Veistäjät: Luonto,  mytologia ja todellisuuden oudot kerrostumat yhdistävät Kimmo Pyykkö -museon uuden näyttelyn tötä

Alku ja kahdeksan polkua eteenpäin

Kimmo Pyykkö muistetaan professorina, joka uskoi oppilaisiinsa.

Kimmo Pyykkö muistetaan professorina, joka uskoi oppilaisiinsa.

Kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ajatus kutsua entisiä oppilaitaan yhteiseen näyttelyyn on jalostunut Kangasalan Kimmo Pyykkö -museossa harvinaiseksi kokonaisuudeksi.

Yhdeksän eturivin kuvataiteilijan yhteisnäyttely on ylipäätään harvinainen. Kaikki Akatemian aamut – Kimmo’s Pub -näyttelyn taiteilijat ovat jo pitkään näkyneet valovoimaisina tekijöinä sekä kotimaassa että ulkomailla, ja monilla on parast’aikaa töitä muissa näyttelyissä.

Näyttely on lisäksi kuratoimaton, eli taiteilijat ovat hoitaneet suunnittelun ja ripustuksen kokonaan itse, mikä on harvinaista sekin.

Taiteilijoilla on siis yhteinen alku 1970-luvun alussa, työhuoneessa professori Kimmo Pyykön silmän alla. Samasta lähdöstä on haarautunut kahdeksan keskenään hyvin erilaista polkua, taiteilijantietä, jotka ovat kulkeneet kuka mitäkin kautta suomalaisen nykytaiteen huipulle.

– Olen iloinen, että satuin saamaan lahjakkaita oppilaita, Pyykkö itse toteaa vaatimattomasti.

Hänen oppilaillaan sen sijaan on selvä näkemys siitä, miten pohja kunkin uralle rakennettiin.

– Kimmo ei tuominnut koskaan, vaan antoi vihjeitä ja arvosti meidän näkemyksiämme, Taru Mäntynen muisteli näyttelyn avajaisissa.

 

Luonto tapaa mytologian

Vaikka taiteilijat ovat valinneet Kangasalan näyttelyyn veistoksia monilla eri perusteilla, näyttelystä löytyy yhteneviä teemoja.

Haennele Kylänpään Jänis on levossa mutta kuitenkin valpas.

Haennele Kylänpään Jänis on levossa mutta kuitenkin valpas.

Kaikki naispuoliset taiteilijat esimerkiksi ovat mukana erilaisilla eläin- ja luontoaiheilla.

Miina Äkkijyrkän hellyttävät varsa- ja vasikkahahmot ovat anatomisesti hyvin tarkkoja ja hätkähdyttävän elävän tuntuisia, kun taas Barbara Tieahon kierrätysmuovista valmistettu Joutsenlampi-installaatio tuo mieleen fantasia- tai piirroselokuvan.

Hannele Kylänpään eläinveistokset ovat linjoiltaan rosoisempia kuin Äkkijyrkän, mutta kuten Kimmo Pyykkö toteaa, niissä on tavoitettu herkästi eläinyksilön sielu ja persoonallisuus. Luonnon keskellä asuva Kylänpää onkin valinnut mallikseen villejä eläimiä, jotka katsojan on mielikuvissaan helppo sijoittaa luonnonympäristöön valkeaksi maalatun alustan sijasta.

Taru Mäntynen ammentaa aiheitaan suomalaisesta mytologiasta. Lampaanpesijä -veistoiksessa on yhdistetty pronssia ja villaa.

Taru Mäntynen ammentaa aiheitaan suomalaisesta mytologiasta. Lampaanpesijä -veistoiksessa on yhdistetty pronssia ja villaa.

Taru Mäntysen mytologian maailmasta ammentavissa töissä eläimet ovat puolestaan vahvasti tarinallisia.

Myös Pekka Pitkäsen ja Matti Nurmisen töissä voi nähdä yhteyksiä mytologian ja erilaisten etnisten kulttuurien maailmaan, mutta niissä on myös kannanottoa nykyajan yhteiskunnallisiin teemoihin, kuten myös Matti Aihan teoksissa.

Pekka Kauhasen kaksi pientä veistosta ovat aluksi vähällä jäädä huomaamatta näyttävien eläinveistosten takana, mutta kun ne keksii, niitä riemastuu tarkkailemaan pitkäksi aikaa. Akvarellistin puku poikkeaa monitulkintaisena väripilkkuna näyttelyn kaikista muista töistä.

 

Pakolainen 1960-luvulta

Entä sitten mestarien mestari, Kimmo Pyykkö itse? Hän on valinnut omatkin näyttelytyönsä

Kimmo Pyykön nuoruudentyö Pakolainen saa nykyajassa uusia tulkintoja.

