Elise Kulmala: Sappeen Bike Parkissa loukkaantunut alamäkipyöräilijä löysi aivan uuden vaaranpaikan

Kovan onnen soturi

Kangasalalainen Elise Kulmala loukkaantui kaksi viikkoa sitten Sappeen Bike Parkissa sattuneessa ulosajossa. Kokenut alamäkipyöräilijä sanoo, ettei hän tai muut harrastajat osanneet pitää turmapaikkaa millään tavalla vaarallisena. – Minulle sattui poikkeuksellisen kehno tuuri, hän manaa. Kuva: Timo Kananoja

Kangasalalainen Elise Kulmala loukkaantui kaksi viikkoa sitten Sappeen Bike Parkissa sattuneessa ulosajossa. Kokenut alamäkipyöräilijä sanoo, ettei hän tai muut harrastajat osanneet pitää turmapaikkaa millään tavalla vaarallisena. – Minulle sattui poikkeuksellisen kehno tuuri, hän manaa. Kuva: Timo Kananoja

– Taisin löytää Sappeen pahimman paikan missä voi ajaa pihalle. Minulla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia siinä paikassa – enkä tiedä ketään muutakaan, jolla olisi ollut, Elise Kulmala kertaa kahden viikon takaista Bike Park -onnettomuutta.

Viisi vuotta alamäkipyöräilyä harrastanut kangasalalainen on Sappeen Bike Parkin vakiokävijöitä, joka opettaa lajia myös muille. Kesällä hän piti yhdessä ystävänsä Salla Oksasen kanssa Sappeessa Pussy Campin, jossa naiset pääsevät tutustumaan lajiin turvallisesti.

– Kun itse aloitin, lajin parissa ei juuri ollut naisia, ja poikien tyyli opettaa oli silloin erilainen, Kulmala kertoo.

Naisten pyöräleirillä ja muutenkin rinteissä kulkiessaan Kulmala korostaa aina turvavarusteiden merkitystä.

– Minulla on aina selkäpanssari, alamäkiajoon tarkoitetut polvi- ja säärisuojat, paras mahdollinen karbonkypärä sekä kaularankaa suojaava niskatuki.

Kahden viikon takaisen onnettomuuden lääkärinlausunnossa lukee, että Kulmalalla oli hyvät suojavarusteet. Ne saattoivat pelastaa hänen henkensä.

– Minulla on aikamoinen kokoelma kypäröitä, joissa on vain pikkunaarmuja, sillä minusta se on heti käytetty, jos sillä on kaaduttu.

 

Eturenkaasta katosi pito

Elise Kulmalalla ei ole kirkasta muistikuvaa turmatiistain tapahtumista.

– Minusta tuntui kuin eturenkaasta olisi kadonnut pito.

Hänen kaverinsa kävivät jälkikäteen katsomassa Mutkamäen viereisessä metsikössä sijaitsevaa onnettomuuspaikkaa, jota muutettiin heti turman jälkeen.

– Ilmeisesti osuin johonkin tai rengas lähti luistamaan jo ennen laituria, ja tulin siihen valmiiksi vinossa.

Kulmala putosi puiselta sillalta parin, kolmen metrin korkeudesta.

– Minulla ei ollut juurikaan naarmuja, mutta kypärä oli rikki, silmä mustana ja poskessa jälki. Olen ilmeisesti mennyt pään yli naamalleni ja jalat ovat tulleet pyörän mukana ja taittuneet skorpioniasentoon.

 

Auttajat pian paikalla

Elise Kulmala ei turvallisuussyistä aja koskaan yksin.

– Jos jotain sattuu ja jää johonkin pusikkoon, niin kukaan ei välttämättä näe.

Onnettomuustiistaina Kulmala oli rinteessä muutaman kaverin kanssa. He olivat paikalla nopeasti.

– Huusin kuin syötävä.

Kaikille oli heti selvää, että nyt sattui pahasti. Palokunnan ensivastehoitajat oli paikalla hämmästyttävän nopeasti, ja pian tuli myös ambulanssi sekä lääkärihelikopteri.

– Mediheli on hälytetty kaiketi siksi, että minut nukutettiin ennen kuin nostettiin siitä rotkosta. Sairaalaan minut vietiin kai ambulanssilla, sillä sumeasti muistan nähneeni vilkut, eikä kopterissa ole sellaisia.

Sairaalassa Kulmala kiidätettiin saman tien viipalekuviin. Ne paljastivat murtumia kylkiluissa ja selkänikamissa. Lisäksi vasemmassa keuhkossa oli verta.

