessa naiset ovat pitkään olleet mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän löytää omat ykkösnaisensa kuitenkin politiikan ulkopuolelta.

– Minulle tärkeitä puurtajanaisia ovat yksinhuoltajaäidit. He ovat minun sankarinaisiani, enemmän kuin kuuluisat naiset politiikassa

Elisabeth Rehn puhui myös naisten asemasta muualla päin maailmaa – ja huomautti ettei Suomi ole maailman ainoa maa, jossa naisia arvostetaan. Esimerkiksi Afrikassa naisen asema perheessä on hyvin tärkeä. Mitä enemmän on vuosia mittarissa, sitä enemmän yhteisö kunnioittaa naista.

Rehn muistutti, että sota on naisten asemalle suuri kipupiste. Kautta historian sodan sivutuotteena naiset ovat kärsineet. Nyt tilanne on muuttunut jopa pahempaan suuntaan.

– Nykyään naiset ovat strategisen sodankäynnin kohteena, naisia raiskataan systemaattisesti. Näin on käynyt Baltian sodissa ja Ruandassa. Nyt Isis ja Boko Haram hyökkäävät nimenomaan koulutettuja naisia vastaan. Nigerian koulutyttöjä on kidnapattu juuri sen vuoksi, että he eivät saisi osallistua nykyaikaiseen koulunkäyntiin. Nämä järjestöt ovat iso vihollinen naisten oikeuksille.

Elisabeth Rehn muistutti myös siitä, että on olemassa valoisia esimerkkejä tapahtumien kulusta ja naisten mahdollisesta vaikuttamisesta. Liberiassa naiset suostuttelivat miehet solmimaan rauhan 15 vuoden sodankäynnin jälkeen. Maata johtaa nykyään Ellen Johnson-Sirleaf, joka on myös Afrikan ensimmäinen naispresidentti.

Elisabeth Rehn toivoi, että poliittinen toiminta rauhan ja tasa-arvon edistämiseksi jatkuisi aktiivisena; Suomessakin kaivattaisiin lisää tekoja.

– Naisliike 1980-luvulla oli samalla voimakkaasti rauhanliike Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Nykyäänkin pitäisi korostaa enemmän rauhaa. Välinpitämättömiä tasa-arvoa ja rauhaa koskevissa asioissa ei saa olla. Jokainen teko arjessa on tärkeä.

Arjen toimintamallien lisäksi lainsäädännöllä voi tehokkaasti ohjata tilannetta oikeaan suuntaan. Elisabeth Rehnin mielestä tulisi keskittyä sellaisiin kysymyksiin kuin naisten vähäiseen osuuteen liike-elämän johtoryhmissä ja sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen.

– Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos lakiin tulee tasa-arvokiintiöt. Kunnallisella tasollakin kiintiöt olisivat hyvin tärkeitä. Toivon myös, että asepalvelus voitaisiin uudistaa siten, että naisten osaaminen saataisiin myös käyttöön. Tässä maailmassa, jossa nyt elämme, naisten on tärkeää pitää ohjakset omissa käsissään.

 

Missä on naisten paikka?

Elisabeth Rehnin puheenvuoron jälkeen siirryttiin illan varsinaiseen paneelikeskusteluun. Keskustelua johdatellut Marketta Vaismaa esitti Johanna Sinisalolle ja Anna Kortelaiselle illan nimikkokysymyksen: missä on naisen paikka?

Johanna Sinisalolle vastaus on itsestään selvä: naisen paikka on keskellä yhteiskuntaa.

Anna Kortelainen kertoo, että hänen Ainu-tyttärensä vastaus tähän kysymykseen kertoi asian tilasta paljon:

– Hän sanoi, että naisen paikka on keittiössä ja antoi räkänaurut päälle. Se, että naiset pystyvät nauramaan tälle kysymykselle, osoittaa, että tilanne on hyvä. Vakavasti puhuen, nuorten naisten paikka on maailmalla, kaiken keskellä.

Keskustelijat pohtivat feminismi-sanaa, jota monet välttävät käyttämästä – usein aivan turhaan. Johanna Sinisalo pohti tapaa ymmärtää käsite aivan väärällä tavalla.

– Käsityksenä tuntuu olevan, että feminismissä ei ole kysymys tasa-arvosta, vaan halutaan päinvastoin valtaa ja kyykyttää.

Anna Kortelaisen mukaan kaikista kriittisin yleisö löytyy kuitenkin toisista feministeistä. Marketta Vaismaa pohti, oliko ennen vaikeampaa olla naisasianainen kuin nykyään? Johanna Sinisalon mukaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisasianaisilla on varmasti ollut kivisempi tie.

