Mitä inhottavammasta rikoksesta uutisoidaan, sitä varmemmin netin valemediat levittävät huhua, että asialla on maahanmuuttaja. Vihan lietsontaa hillitäkseen poliisi toisinaan tiedottaa, että tekijät ovat kantasuomalaisia. Tämä ei ole rauhoittanut tilannetta: sen jälkeen on päätelty, että maahanmuuttajat ovat asialla aina, jos ei erikseen mainita tekijöiden olevan kantasuomalaisia.
Kantasuomalainen -ilmaus on yksi esimerkki valemedioiden aikaansaamista uudissanoista. Kuka määrittelee kantasuomalaisen? Montako sukupolvea on pitänyt asua Suomessa? Asetetaanko erityisvaatimuksia ihonvärille tai uskonnolle.
Poliisikin on havainnut sanan ongelmallisuuden. Sen rinnalla on käytetty muun muassa ilmausta ”sujuvasti suomea puhuva”.
EU-aika on kansainvälistänyt Suomea. Moni menestyvä yrittäjä ja urheilija on muualta muuttanut. Myös ongelmia aiheuttavassa ihmisjoukossa on tuliaisia maailman eri kolkista.
Uusi tilanne haastaa myös maaseudun paikallislehden. Kun toimittaja uutisoi rattijuopoista tai baaritappeluista, hän kertoo iän ja sukupuolen lisäksi mielellään myös sen, oliko tekijä paikallinen vai kävikö ulkopaikkakuntalainen seudulla hölmöilemässä.
Mutta joihinkin uutisiin etninen tausta on tunkenut mukaan. Lehdessä on kerrottu, että romanit tappelivat Honkalan tansseissa ja kaahasivat jupakan jälkeen tieltä. Myös maatilalla keskellä päivää käyneiden varkaiden kerrottiin olleen romaneja. Kun pälkäneläinen Martti Pehkonen joutui pahoinpidellyksi keskellä päivää Valkeakoskella, Pälkäneen paikallislehti kertoi hyökkääjän olleen maahanmuuttaja.
Olivatko tapaukset niin epänormaaleja, että romani- ja maahanmuuttajatausta teki ne ymmärrettävämmäksi vai oliko kirjoittaja jälleen langettamassa ihmisryhmille negatiivista mainetta?
Maakuntakierroksella Tampereelle poikenneen julkisen sanan neuvoston mediapäivässä pohdittiin, millaista kärsimystä ja vahinkoa uutisilla voidaan aiheuttaa tekijälle, uhrille ja heidän lähipiirilleen. Maaseudun pienissä ympyröissä henkilö paljastuu helposti. On turha kertoa erään lammastilan eläintaudeista tai erään seurakunnan erään talouspäällikön rikosepäilyistä, koska kaikki tietävät ketä tarkoitetaan. Uutiset on rehellisempää tehdä oikeilla nimillä.
Vaikeiden ratkaisujen tekemistä helpottavat journalistin ohjeet. Äärimmäisessä tilanteessa joutuu miettimään, millaisia korvausvastuita jutuista voi syntyä.
Journalismin lisäksi on aina painettu myös silkkaa propagandaa, mutta valtaosa ihmisistä ymmärtää, kenen asialla julkaisut ovat. Nyt tilanne on hämärtynyt.
Lehdeltä näyttävät mainosmonisteet julkaisevat juttuja mainostajista. Ne hämärtävät jutun ja mainoksen välistä eroa. Monet isot toimijat ovat alkaneet suoltaa sisältömarkkinointia: ne tekevät omia julkaisuja ja juttuja. Kun esimerkiksi Veikkaus toimittaa haastatteluita pelien voittajista, toimittajien on oltava tarkkana, etteivät levitä tekstimainontaa.
Julkisen sanan neuvoston mediapäivässä päädyttiin pohtimaan, mitä sitten voi käyttää ja mihin luottaa: voiko lehteen painaa urheiluseuran tai Kremlin tiedotteista muokattuja juttuja? Onko pelaaja tai presidentti sanonut oikeasti niin kuin tiedotteessa lukee?
Lehtien painaminen ja jakaminen sekä televisio- ja radio-ohjelmien lähettäminen on ollut verran hankalaa ja kallista, että propagandaa on suollettu rajallinen määrä. Nettiaika on tarjonnut valeiden levittämiselle mahtavan kanavan.
Nettiin kuka tahansa voi kirjoitella mitä tahansa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan bittinikkari niin voi askarrella iltapuhteenaan oikean uutissivuston näköisen nettisivun. Faktalta näyttävää fantasiaa on helppo kuvittaa muualta napatuilla kuvilla ja videoilla.
Tällaiset foorumit yhdistävät tehokkaasti eri alojen hörhöjä, jotka vastustavat vimmaisesti esimerkiksi etnisiä ryhmiä, uskontoja, rokotteita tai koululääketiedettä. Sivuilla keksitään uhkia ja mielikuvitusvastustajia, joita vastaan hyökätään.
Kyse ei ole mistään vähäpätöisestä ilmiöstä, jos rajuja mielipiteitään virheellisillä faktoilla perusteleva mediahenkilö voi nousta Amerikan presidentiksi.
Poliisin työ tuottaa kaiken aikaa kaikkein kiinnostavimpia uutisaiheita. Poliisilla ei ole mitään velvollisuutta tiedottaa, mutta se tekee tätä työtä yhä paremmin ja aktiivisemmin. Yksi ”syyllinen” tähän on Pälkäneelle eläkepäiviksi päätynyt Ilkka Iivari, joka teki Hämeenlinnan poliisin tiedotteista käsitteitä.
Tiedottamisen ei ole tarkoitus lisätä turvattomuutta. Tiedotteet helpottavat epäiltyjen kiinni saamista ja jopa estävät uusia rikoksia.
Vakavat tapaukset päätyvät käräjille. Valesivustot hankkivat maineen salatun tiedon paljastajina käymällä lukemassa oikeustalon seinältä epäiltyjen nimet ja julkaisemalla ne netissä. Tietoja levitettäessä ei pohdita, onko kyse epäilystä vai tuomiosta, alaikäisestä tai aikuisesta. Tärkeintä on poimia nettiin kaikki tapaukset, jotka ruokkivat omalla sivustolla lietsottavaa vihaa.
Jos oikea media toimisi näin, se saisi vakavat nuhteet julkisen sanan neuvostolta ja rankat vahingonkorvausvaateet. Päätoimittaja ei istuisi kovin monia käräjiä, kun hän olisi entinen.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja.
MV-sivuston kaltaiset valemediat koettelevat pelisääntöjä. Yksi räikeimmistä hyökkäyksen uhreista on pälkäneläinen Hanna Heino, jonka maineen lokaamisessa käytettiin Sydän-Hämeen Lehden sivuilta varastettuja ja vääristeltyjä juttuja. MV-tutkinta osoittaa, voiko vastuuta paeta nettiin ja ulkomaille.
Nettijulkisuudella on myös sellainen ikävä piirre, että oikea ja väärä tieto on laajalti ja nopeasti kaikkien saatavilla, eikä se poistu koskaan.
Rikosrekisterissä on tarkat säännöt: miten vakavista rikoksista ja miten pitkäksi aikaa tietoja kerätään ja kuka tietoihin pääsee käsiksi. Netissä todelliset ja keksityt rikolliset ja uhrit pysyvät ikuisesti. On jopa rikollisen kannalta kohtuutonta, ettei hänen maineensa puhdistu, vaikka hän kärsisi rangaistukset ja sovittaisi tekonsa.
Viimeisimmät kommentit