– Hoitajat konsultoivat ortopedejä. Murtumat olivat stabiileja ja tällä hetkellä ei ole tarvetta leikkaukselle.

 

Pahinta on nukkuminen

Kylkiluita tai selkänikamia ei voi kipsata, joten tehtävissä ei ollut juuri muuta kuin kontrolloida tilannetta ja hoitaa kipuja.

Pahinta on nukkuminen. Siitä ei tahdo tulla mitään kipujen vuoksi.

– En pysty olemaan selällään, vatsallaan, kyljellään enkä istualtaan.

Sen sijaan liikkeelle Elise Kulmala lähti jo ennen kuin sairaalassa osattiin siihen patistaa.

– Liike on lääke. Kun oli selvää, etteivät murtumakohdat liikkuisi, pyysin irrottamaan letkut ja johdot ja lähdin kävelylle. Kun pääsin kotiin, olen laahustanut tällaisia viiden, kymmenen minuutin lenkkejä. Minulla on oma systeemi, jolla saan lenkkarit jalkaan. Mutta en vielä uskalla lähteä kauemmas, jos tulisikin jotain.

Keuhkojen ja selän tilannetta seurataan säännöllisesti. Kuusi viikkoa tapaturman jälkeen on murtumakohtien kontrolli.

– Kuuden kuukauden päästä paikkojen pitäisi olla kivuttomia.

 

Vauhdikkaat harrastukset

Elise Kulmalan harrastukset ovat aina olleet vauhdikkaita. Hän viihtyi rinteissä lumilaudan kanssa, kunnes lähti viisi vuotta sitten kavereiden mukana Sappeelle kokeilemaan alamäkipyöräilyä.

– Olin juuri ostanut maastopyörän. Innostuin lajista heti.

Alamäkien lisäksi hän ajaa paljon metsäpoluilla.

– En tiennyt Ruutanaan muuttaessani, että täällä on ihan parhaat pyöräilymaastot.

Kulmala on kuitenkin todellinen kovan onnen soturi. Reilut kaksi vuotta sitten Juupavaaran laskettelurinteessä sattunut moottorikelkkaonnettomuus meinasi lopettaa harrastukset lyhyeen.

Selkänsä pahasti murtaneen Kulmalan ennuste oli silloin lohduton. Lääkärit epäilivät leikkausten jälkeen, ettei hän enää tulisi kävelemään.

– Päätin, että ajaisin vielä pyörällä.

Haave alamäkiajosta auttoi raskaan kuntoutusjakson aikana. Vaikka kelkkaturmasta jäi pysyvä hermovaurio ja valvottavia kipuja, tästä kesästä oli jo tulossa ensimmäinen ehjä pyöräilykausi.

Nyt Kulmala on vitsaillut poikaystävänsä kanssa hankkivansa virkkuukoukut ja lankaa.

– Hullu saa olla, muttei tyhmä. Jos ammattilainen sanoo, ettei mäkeen ole menemistä, niin pyöräily oli sitten minun osaltani siinä. Silloin pitää panostaa johonkin muuhun.

Mutta ei lajia silti tarvitsisi kokonaan jättää. Esimerkiksi campeja pystyisi vetämään niinkin, ettei itse ajaisi.

 

Veri vetäisi jo töihin

Elise Kulmala sanoo, että hänellä on ollut poikkeuksellisen kehno tuuri. Hänen mielestään alamäkiajo ei ole vaarallinen laji.

– Paljon enemmän vammoja syntyy esimerkiksi sählyn, jääkiekon tai jalkapallon parissa.

Kulmala ei kohella rinteissä, vaan vauhti on kasvanut sitä mukaa kun taidot ovat karttuneet.

Hänen mielestään opetus minimoi riskit. Lajin saloihin kannattaa vihkiytyä kokeneemman kuskin opastuksella.

– Muuten se on vähän sama kuin lähetettäisiin liikenteeseen, vaikkei hallitse autoa eikä tunne liikennemerkkejä.

Sappee on hänen mielestään turvallisimpia paikkoja alamäkiajajalle.

Vaikkei Kulmala vielä uskalla haaveilla mäkiin palaamisesta, töihin veri jo vetäisi.

– Minulla on aivan ihania asiakkaita, valokuvaajana itsensä työllistävä Kulmala sanoo.

Hän työskentelee paljon fitnesin, kuntosalin ja muiden liikunnallisten harrastusten parissa. Mutta työt ja huvit hän on pitänyt tiukasti erillään: rinteisiin hän lähtee yleensä ilman kameraa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?