Markku Koskelo ja Jaakko Rönni tarkastelevat Koskelon juurikaspeltoa Laitikkalassa.
– Parhaimmillaan Pälkäneellä viljeltiin sokerijuurikasta sadalla hehtaarilla – silloin muutama vuosikymmen sitten, kertoo eläkkeellä oleva sokeritehtaan viljelykonsulentti Kalle Laakso Laitikkalasta.
Nykyisin juurikkaan viljelyala on supistunut kunnan alueella kahdeksaantoista hehtaariin ja saattaa pienentyä edelleen. Viljelijöitä on tällä hetkellä kaksi, Markku Koskelo ja Jaakko Rönni, joista Rönni on päättänyt lopettaa juurikkaan viljelyn tämän syksyn jälkeen.
– Tämä on kaikkein stressaavin kasvi. Pellolle pitää päästä aikaisin keväällä ja loppusyksystä kasa on suojattava tarkoin, ettei kylmä pääse pilaamaan satoa, Rönni kertoo.
Kasvin stressaavuus ei toki ole lopettamisen syy, vaan Rönni suunnittelee eläkkeelle jäämistä lähivuosina eikä investoiminen uusiin koneisiin siksi ole järkevää.
Koskelo miettii juurikkaan viljelyn jatkamista, mutta tekee päätöksen vasta talven aikana.
– Hintaneuvottelut ovat meneillään valtakunnallisesti ja se ratkaisee paljon.
Parhaimmillaan Suomessa oli viisi sokeritehdasta, mutta nykyisin vain yksi, joka sijaitsee Säkylässä. Matka lisää kustannuksia sitä enemmän, mitä kauempana tehtaasta pellot sijaitsevat.
Ennen tarvittiin työvoimaa
Sokerijuurikasta viljeltiin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Laitikkalan alueella melkein joka talossa. Viljelyalat olivat toki pieniä verrattuna nykyisiin hehtaarimääriin.
– Nykyisin tiloilla viljellään sokerijuurikasta keskimäärin kuudentoista ja puolen hehtaarin alalla, kun hevosvetoisten työkoneiden aikana tilakohtainen juurikasala oli hieman alle hehtaari, Kalle Laakso tietää.
Pälkäneen kevyet hietamaat ovat olleet omiaan vaativan sokerijuurikkaan viljelyyn. Myös alueen ilmasto-olot ovat suotuisat ja antavat hyvät lähtökohdat pitkälle kasvukaudelle.
Sokerijuurikas sopi hyvin täydentämään tuotantoa, sillä se työllisti väkeä eri aikoina kuin muut viljelykasvit. Lisäksi naateista saatiin rehua karjalle.
– Sanottiin, että raha ja rehu samasta pellosta, Laakso muistelee.
Juurikkaan viljely vaati työvoimaa, sillä siemenet olivat moni-ituisia. Ylimääräiset taimet täytyi harventaa pellolta pois käsin.
– Harventaja konttasi hehtaaria kohden 22 kilometriä ja ahkerimmat ehtivät harventaa jopa kaksi hehtaaria parin-kolmen viikon aikana, Laakso sanoo.
Nykyisin sokerijuurikkaan siemen on jalostettu yksi-ituiseksi, joten harvennusta ei tarvita. Taimet sijoitetaan sopivalle etäisyydelle toisistaan kylvön yhteydessä.
Nosto isoilla koneilla
Sokerijuurikas nostetaan maasta koneellisesti. Laitikkalan isännätkin käyttävät ainakin osittain apuna urakoitsijaa, jolla on työhön järeän kokoiset laitteet.
– Kuusi hehtaaria menee urakoitsijalta puolessa päivässä, kun omana työnä aikaa menisi viikosta kahteen, Jaakko Rönni kertoo.
Noston jälkeen juurikkaat kootaan aumaksi, jossa niitä säilytetään, kunnes tehtaan auto käy ne noutamassa. Varastotilaa kasvi ei siis tarvitse, mutta auman hoitaminen on taitolaji. Pitkä varastointiaika pienentää juurikkaasta saatavan sokerin määrää.
– Tehtaalle haetaan juurikasta sitä mukaa, kun sitä tuotannossa tarvitaan. Varastointiaika saattaa olla parikin kuukautta, Markku Koskelo sanoo.
Sokeria tuotetaan Sucros Oy:n tehtaalla Säkylässä lokakuun alusta vuoden loppuun. Osa sadosta päätyy siis tehtaalle suoraan pellolta, osaa täytyy varastoida.
– Kuljetukset suunnitellaan niin, että kaikille viljelijöille tulee vuosien mittaan yhtä paljon varastointiaikaa, Fanni Heinonen Sucrokselta kertoo.
Heinonen on yksi nykyisin toimivista neljästä sokerijuurikkaan viljelykonsulentista.
Kalle Laakso teki työuransa sokerijuurikkaan viljelykonsulenttina Turengin sokeritehtaalla.
Alle puolet sokerista on kotimaista
Sokerijuurikas ei ole Markku Koskelolle eikä Jaakko Rönnille päätuotantosuunta, vaan he viljelevät sitä viljan ohessa. Sokerijuurikas haukkaa peltoalasta Koskelolla 15 prosenttia, Rönnillä hieman enemmän.
Kumpikin isännistä on jatkanut juurikkaan viljelyn perinnettä tiloillaan.
Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Suomi oli parhaimmillaan lähes omavarainen sokerintuotannossa. Tällä hetkellä omavaraisuusaste on vajaa puolet.
Sokerintuotanto on EU:ssa kiintiöity, mutta kiintiöt poistuvat ensi vuoden alussa.
– Kiintiöiden poistuminen vapauttaa tuottajamaiden sokerintuotannon, mikä tulee vaikuttamaan myös sokerin markkinatilanteeseen, Fanni Heinonen ennakoi.
Suomessa tavoitteena on Heinosen mukaan nostaa sokerin omavaraisuusastetta, mikä tarkoittaa tuotannon lisäämistä.
– Vaikka Suomen kasvuolot ovat juurikkaalle hyvin soveltuvat, on juurikkaan sokerisato hehtaaria kohden kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, Heinonen sanoo.
Aika näyttää, miten markkinat määrittelevät tilannetta ja miten kotimaiselle sokerille riittää kysyntää.
Sucros Oy on tuonut tänä vuonna markkinoille kokonaan suomalaisesta sokerijuurikkaasta valmistetun taloussokerin. Yrityksen tavoitteena on tällä tavoin nostaa esiin suomalaisen sokerintuotannon ketjun arvoa.
Uutta tehdasta Suomeen kuitenkaan tuskin tarvitaan.
– Nykyisen tehtaan kapasiteetti riittää aika pitkälle, Heinonen lupaa.
Viimeisimmät kommentit