Uudet tilat: Kuntonyrkkeily siirtyy Muutokseen, kamppailulajit Sahalahdelle

Kamppailukoulu muuttaa

Puolentoista vuoden ajan Epaalan koululla toiminut Pälkäneen kamppailukoulu muuttaa. Kuntonyrkkeilyryhmät siirtyvät Nuijanmäellä avaavaan hyvinvointikeskus Muutokseen, kamppailutreenit palaavat Sahalahdelle.

Kamppailukoulua pyörittävä Ari-Pekka Valtti sanoo, että vanhassa kyläkoulussa oli toimintaan nähden aivan liikaa lämmitettävää tilaa.

Katri Laanisen Muutos! kerää saman katon alle monenlaisia hyvinvointiyrittäjiä. Laaninen pitää parturia ja tarjoaa myös henkilökohtaista ja ryhmävalmennusta. Kirsi Urkon Apukikka tuo taloon vyöhyketerapiaa ja Minna Liljedahlin Mielilaulu muskareita sekä reikihoitoa.

– Naiset ovat tykänneet kovasti kuntonyrkkeilystä. Muutokseen tulee tarkoitukseen hyvin sopiva sali, joka on entistä lähempänä pälkäneläisharrastajia, Ari-Pekka Valtti sanoo.

Itsepuolustuslaji combat hapkidon harrastajista suuri osa puolestaan kulkee Sahalahden ja Kangasalan suunnasta, joten muutto Sahalahdelle sopii heille hyvin.

– Saan yrittäjätalolta lähes sadan neliön kokoisen tilan, jossa toimi ennen kukkakauppa. Uusi treenisali on hieman isompi kuin Epaalan koulun isompi luokka, mutta kulut paljon pienemmät, Valtti kertoo.

Itsepuolustusharjoituksissa tarvittavat matot siirretään Sahalahdelle, sillä kuntonyrkkeilyyn sopii hyvin Muutoksen laminaattilattia. Combat hapkidon uudet junnu- ja aikuisryhmät aloittavat Sahalahdella tiistaina 4.10. kello 18. Kuntonyrkkeilyyn voi lähteä mukaan koska vain.

Hyvinvointikeskus Muutoksen avajaisia vietetään pimeän kaupan illan yhteydessä perjantaina 23.9. kello 16 alkaen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?