Kimmo Pyykön nuoruudentyö Pakolainen saa nykyajassa uusia tulkintoja.

aamusta päin katsottuna, sillä Pakolainen ja Pieni sotilas ovat molemmat nuoruudentöitä 1960-luvulta. Molemmat ovat suorastaan alleviivaavan ajankohtaisia ja myös suorasti kantaaottavia, tai se on ainakin tulkinta ensimmäisen vilkaisun jälkeen.

Pakolainen on jaloilla juokseva palopommi, eikä sen enempää kuin Pienen sotilaankaan herättämiä mielleyhtymiä tarvitse jäädä odottamaan, koska niitä syntyy hakematta.

Mielenkiintoista on, että Kimmo Pyykkö on aina tietoisesti pyrkinyt välttämään yhteiskunnallisesti osallistuvaa taidetta.

– Esimerkiksi Pakolaisessa halusin kuvata yksilön hätää, kiirettä ja ahdistusta, vaikka siihenkin aikaan teosten tulkinta olisi voinut olla toisenlainen, hän kertoo.

Pyykön työt ovat näyttelyn asettelussa ensimmäiset lukuun ottamatta Miina Äkkijyrkän sisääntuloaulaan sijoitettua Varsa-veistosta. Ne pysäyttävät katsojan heti alkuun, ennen lähtöä matkalle oudompia todellisuuden kerrostumia kohti.

Pekka Kauhasen Akvarellistin puku -veistoksessa hahmo on valkea ja varjo värllinen.

Pekka Kauhasen Akvarellistin puku -veistoksessa hahmo on valkea ja varjo värllinen.

Miina Äkkijyrkkä, Varsa (yksityiskohta).

Miina Äkkijyrkkä, Varsa (yksityiskohta).

Akatemian aamut – Kimmo’s Pub -näyttely

  • Kimmo Pyykkö -museo, Kangasala-talo 10.9.2016 – 5.3.2017
  • Kuvanveistäjät: Kimmo Pyykkö, Martti Aiha, Pekka Kauhanen, Hannele Kylänpää, Taru Mäntynen, Matti Nurminen, Pekka Pitkänen, Barbara Tieaho ja Miina Äkkijyrkkä
  • Taiteilijatapaamiset lokakuussa torstaisin kello 17–19:
  • 6.10. Martti Aiha ja Hannele Kylänpää
  • 13.10. Pekka Kauhanen ja Matti Nurminen
  • 20.10. Miina Äkkijyrkkä
  • 27.10. Taru Mäntynen ja Barbara Tieaho
  • Tapaamisissa museolehtori Johanna Kangas haastattelee näyttelyn taiteilijoita. Sisäänpääsy pääsylipulla tai museokortilla.

Kimmo’s Pub – mestari ja kahdeksan oppilasta

 

”Kimmo’s Pub” oli kyltti, joka ilmestyi professori Kimmo Pyykön työhuoneen oveen Taideteollisessa korkeakoulussa 1970-luvun alkupuolella.

Kukaan ei osaa enää kertoa, kenen toimesta se tapahtui, mutta kyltin sanoma on niin merkityksellinen, että siitä riittäisi analysoitavaa monen artikkelin verran. Siksi se on myös sen näyttelyn nimenä, jonka mestari ja hänen kahdeksan oppilastaan rakensivat mestarin nimikkomuseoon Kangasalle.

Kimmo’s Pub -kyltillä varustetun oven takana opiskelijat saivat tasaveroista ja kannustavaa kohtelua, mikä oli 1970-luvun korkeakoulumaailmassa vielä poikkeuksellista. Opettajien ja opiskelijoiden välinen suhde oli siihen aikaan yleisesti jäykkä ja hierarkkinen ja opetusmenetelmät sen mukaisia.

Kimmo Pyykkö oli poikkeus. Hän ei sallinut professuurin tuoman arvovalta-asemansa sulkea työhuonettaan tulevaisuuden tuulilta eikä opiskelijoiden pyrkimyksiltä. Hänen huoneensa ansaitsi pubin arvonimen, koska siitä oli tullut keskustelujen, pohdiskelujen, suunnittelemisen ja yhteisen osallistumisen paikka.

– Oven takana odotti yhteisön henki. Taidekorkean nuori professori ei käyttänyt esimiehen valtaa, ei ohjannut yhteen suuntaan, ei karsinut toisia pois, kuvaili näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, professori emeritus Aulis Aarnio avajaispuheessaan.

Kimmos’ Pub kuvaa opettajan ja oppilaiden suhdetta vielä nykyäänkin, vaikka kuvanveistäjät Martti Aiha, Pekka Kauhanen, Hannele Kylänpää, Taru Mäntynen, Matti Nurminen, Pekka Pitkänen, Barbara Tieaho ja Miina Äkkijyrkkä ovat itse suomalaisen veistotaiteen kärkinimiä ja uusien suuntien viitoittajia.

Kaikkea sitä, mitä pubin henki sisältää, ei ulkopuolinen saa koskaan selville. Mutta taideyleisölle riittää hyvin hengen olemassaolo, sen aistiminen ja tulkinta teosten kautta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?