Jokavuotinen yhdeksäsluokkalaisten lukio–amis-lajittelu on laitettu aluilleen yläkouluissa.
Jo ensimmäisellä syksyn oppilaanohjauksen tunnilla opo lyö eteen jatko-opiskeluvaihtoehdot ja alkaa intoa puhkuen laskea viikkoja yhteishakuun. Se saa monen viisitoistavuotiaan hikoilemaan.
On järjettömän stressaavaa tehdä tuon ikäisenä todennäköisesti loppuelämään vaikuttavia päätöksiä, vaikka apua tarjotaan joka suunnalta. Vaikka joillain onnekkailla on ollut ammatti selvänä vaippaikäisestä asti, moni tuskailee opintovalikoiman kanssa vielä keväälläkin.
Kahdesta jatko-opintovaihtoehdostahan on selkeä stereotypia jokaisen yhdeksäsluokkalaisen päässä: lukiolaisilta tutuilta kuuluu usein fraasia ”lukio tappaa”, mutta se takaa hyvän palkan tulevaisuudessa ja amikseen mennään vain, jos lukioon ei päästä.
Amis taas on usein sitä mieltä, että lukion käynyt päätyy todennäköisimmin vain Siwan kassalle sillä välin kun ammattikoulusta pääsee ”tekemään oikeita töitä”.
Yleensä myös ajatellaan, että tytöt ja koulussa menestyvät pojat menevät lukioon ja muut pojat amikseen. Ja eiköhän jokainen lukiolainenkin tiedä, että amiksen tunnistaa bemarista tai mersusta, olutmerkillä varustetusta lippiksestä ja erityisesti toiselle puolelle kaupunkia auton kaiuttimista kuuluvasta amispopista.
Kun valinnan hetket ovat käsillä, on viimeistään yläkoulun vanhimmilla vatsa solmussa ja pää pyörällä. On ammattikoulut, lukioita, kaksoistutkinto, ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus, steinerkoulu, kymppiluokka, kauppaoppilaitos ja välivuosi.
Paineita kasvattavat mahdolliset pääsykokeet, harrastepisteiden riittävyys, lukiokirjojen hankkiminen, päättötodistusta varten arvosanojen korottaminen ja samoihin aikoihin paisuva kokeiden ja arvioitavien töiden määrä, vanhempien oletukset – jopa vaatimukset – ja omien unelmien tavoittelusta aiheutuva ystävistä etääntyminen, vaikka se mitättömältä kuulostaakin.
Ja silloinkin, kun saa yhteishaun tehtyä ja luulee voivansa huokaista ja keskittyä koulunkäyntiin, varmistuksen opiskelupaikasta saa vasta kesällä.
Joku saattaa ajatella, ettei vanhempien ja kavereiden mielipiteillä loppujen lopuksi ole niin paljon painoa, mutta monen tuntemanikin kohdalla on toisin. Huomaamattakin, jos oma vanhempi sisarus valitsee lukion, saattaa itse ajautua sokeasti seuraamaan hänen jalanjälkiään. Ja jos lähipiirissä ja ystävien keskuudessa liikkuu pelkkää ammattikoulun ihannointia, saattaa jättää aivan kokonaan seuraamatta, kun tunnilla kerrotaan lukiosta. Kavereiden perään opiskelun yhteydessä lähtee myös tyypillisesti ujo ja introvertti henkilö, pelosta jäädä yksin.
Sibilla
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehdessä työelämään tutustuva yhdeksäsluokkalainen.
Viimeisimmät kommentit