– Ennen oli vaikeampaa olla naisaisanainen, mutta Suomessa tilanne oli parempi kuin esimerkiksi Iso-Britannian luokkayhteiskunnassa. Iso-Britanniassa naisasianaiset nähtiin suorastaan kriminaaleina.

 

Vapautus sukupuolesta

Johanna Sinisalo ja Anna Kortelainen totesivat, että Suomessa o8n ollut pitkään perinne tasa-arvoisempaan koulutukseen ja kasvatukseen. Tasa-arvon kannalta köyhyys ja pienuus on ollut etu. Tytöt ja pojat ovat olleet samassa luokassa ja opettajina ovat toimineet niin nais- kuin miesopettajatkin. Kouluja ei eroteltu poika- ja tyttökouluiksi, vaan niin pojat kuin tytötkin kävivät kansa- ja rippikoulua.

– Myös kaikki ylioppilaat lähtivät samaan yliopistoon. Tosin naisylioppilaiden oli haettava vapautus omasta sukupuolestaan vuoteen 1901 asti, jos halusi Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon. Vapautus sukupuolesta voitiin myös uhata ottaa pois. Tällöin ei ollut mahdollista enää työskennellä esimerkiksi valtion virassa, Anna Kortelainen kuvaili vuosisadan vaihteen käytäntöjä.

Nykyajan kuuntelijasta käytäntö herättää lähinnä huvittuneisuutta – mikä kertoo, kuinka kauas on tultu sadan vuoden takaisesta maailmasta.

 

Mieskin voisi äänestää naista

Marketta Vaismaa mietti, minkälainen naiskuva Suomessa nykyään vallitsee. Onko suomalainen nainen vahva?

Johanna Sinisalon mukaan suomalaiseen naiskuvaan kuuluu vahvuus ja osaaminen. Esimerkiksi Sinisalo nosti Yleisradion vuonna 2004 järjestämän Suuret suomalaiset -äänestyksen, jossa sadan finalistin joukosta neljännes oli naisia.

– Ainoastaan Armi Kuusela oli sijoittunut kauneudella, muut naiset olivat todella käytännönläheisillä ansioilla päässeet listalle. Alli Vaittinen-Kuikka teki uran lapamatojen tutkijana. Maiju Gebhard kehitti astiankuivauskaapin. Tästä voi nähdä mitä Suomessa arvostetaan.

Anna Kortelainen puolestaan kritisoi Suuret suomalaiset äänestyksen ennalta-arvattavuutta.

– Minusta tämä äänestys oli pelkkää suurmieskultin pönkittämistä. Sen informaatioarvo on nolla: Mannerheim voittaa kuitenkin. Hyvää tällaisissa äänestyksissä on kuitenkin se, kuinka ne nostavat esille wannabe-hahmoja, roolimalleja.

Anna Kortelaisen mukaan ongelmana on kuitenkin se, että miehet eivät tahdo kiinnostua naisesikuvista. Hän vetosikin miesten kaksikielisyyteen.

– Naisille ei ole mikään ongelma tuntea mieshistorian henkilöitä, lukea mieskirjailijoita ja äänestää miespoliitikoita. Toivon, että miehet pystyisivät samaan.

 

Naisen aika menee miehen ylläpitoon

Mutta kuinka monen suuren suomalaisen miehen takana seisoo nainen? Marketta Vaismaa haastoi panelisteja Jouko Turkan lausahduksella ”Naisen kaikki aika menee miehen ylläpitoon”. Johanna Sinisalo mielestä Turkka on oikeilla jäljillä.

– Historia on täynnä esimerkkejä tästä. Fredrika Runeberg olisi halunnut olla kirjailija, mutta joutui väsäämään hikihatussa keittiössä Runebergin torttuja.

Johanna Sinisalon mielestä naisilta vaaditaan yhä täydellistä suoriutumista myös kotona. Tämä on viime aikoina näkynyt hyvin esimerkiksi olympialaisten uutisoinnissa, kun on kirjoitettu ”Äiti-Potkosesta”:

– Tuntuu siltä, että suomalainen nainen on kunnollinen urheilija vasta silloin, kun lapsen teon välissä kipaisee juoksuradalla toinen käsi vielä puurosta tahmaisena. Vasta tällöin on täydellinen suomalainen naisurheilija.

