Arvokkaasti harmaantunut Vinski-poni nauttii täysin siemauksin Marissa Henttisen tarjoamasta harjauspalvelusta.
Jo vuosia ennen kuin Marissa Henttisen vanhemmat suostuivat hankkimaan tytölle ensimmäisen hevosen, hän sai Kaukkalan emäntien leuat loksahtamaan auki ajelemalla pitkin kylänraittia maitokärryillä, joita vetämään oli valjastettu Aku-niminen sonnivasikka.
–Kun ei hevosta ollut, kinusin isää tekemään vasikan perään ajokärryt. Aku-sonneilla ajelin kolmena kesänä, kunnes vanhemmat uskoivat, että kai se tyttö hevosenkin osaa hoitaa, kun kerran saa vasikatkin oppimaan kärryjen vetoon, muistelee Henttinen naureskellen uransa alkutaivalta.
Kun hän sitten sai ensimmäisen hevosensa, alkoi käydä yhä selvemmäksi, että eläinten – ja nimenomaan hevosten – kanssa toimiminen on elämässä keskeisellä sijalla. Varhaista uranvalintaa kuvastaa myös toinen muisto lapsuudesta.
–Siihen aikaan täyteltiin Ystäväni-kirjoja, joihin kirjoitin aina unelma-ammatin kohdalle joko eläinlääkärin tai ratsastuksenopettajan. Samat tavoitteet olivat mielessä vielä lukiossakin.
Yrittäjäksi parikymppisenä
Sattui niin, että Henttinen tuli ensin valituksi Ypäjälle opiskelemaan ratsastuksenopettajaksi. Hän mietti, että käytännönläheinen työ tuntuu enemmän omalta, eikä enää panostanut täysillä eläinlääketieteen pääsykokeisiin.
Valmistuttuaan Henttinen perusti 21-vuotiaana ratsastustallin kotitilalleen Aitoon Kaukkalaan. Vanhempien tuki rohkaisi nuoren naisen lähtemään heti investoimaan isosti.
–Maneesin rakentaminen oli silloisissa markoissa miljoonan investointi. Isä lähti mukaan toiseksi omistajaksi, mutta silti vähän mietitytti nimen kirjoittaminen lainapaperiin. Nyt 20 vuoden jälkeen on jo helpompaa, kun laina on maksettu pois.
Henttisen paneutumista työhönsä kuvastaa se, että hänet valittiin jo kolme vuotta valmistumisensa jälkeen vuoden ratsastuksenopettajaksi. Talli sai jo alkuvuosinaan hyvän jalansijan ja ratsastajien määrä kasvoi enimmillään pariin sataan. Hevosiakin oli kolmisenkymmentä ja työntekijöitä neljä.
Henttinen lähti uudestaan koulun penkille ja valmistui Master-ratsastuksenopettajaksi vuonna 2008. Lisääntynyt tietotaito auttoi ymmärtämään, että omilla hevosilla asiat voisivat olla vieläkin paremmin.
–Päätin panostaa laatuun entistä enemmän, ja lähdin jonkin verran pienentämään toiminnan ja hevosten määrää. Ymmärsin, että hevosten hyvinvointi auttaa myös ratsastajia saamaan hienompia elämyksiä harrastuksestaan.
Vähemmän, mutta laadukkaammin
Itse Anna Tapio seurasi myhäillen taustalla, kun koulun entinen oppilas Marissa Henttinen esitteli yritystään kuukauden yrittäjän julkistamistilaisuudessa. Projektorin reistaillessa esitystä seurattiin suoraan tietokoneen näytöltä.
Nykyisin tallissa on noin 20 hepoa ja asiakasmäärä on sopeutunut siihen, että yrittäjä hoitaa työt yksin, toki edelleen perheen vahvalla tuella.
Suomen Ratsastajainliitto on palkinnut pälkäneläisyrityksen myöntämällä sille Laatutalli-sertifikaatin. Se on laatuportaiden ylin askelma, jolle on yltänyt vain 24 tallia koko maassa.
Ei siis mikään ihme, että Pälkäneen ja Luopioisten Yrittäjät yhdessä Pälkäneen kunnan kanssa valitsivat Luopioisten Ratsastuskeskuksen syyskuussa kuukauden yrittäjäksi. Onhan jo 20 vuotta toiminut yritys osoittanut, että pärjääminen kilpaillulla alalla on mahdollista pitkäjänteisellä työllä ja yrityksen kehittämisellä.
–Maalla pärjääminen on itselleni tärkeää, ja samalla kotitilani pitäminen asuttuna. Pelkällä maanviljelyllä se ei olisi mahdollista. En tahdo, että kaikki menee keskuksiin, ja tarvitaanhan täällä vapaa-aikaansa viettävillekin palveluja, Henttinen vakuuttaa.
Opettaja on myös terapeutti
Asiakkaina käy paikallisten ohella ratsastajia lähikaupungeista ja pääkaupunkiseudulta saakka. Tulovirrasta yli puolet tulee Pälkäneen ulkopuolelta.
–Meillä käy paljon vakiratsastajia, joista osa on ollut asiakkaana ihan alusta asti. Opetusta tarjotaan kuitenkin alkeista lähtien kaikenikäisille. Kepparileirejäkin on pidetty pienimmille. Ratsastaa voi joko yksin tai ryhmässä, jossa on enintään 6 henkeä. Oman hevosenkin saa tuoda, ja tarvittaessa sitä myös valmennetaan, kertoo Henttinen palvelutarjonnasta.
Ratsastusharrastus on Henttisen mukaan paljon muutakin kuin hevosen selässä olemista. Lannanluontiin hän ei asiakkaita laita, mutta hevosen harjaaminen ja varusteiden hoito kuuluvat normaalisti tallikäynnin yhteyteen.
–Kun on hevosen kanssa muulloinkin kuin ratsastuksen ajan, oppii paljon hevosesta ja itsestään. Syntyy molemminpuolinen luottamus ja yhteys.
Ratsastuksen vaikutus ihmiseen ei rajoitu fyysiseen suorittamiseen. Sen terapeuttinen merkitys on monelle jopa tärkein syy harrastaa. Onnistuneen tunnin antamalla energialla ja itseluottamuksella jaksaa työ- tai koulupäivän koettelemukset. ”Terapiatuntini alkaa siitä, kun käännyn Kaukkalaan päin ja näen teidän kylttinne”, muistuttaa eräs tallin pitkäaikainen asiakas.
–Opettaja jakaa usein kanssakulkijana asiakkaan ilot ja surut, vahvistaa Henttinen.
Sitoutumisesta ja rakkaudesta työhön kertoo se, että Henttinen on jälleen opiskelemassa. Maatalousekonomistin opinnot Helsingin yliopistossa etenevät työn ohessa – eivät pikavauhdilla, mutta kuitenkin.
–Välillä tuntuu raskaalta ajella aamutallin jälkeen Helsinkiin ja palata illaksi pitämään ratsastustunteja, mutta toivon saavani kandidaatintyöni ensi keväänä tehdyksi. Nykyistä yrittämistä en aio lopettaa, mutta ehkä tutkinto avaa uusia mahdollisuuksia. Maaseudun yrittäjällä on hyvä olla useampia tulonlähteitä.
Viimeisimmät kommentit