 

Naiset kehittäisivät johtamista

Elisabeth Rehn totesi puheessaan, kuinka tärkeää on saada yrityksiin naisjohtajuutta. Kortelainen ja Sinisalo olivat samalla kannalla, usein kohteliaampi ja pehmeämpi johtamistapa tekisi hyvää monille yrityksille.

Anna Kortelainen pohti myös sitä, miksi juuri naisiin liitetään pinnallisuus ja epärationaalisuus.

– Naisjohtajat usein kyselevät minulta vinkkejä siihen, miten he voisivat esittää asiansa siten, etteivät muut ajattele heidän toimivat emootioiden vallassa. On ihmeellistä, kuinka ankarasti naisia tarkastellaan, onhan mieskin hormonaalinen olento. Miehetkin laittavat partansa ja valitsevat vaatteensa. Miesten ylimääräiset sentit vartalossa ovat kuitenkin vain persoonallisia. Naisia taas katsotaan sillä asenteella ”että ei tuolla vartalolla voi enää legginsejä käyttää”.

Keskustelutilaisuuden lopuksi Marketta Vaismaa esitti vielä klassisen kysymyksen siitä, saako naisille edelleen avata sen oven?

– Me kaikki kaipaamme vähän serenadeja. Yhteisöissä ja työpaikoilla voi olla eleitä, jotka saavat kokemaan hyvää oloa omasta naiseudesta ja miehisyydestä. Arkipäivän leikillisyyttä ei saa unohtaa, Anna Kortelainen sanoo.

Serenadeja olikin heti tarjolla Nuijantalolla, kun Dave Lindholm päätti konsertillaan Naisen paikka -tapahtuman. Pieni ja hento ote oli vastapainollaan herkkä tapa päättää tapahtuma, jonka keskiössä olivat olleet vahvat naiset.

 

 

"Naisen paikka" -tapahtuma päättyi Dave Lindholmin konserttiin, josta ei myöskään huumoria puuttunut.

”Naisen paikka” -tapahtuma päättyi Dave Lindholmin konserttiin, josta ei myöskään huumoria puuttunut.

Tiskivuoro syntyi salakuuntelemalla

Nuijantalolla on loppukesän ajan ollut esillä Tiskivuoro-sarjakuva-albumin ruuduista koottu näyttely. Naisen paikka -tapahtumassa kuultiin myös sarjakuvan tekijöiden Johanna Sinisalon ja Hannu Mänttärin haastattelu.

Kirjailija ja käsikirjoittaja Johanna Sinisalo voitti vuonna 2000 Finlandia-palkinnon esikoisromaanillaan Ennen päivänlaskua ei voi. Hannu Mänttäri on sanomalehtigraafikko, joka tunnetaan erityisesti Aamulehden supersuosittujen kuva-arvoitusten tekijänä.

Tiskivuoron ensimmäinen jakso ilmestyi Ylioppilaslehdessä vuonna 1987. Seuraavana vuonna se siirtyi Uusi Nainen -lehteen, jossa jatkoi vuoteen 2006. Yhteensä pariskunta on ehtinyt tehdä sarjakuvaa yli 200 sivua.

Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat baaritiskille, jonka ääressä sarjakuvan hahmot puivat elämää suurempia kysymyksiä, ajankohtaisia teemoja ja myös niitä parisuhdeasioita. Aiheet sarjakuvaa varten ovat usein löytyneet baaripuheista.

– Tiskivuoro-sarjakuva on syntynyt salakuuntelemalla Konttori-kapakassa Tampereella. Baarikuittien taakse on kirjoitettu ylös kuultuja dialogeja. Johanna Sinisalo kuvailee.

Sarjakuvan tekeminen on sujunut Sinisalolta ja Mänttäriltä ilman kiistakysymyksiä. Avain kitkattomaan työhön on ollut työnjaon selkeys.

– Hannu vastaa aina visuaalisesta jäljestä ja minä sarjakuvan sisällöstä. Selvä työnjako auttaa säilyttämään sovun. Johanna Sinisalo paljastaa.

Tiskivuorojen voimaa parisuhderauhan ylläpitäjänä ei voi aliarvioida.

"Naisen paikka" -tapahtuma aloitettiin haastattelemalla "Tiskivuoro"-sarjakuvan tekijöitä Hannu Mänttäriä ja Johanna Sinisaloa. Haastattelijana toimi Eero Laesterä.

”Naisen paikka” -tapahtuma aloitettiin haastattelemalla ”Tiskivuoro”-sarjakuvan tekijöitä Hannu Mänttäriä ja Johanna Sinisaloa. Haastattelijana toimi Eero Laesterä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?